Näytelmät pystyvät usein vetoamaan katsojansa tunteisiin, ja niin on tehnyt myös Ryhmäteatterin Peer Gynt. Näytelmä kertoo keski-ikäisestä miehestä nimeltään Peer Gynt, jonka mielikuvitukselle ei ole rajaa. Näytelmässä käydään läpi Peerin elämäntarinaa ja liikutaan usein myös todellisuuden rajamailla. Näytelmässä hulluimmatkaan kokemukset eivät jää koetuiksi, vaan siinä on hienosti onnistuttu luomaan salaperäinen ja synkkä tunnelma, joka vallitsee miltei koko näytelmän ajan. Tarinassa Peer tekee matkaa ympäri maailmaa ja seikkailee omassa mielikuvituksessaan.
Näytelmän teemana on Peerin välinpitämättömyys muihin ihmisiin ja heidän tunteisiinsa. Näytelmä kritisoi itserakkautta ja pyrkii herättämään katsojissa erilaisia tunteita ja erilaisten asioiden arvostamista. Sen aiheena on vallan tavoittelu ja sen hyödyntäminen eri tilanteissa. Näytelmä saa katsojan yhtä aikaa rakastamaan ja vihaamaan sen kaikkia henkilöitä. Näytelmässä myös yksin jääminen ja hylkääminen ovat suuressa osassa. Peer on joutunut elämään ilman isäänsä, ja hänen äitinsä on aina ollut tärkein henkilö hänen elämässään.
Näytelmässä samat näyttelijät näyttelevät monia eri henkilöitä. Henkilönvaihdot on luotu taidokkaasti ja jokaiseen näytelmän hahmoon on panostettu huolella. Minna Suuronen näyttelee Peerin äitiä, vahvaa ja huolehtivaista naista, joka on loppujen lopuksi jopa liian hyväuskoinen poikaansa kohtaan. Peerillä on todella lämmin suhde omaan äitiinsä, sillä hänen isänsä on juonut itsensä hengiltä ja äiti on aina pitänyt hänestä huolta. Tämän vuoksi Peerillä on myös ristiriitainen suhde alkoholiin. Tärkeässä roolissa on myös Solveig, jota kohtaan Peer tuntee vetoa. Näytelmän aikana Peer tapaa paljon uusia henkilöitä ja heidän välisiinsä suhteisiin keskitytään myös tarkasti. Näytelmän naishahmot tuntuvat lankeavan helposti Peerin lumoihin, ja Peer on myös itse tietoinen asiasta. Kohtauksessa, jossa Peer tekeytyy sulttaaniksi Egyptissä ja heilastelee nuoren naisen kanssa, Peer joutuu ensimmäistä kertaa naisen hylkäämäksi. Peer joutuu myös ennen tätä jäämään yksin, kun hänen ystäväporukkansa varastaa hänen veneensä ja hylkää hänet saarelle.
Näytelmä herättää paljon kysymyksiä, ja etenkin outojen hirvihahmojen tarkoitus jää hieman mysteeriksi. Ne tuntuvat kuitenkin ilmestyvän aina, kun Peerillä on edessään vaikea valinta. Hirvet yrittävät saada Peeriä tekemään oikean valinnan eri tilanteissa, tai muuten Peer joutuu helvettiin. Heti näytelmän alkukohtauksessa kuitenkin paljastetaan jonkin verran siitä, mitä tuleman pitää. Peer nousee seisomaan ja kävelee oranssina hohtavaan aukkoon. Tästä voi päätellä, että Peer on koko ajan joutuva rangaistukseen teoistaan. Alkukohtauksen jälkeen asuntovaunussa äitinsä kanssa elelevä Peer aloittaa matkansa. Peer karkotetaan kotikylästään, ja hän muuttaa metsään asumaan Solveigin kanssa.
Peerin ja Solveigin suhde vaikuttaa jopa hieman teennäiseltä, sillä siihen ei keskitytä paljoakaan, vaan näytelmässä kerrotaan enemmän Peerin näkökulmasta asioihin. Peer kyllä välittää Solveigista, mutta tytön tunteet tuntuvat olevan voimakkaammat Peeriä kohtaan kuin Peerin häntä kohtaan. Peer haluaa koko ajan itselleen vain lisää valtaa ja kunniaa eikä osaa arvostaa häntä ympäröivien ihmisten rakkautta häntä kohtaan. Peer tuntuu pakoilevan vastuuta vitsailemalla ja keksimällä hullunkurisia valheita. Tähän viittaa kohtaus, jossa Peer on laivalla ja teeskentelee olevansa kykenemätön kävelemään. Hän istuu pyörätuolissa, mikä symboloi Peerin halua olla huomion keskipisteenä ja muiden tekevän työt hänen puolestaan.
Yksi näytelmän tärkeimmistä käännekohdista on ehdottomasti Peerin tipahtaminen vuorenkoloon, jossa hän irstailee vuorenpeikon tyttären kanssa sekä pohtii ihmisen ja peikon eroa. Koloon putoamisen jälkeen Peer tuntee olevansa vahvempi ja hänen mielikuvitukselleen ei vedä vertoja mikään. Kuitenkin koskettavin ja eniten Peerin tunteisiin vaikuttava tapahtuma on äidin kuolema. Äiti on ollut aina Peerin tukena, ja tämän kuoltua Peerin käytös muuttuu vieläkin hullummaksi näytelmässä. Hänen mielikuvituksensa kehittelee mitä hulluimpia tapahtumia, ja samaan aikaan Peer joutuu yhä syvemmälle ahdinkoon. Hänen itserakas puolensa alkaa ottaa vallan ja Peer alkaa itse kadota omaan vallanhimoonsa. Tämän jälkeen Peerin matka kulkee aina Egyptistä mielisairaalaan asti ja lopulta takaisin kotiin haaksirikon seurauksena. Matkansa aikana Peer lipuu syvemmälle omaan mielikuvitukseensa, ja se on lopulta hänelle kohtalokasta. Edes Peerin yritykset muuttaa kohtaloaan eivät auta, vaan hänen kohtalonsa on lopulta sinetöity.
Näytelmässä kaikki henkilöt puhuvat humoristisella vivahteella runomuotoista kieltä. Henkilöt puhuvat usein todella kovaa ja nopeasti, joten välillä heidän puheestaan ei saa kunnolla selvää. Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä näyttelijät pystyvät kehonkielellään viestittämään puheenvuoroja. Alkuperäisessä Henrik Ibsenin kirjoittamassa Peer Gyntissä hahmojen kieli on hieman vanhahtavaa runokieltä. Näytelmän ohjaaja Juha Kukkonen on kuitenkin uudistanut sen kieltä nykyaikaisemmaksi, ja henkilöhahmojen puheenvuorot sulautuvat hyvin yhteen lavastuksen ja puvustuksen kanssa. Mukaan piilotettu huumori tuo näytelmään myös komediaa ja saa näytelmän vaikuttamaan vähemmän synkältä.
Näytelmä oli kaikin puolin todella vaikuttava ja mahtava. Kaiken kaikkiaan näytelmä sai minut pohtimaan elämää ja se herätti paljon kysymyksiä. Näyttelijät saivat roolihahmot tuntumaan todellisilta ja heidän eläytymisensä oli upeaa katseltavaa. Etenkin Peeriä näyttelevä Santtu Karvonen teki todella upeaa työtä ja hän pystyi luomaan Peeristä uskottavan ja samaistuttavan henkilön.