Toinen päivä Genevessä to 26.4.2012
Aamulla voitokkaan pelin jälkeen lähdimme taas Cerniin. Tällä kertaa osa päätti hyödyntää julkista liikennettä ja kulki lähes koko matkan raitiovaunulla. Ensimmäisenä ohjelmassa oli professori Jorma Tuominiemen luento hiukkaskiihdyttimistä ja -ilmaisimista. Luento kesti koko aamupäivän, ja jotkut innostuivat kyselemään oikein urakalla.
Tämän jälkeen pääsimme taas nauttimaan herkullista lounasta, jonka nautimme ulkona. Sää oli huonompi kuin oli luvattu.
Toinen luento oli tanskalaisen Niels Madsenin pitämä ja aiheena oli antimateria. Hän oli myöhässä, mutta suotakoon se hänelle anteeksi, sillä hän osoittautui vallan mainioksi luennoijaksi. Häntä odotellessa opiskelijoiden keskuudessa virisi keskustelu maailmankaikkeuden ulottuvuuksista, joita on muuten yksitoista, ja fysiikan filosofisuudesta.
Sitten siirryimme tutustumaan antimaterian tutkimuskeskukseen, joka oli erittäin meluisa ja tehdasmainen niin kuin suurin osa Cernin muista rakennuksista. Päivän ohjelma loppui sopivasti samaan aikaan kuin videokameran akut ja suuntasimme hostellille lopen uupuneina.
Matkalla Cernissä ovat Anni, Jessica, Manu, Miika, Petteri, Antti ja Jorma.