Rainer Werner Fassbinderin elokuvaan Die Ehe der Maria Braun pohjautuva Lilla Teaternissa esitetty näytelmä Maria Brauns äktenskap kertoi toisen maailmansodan aikana sovitusta avioliitosta ja päähenkilön, Marian, elämästä hänen ollessaan erossa miehestään. Näytelmässä näytettiin Marian elämää itsenäisenä naisena ja rakastavana vaimona. Näytelmän aihe ja miljöö oli hyvin rankka ja synkkä – tämä näkyi myös näytelmän synkässä ja hillityssä värimaailmassa. Tälle synkkyydelle oli annettu vastapainoksi katsojan silmiä miellyttävä visuaalinen näytelmä.
Näytelmän alusta loppuun hahmot tuovat tarinan eloon. Yleisön oli helppo huomata näyttelijöillä olevan tanssitaustaa pelkästään siitä, miten hahmo käveli. Etenkin Maria Braunin näyttelijätär, Linda Zilliacus, liikkui lavalla taidokkaasti. Yleisöstä oli helppo huomata hänellä olevan mahdollisesti baletti- tai show-tanssitaustaa. Hahmonkehitys näytelmän aikana oli suurta, ja Linda Zilliacus onnistui taitavasti osoittamaan roolihenkilönsä muutokset eleiden avulla. Alussa hahmo eli köyhää elämää ja joutui liikkumaan vaivihkaa, minkä näyttelijätär onnistui esittämään tanssinomaisin rytmein ja liikkein. Lopussa hahmosta tuli menestynyt, itsevarma ja voimakas. Muutoksen näyttelijätär jälleen kerran toi esiin kehonkielellään. Tapa, jolla hän puhui muille, oli muuttunut kokonaan.
Ilman vuorosanoja on katsojan helppo tunnistaa hahmon status näytelmän aikana. Pelkällä kehon kielellä näyttelijät kykenivät näyttämään yleisölle hahmon suhteen toisiin hahmoihin. Vahvat ja itsevarmat hahmot seisoivat ryhdikkäästi ja heitä alempistatuksiset hahmot seisoivat olkapäät edessä ja hieman kyttyrässä. Hahmot olivat toistensa kanssa vahvassa vuorovaikutuksessa. Keskusteluja käytiin tanssin tahtiin. Joitain repliikkejä jopa selvennettiin sanoja korvaavilla tai korostavilla liikkeillä. Synkkään näytelmään saatiin täten hieman komediaa, joka upposi yleisöön.
Liikkeitä ja koreografiaa yhdistettiin myös lavastukseen. Näytelmää varten oli rakennettu seinä, joka oli täynnä kaappeja, ovia ja laatikoita. Jokaisella laatikolla oli oma tarkoituksensa. Joskus seinästä vedettiin esiin koti, joskus vankila. Ovista ja kaapeista ilmestyi toisinaan myös käsiä esittämään hahmoja. Näin onnistuttiin luomaan efekti useammasta näyttelijästä. Kaikki tapahtui näyttämöllä ja sen takana tismalleen samaan aikaan. Vaikka lavasteseinä oli luotu kuvaamaan sekasotkua ja epäjärjestystä asettelemalla erikokoiset ja erityyliset huonekalut yhteen vinottain ja suorana, loivat näyttämön takan työskentelevät näyttelijät täydellisellä tahdillaan yleisölle käsityksen järjestyksestä. Lavasteseinä toi näyttelijöille myös lisää sisäänkäyntejä. Perinteisten oikean ja vasemman sivun lisäksi seinässä oli ovia ja ikkunoita, joista näyttelijät pääsivät kurkkimaan ja kulkemaan.
Lavasteseinän lisäksi näyttämölle tuotiin muun muassa suuri lakana lattialle, keinu ja pöytä ja tuoli toimistoksi. Katsojan oli helppoa pysyä mukana tapahtumapaikkojen vaihtuessa. Suuria tasoja tai korokkeita ei lavalle tuotu, mikä teki lavasta turvallisemman näyttelijöiden liikkumisen kannalta. Näytelmän nopeaan tahtiin sopien lavasteet olivat helposti liikuteltavissa, eikä tapahtumapaikkojen vaihdoksiin tarvittu ylimääräistä tiimiä. Liikuteltavat lavasteet, jotka nähtiin vain muutamassa kohtauksessa, olivat usein minimalistisempia, mikä toi tasapainoa suuren lavasteseinän epäjärjestykseen. Minimalistiset lavasteet saivat näyttelijät myös erottumaan lavasteista paremmin.
Näytelmän harmaat värit lisäsivät näytelmän synkkyyttä ja vakavuutta, joka tasapainotti hahmojen suuria eleitä ja yksityiskohtaista lavasteseinää. Hillityt värit vallitsivat myös puvustuksessa. Vaikka juhlavia punaisia ja vihreitä asuja näkyi lavalla, eivät värit olleet liian kirkkaita vaan sopivat hillittyyn väriteemaan mainiosti. Vaatteet palvelivat näytelmän aikakautta ja saivat heti katsojan uskomaan tarinan todella tapahtuvan toisen maailmansodan aikaan. Koska näytelmä vaatii näyttelijöiltään fyysisyyttä, on tärkeää, että roolivaatteet sallivat tämän. Tanssikohtauksissa millä tahansa kengillä ei voi turvallisesti pyörähdellä lavalla. On siis tärkeää, että näyttelijöillä on jalassaan tanssikengät. Roolivaatteiden on myös oltava ilmavia tai joustavia, jotta näyttelijät voivat tehdä kaikki tarvittavat liikkeet ilman turhia ongelmia. Puvustuksen ja fyysisyyden yhteen tuomisessa näytelmässä oli onnistuttu mainiosti! Naisten mekot liehuivat kauniisti heidän liikkeidensä mukaan, ja amerikkalaisella mieshahmolla oli hänen räsynukkemaisiin liikkeisiinsä sopiva puvustus.
Näytelmä oli kokonaisuutena visuaalisesti vaikuttava ja kaunis. Lavastus-, puvustus- ja ohjaustiimi toimivat hyvin yhdessä. Yleisö poistui näytelmän lumoissa kotiinsa pohtien, kuinka kauan jokaista aspektia näytelmässä oli hiottu ja muutettu, kunnes viimein saatiin aikaan täydellinen kokonaisuus. Näytelmä tuo uusia omaperäisiä ideoita visuaalisuudesta teatteria harjoittavien katsojien mieleen. Samanlaista näytelmää ei heti pääse katsomaan. Näytelmä, jossa vastakohdat tukevat toisiaan ja useat piirteet luovat yhdessä kauniin kokonaisuuden, on erittäin hyvin onnistunut näytelmä.