Mamma Mia! -musikaalia on esitetty jo vuosikymmenet ympäri maailmaa jopa 175:ssä kaupungissa. Se on edelleen yksi suurimmista hiteistä Lontoon Novello-teatterissa. Ruotsalaisen huippusuositun ABBA-yhtyeen kappaleisiin pohjautuva musiikkikomedia sijoittuu pienelle Kreikan saarelle. Tarina kertoo nuoren Sophien-tytön halusta saada selville, kuka hänen isänsä on. Naimisiin menossa oleva Sophie lukee salaa Donna-äitinsä päiväkirjaa ja kutsuu häihinsä kolme isäehdokastaan, minkä jälkeen saarelle syntyy suhteiden ja väärinkäsitysten ilotulitus. Donnan haudattu menneisyys herää henkiin ja rauhallisen saaren arki kääntyy päälaelleen. Sekä äidin että tyttären on aika oppia viimeistään kantapään kautta, mitä he todella haluavat.
Lavataidetta kerrakseen
Musikaali on luotu ABBAn kappaleiden pohjalta, ja on uskomatonta, kuinka kaikki esityksessä sulautuu yhteen kuin suuressa pizzassa, jonka kaikki täytteet täydentävät toistensa makua. Kappaleiden ja tarinan yhteensopivuus on ohjaajalta mestarillinen työ. Pienellä lavalla on käytössä hyvin vähän lavasteita, mutta sama rakennus muovautuu jokaiseen kohtaukseen sopivaksi, mikä luo uskomattoman teatterielämyksen. Englannin kieli saattaa tuottaa usealle ongelmia, mutta jos hallitsee perusteet, on tarinaa helppo seurata, vaikka jokaista yksittäistä sanaa ei ymmärtäisikään. Näyttelijät tekevät hyvää työtä ja luovat loistavan esityksen, vaikka joistakin sanoista ei aina saa selvää. Toki sen voi laittaa kehnon kielitaitoni tai sitten huonon kuuloni piikkiin.
Musikaalista on tehty vuonna 2008 Phyllida Lloydin ohjaama elokuva, mutta musikaalissa on paljon, mitä elokuvaan ei ole syystä tai toisesta laitettu. Juuri tämän takia musikaali on ehdottomasti erilainen kokemus, se saa ajattelemaan elokuvaa eri tavalla. Koska olin nähnyt elokuvan jo aikaisemmin, kiinnitin paljon huomiota ylimääräisiin asioihin, joita en ollut vielä nähnyt, sekä ihmettelin joitakin puuttuvia paloja. Nyt musikaalia ei tarvitse mennä katsomaan Lontooseen asti, sillä musikaali on rantautunut myös Helsinkiin! Jos ruotsinkieli ei häiritse väsynyttä päätäsi, voit suunnata matkasi Helsingin Svenska teaterniin, jossa voi kokea tämän upean kokemuksen sopusuhtaiseen hintaan.
Jokainen voi samaistua musikaaliin
Mamma Mia on ikivihreä esitys, ja se tarjoaa iloa niin nuorille kuin vanhemmillekin katsojille. Ajankohtainen teema kuvastaa varmasti jollakin tapaa meidän jokaisen elämäämme. Meissä kaikissa elää pieni Sophie, joka etsii itsestään pieniä paloja, jotka ovat vielä hukassa. Meissä saattaa elää myös kipakka ja itselleen liikaa työtä haaliva Donna, jos vaikka koulussa emme osaa säännöstellä läksyjen tekoamme tai kokeisiin lukemistamme.
Musikaalista huokuu sanoma siitä, että älä koskaan sano ”ei koskaan”, sillä se mitä vähiten odottaisi tai vastustaisi, saattaakin jonain päivänä olla edessä. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää, sanoo sananlaskukin.