
Ensimmäisenä asiana tai enemmänkin vinkkinä haluan sanoa teille kaikille, että jos olette lähdössä matkalle, oli se sitten minne tahansa päin maailmaa, niin perehtykää kohteeseenne. Silloin osaa keskittyä oikeisiin asioihin eikä välitä pienistä yllätyksistä. Harva loma on kuitenkaan täydellinen, mutkat nimittäin kuuluvat matkaan.
Kuten monet saattavat tietää, Balia kuvataan usein paratiisiksi, eikä suotta, sillä saaren luonto on sanoinkuvaamattoman kaunis, ja kulttuurin sekä uskonnon sekoitus on juuri se, mikä tuo uteliaat ihmiset sinne. Upeita rantoja, hindulaisuutta rikkaimmillaan ja vieraanvaraisia ihmisiä täynnä oleva paratiisisaari on muuttunut vuosien aikana. Ei se, että mikään aiemmin sanotuista asioista olisi kadonnut, vaan niiden joukkoon ovat tulleet turismin huonot puolet. Huijarit ja kauppiaat, jotka elävät ryöstämällä turisteja ovat vallanneet kutakuinkin koko saaren. Sen mukana ovat tulleet myös kansainvälisesti tunnetut merkit ja ketjut. Tämä kaikki kylläkin voi jakaa ihmisiä. Jotkut pitävät siitä, että tutut palvelut löytyvät mistä tahansa maailmalta, toiset taas siitä, että vieras kulttuuri eroaisi omasta kulttuurista täysin.
Länsimaista tuleva vierailija voi kokea hindulaisuutta jokaisessa hetkessä. Vanhat hindulaiset temppelit ympäri saartaovat todellakin näkemisen arvoisia. Ne ovat täynnä mystiikkaa ja ajatusmaailmaa, joka poikkeaa täysin länsimaisesta. Temppeleiden lisäksi saari on ympäröity postikorttimaisilla rannoilla valkoisine hiekkoineen turkoosiin mereen yhdistettynä.
Paikallinen ruoka on tyypillistä indonesialaista, ja sitä saa mistä vain jos haluaa. Hieman nirsompien ihmisten onneksi turismi on tuonut saarelle myös pikaruokapaikat sekä länsimaisen keittiön, joten kaikille löytyy syötävää. Ostosmahdollisuuksia on halvoista rievuista kalliisiin pellaviin. Itse suosittelisin ostamaan vaatteiden sijasta ennemmin sisustusesineitä, kuten patsaita, tauluja, unisieppareita ja muita itämaisia koristeita.
Jos ei aiemmin ole tuollapäin pallonpuoliskoa käynyt, tulee reissu olemaan uusi ja erilainen kokemus. Oman mielipiteen Balista voi luoda vain käymällä siellä.