Leijonat itänaapurin kaatoon

Lajuselle arvokisadebyytti

Välisarjan viimeisessä pelissä ratkaistiin sijoituksia, ja samalla haettiin asetelmia keskiviikkona alkaviin puolivälieriin. Leijonat kohtasivat maanantai-iltana Vjatsheslav Bykovin johtaman Idän karhun, joka toden totta oli alkanut heräillä talvihorroksestaan alakanttiin sujuneiden alkupelien jäljiltä. Vain vuorokautta aiemmin Tshekin ahtaalle laittanut  Venäjä osoitti, että Suomileijonan tulisi olla hereillä heti pelin alkumetreiltä saakka. Venäjän otteet eivät vieläkään täysin uomissa ole, mutta heiltä löytyy suuri määrä pelaajia, jotka tarvittaessa ratkaisevat pelejä vaikka itse. Suomen kokoonpanoon oli tehty muutamia muutoksia, joista parhaiten esille nousi arvokisaensikertalaisen, Bluesin 20-vuotiaan hyökkääjän Jani Lajusen nousu pelaavaan kokoonpanoon Janne Lahden tilalle. Maalia vartioi odotetusti Petri Vehanen.

Bluesin Jani Lajunen pääsee kovaan kyytiin arvokisadebyytissään.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Varastaako herra numero 49 shown?

Tshekkiottelun tiimoilta media oli puinut paljon Venäjän fyysistä pelitapaa, jolla he ovat pelanneet turnauksessa tähän asti. Perivenäläistä taitokiekkoa harrastetaan yhä, mutta kaiken yksilötaidon vastapainoksi asettuu mies, joka ei kuvia kumartele. Kyseessä on herra numero 49, Uralin vuoristoissa kasvatettu tyranni nimeltään Jevgeni Artjukhin. Yksin Tshekkiä vastaan tämä 116-kiloinen järkäle teki enemmän vahinkoa kentällä kuin venäläiset talvisodan aikaan rintamalla. Artjukhin suoraan sanoen teurasti kaksi Tshekki-tähteä, joista toisen, NHL-pelaaja Milan Michalekin kisat ovat pahimmassa tapauksessa ohi. Nämä puheet tosin eivät Leijonapelaajia pahemmin pelottaneet, ja muun muassa Jokeri-puolustaja Ossi Väänänen uhosi, että tulee pitämään Artjukhinia tiukasti silmällä.

Surullinen alku pelille

Kaiken piti olla kohdallaan. Valmistautuminen otteluun piti olla erinomaisessa kunnossa, ja pelkästään voitto kiilsi Leijonapelaajien silmissä. Mutta avauserässä shown varasti paljon parjattu Artjukhin. Ensin 28-vuotias ihmissyöjä antoi kolme loistavaa ja ennen kaikkea puhdasta taklausta pelatessaan ensimmäistä vaihtoaan. Toisessa vaihdossaan Artjukhin nousi lopullisesti valokeilaan. Ensin mahtava karvaus, sen jälkeen puhdas taklaus, jossa kohteena paljon Artjukhinin vartioinnista puhunut Väänänen ja lopulta nousu maalin kulmalle. Laukaus kuitenkin epäonnistuu ja menee etukulmasta ohi, mutta kiekko jatkaa matkaansa ränniä pitkin siniviivalle, jossa päivystää puolustaja Dimitri Kulikov. Kulikov ampuu jäänuoliaisen maalille ja maalin edestä Nikolai Kulemin ohjaa numeroiksi 1-0 Venäjälle, kun ottelua on ehtinyt vanheta vasta 4.26. Surullinen alku Suomelle ja ennen kaikkea Väänäselle, joka nimenomaan kertoi pitävänsä Artjukhinin aisoissa. Kyyti sen kuin jatkuu, ja vain 11 sekuntia myöhemmin Jyp-laituri Antti Pihlströmin miesvartiointi pettää totaalisesti. Danis Zaripov tarjoilee nappisyötön maalin eteen, josta Ilja Nikulinilla on helppo työ viimeistellä jo 2-0- johto Venäjälle. Vain vajaan viiden minuutin pelin jälkeen Suomelle aikalisä, Jalosen palopuheet ja ravisteluoperaatio mallia Vehanen Lassilaan kasaavat epäluuloa ja kyntävät skeptisyyttä, mutta jotain on tehtävä. Saksa-pelissä epävarmasti torjunut Lassila saa toisen mahdollisuuden, mutta onko miehestä venäläistä lapanäppäryyttä vastaan?

Kulemin lyö ottelun avausmaalin.

Leijonien alivoima toimii

Erän loppupuoliskolla Suomi joutuu jäähysumaan otettuaan kolme rangaistusta peräjälkeen. Voitosta ei kuitenkaan ole vielä luovuttu, vaan taistelutahtoa löytyy ja etenkin aikaisin maalille vaihdettu Lassila valaa uskoa omaan tekemiseen. Vahvaa alivoimapelaamista, ennakkoluulottomuutta ja peräänantamattomuutta osoittava Leijonamiehistö taistelee kynsin hampain, ja tuopa ikiliikkuja Nokelainen myös pohkeensakin peliin.  Leijonat tappavat kaikki kolme alivoimaansa ja erätauolle lähdetään 2-0-lukemista. Vain 2-0.

Suomi alkaa nousta

Toisen erän alkuun tilanteita syntyy molempiin päihin, mutta kummankin joukkueen puolustus toimii. Kun 25 minuuttia on pelattu, Suomi pääsee pyörittämään ylivoimaa. Tosin Leijonien ylivoiman parhaat paikat syntyvät omassa kenttäpäädyssä venäläisten hyökätessä alivoimalla. Juuri kun Venäjän Zinojev pääsee jäähyaitiosta, kaventaa Suomi lukemiksi 1-2. Mika Pyörälä tekee ensin likaisen työn ja saa hoidettua kiekon viivaan, josta Pasi Puistola jatkaa sen välittömästi maalin eteen. Kapteeni Koivu lapa jäässä maalin edustalla ja kiekko löytyy verkosta. Koivu tekee turnauksen toisen maalinsa, ja Suomi on jälleen pelissä mukana.

Leijonat ajaa Venäjän ahtaalle

Melkein kymmenen minuuttia mennään suhteellisen sekavan pelin merkeissä. Kummankin joukkueen alakerta viettää avoimien ovien päivää, ja vuoronperään ukko toisensa jälkeen on läpiajossa. Molemmat maalivahdit pelaavat kuitenkin varmaa peliä, ja maali varjeltuu lisäosumilta, kunnes 36.39 pelataan tasavajaalla eli sekä Suomella että Venäjällä on  jäällä neljä pelaajaa. Venäjän päädyssä aloitus. Aloitusspesialisti Jarkko Immonen kauhoo aloituksen 100-0 kotiin. Kiekko ajautuu puolustaja Janne Niskalalle, joka tykittää sydämensä kyllyydestä. Venäjän maalilla Konstantin Barulin vapisee ja Niskalan lyöntilaukaus uppoaa Venäjän maalin ylänurkkaan. Peli 2-2 ja Suomi-poika on jälleen noussut suosta taistelemaan. Heti perään Niskalan maalin jälkeen kohahduttaa 19-vuotias lahjakkuus Mikael Granlund tuhatpäistä Bratislavan hallin yleisöä. Maalin takana hän kiepauttaa venäläispuolustaja Fedor Tyuotinin sille kuuluisalle kebab-kioskille. Sitten Hifk-hyökkääjä nousee maalin kulmalle ja nostaa rystyltä kiekon Barulinin vartioiman maalin ylärimaan. Huikea taidonnäyte jälleen suomalaisten sydämiin nousseelta Granlundilta.

Niskalan tykki puhuu 2-2-tasoituksen arvoisesti.

Kummallakin joukkueella omat momentum-hetkensä

Kolmas erä alkaa tasatilanteesta 2-2. Tasaväkinen painostaminen jatkuu molemmin puolin. Erän alkupuolella Suomen Artjukhin, mutta pienoismallina eli Leo Komarov rakentaa itselleen muutaman hyvän tekopaikan, mutta Barulin kestää. Kun noin 50 minuuttia on pelattu ja Suomi-puolustus uinuu täysin,  pääsee NHL:ssä maaleja mielin määrin tehtaillut Alex Ovechkin läpiajoon. Ovechkinin yritys on vaisu, mutta kaikki kunnia Lassilalle, joka nollaa hienosti venäläistähden yrityksen. Suomi saa vielä omat paikkansa, kun viisi minuuttia on pelissä jäljellä. Leijonaviisikko pääsee pyörittämään 5-3-ylivoimaa noin minuutin verran. Parhaat paikat siunaantuvat Juhamatti Aaltoselle ja Mikko Koivulle, mutta sihti ei ole pelaajilla hallussa. Erän viimeiset hetket mennään venäläisten komennossa, ja lopussa Lassila joutuukin aikamoiseen helteeseen, mutta kestää hyvin. Ottelussa ei ratkaistu paremmuutta vielä varsinaisella peliajalla, joten peli venyy jatkoajalle.

Jatkoajasta asemasota

Jatkoajalle ajautuminen tietää sitä, että Venäjä jää kaikkien yllätykseksi välisarjalohkon viimeiseksi ja kohtaa puolivälierissä joko Kanadan tai Ruotsin. Mikäli Suomi voittaa jatkoajan jälkeen ottelun, on erittäin todennäköistä, että Suomi saa puolivälierissä vastaansa Norjan. Jatkoajasta muodostuu joukkueiden välinen asemasota. Paljolti kertoo se, että jatkoajan käytännössä paras paikka syntyy puolustavalle puolustajalle Lasse Kukkoselle. Kukkosen ruuti on kuitenkin sen verran märkää, että Leijonakonkari ei saa kiekkoa maaliin asti. Jatkoajalla ei osumia siis nähdä, ja jälleen siirrytään rangaistuslaukauskilpailuun.

Jälleen rangaistuslaukauksiin

Suomi aloittaa rankkarit, ja järjestys on luonnollisesti sama kuin aiemmissakin voittoisissa rankkarikilpailuissa Latviaa ja Saksaa vastaan. Eli Suomen joukkueen ensimmäinen laukoja on Jarkko Immonen. Immonen ottaa heti kättelyssä löysät pois ja rankaisee harhautuksen jälkeen hienosti yläkulmaan Barulinin ollessa voimaton. Venäjältä laukomaan asettuu Siperiasta lähtöisin oleva Ilya Kovaltschuk. New Jersey Devilsin tämän kauden toiseksi parhaan pistemiehen yritys on kuitenkin erittäin vaisu, ja Lassila nappaa sen helposti kiinni. Joku voisi todetta, että marjoja, marjoja! Toinen Leijonalaukoja on Kapteeni Koivu. Tuttu harhautus ja rystynosto maalin oikeaan yläkulmaan. Koivulla  on näissä kisoissa jo neljä ammuttua rangaistuslaukausta, ja osumatarkkuus on ollut vaatimaton 100%. Venäjän päävalmentaja Bykov, joka muuten suomeksi tarkoittaa härkää, laittaa Morozovin, toisen härän tiukkaan paikkaan. Maalia tarvittaisiin, muuten homma olisi selvä. Venäjän kapteeni matkaan, kova vauhti, mutta huono toteutus. Lassila on kuin muuri ja pelastaa Suomelle kaksi pistettä vaikean alun jälkeen.

Game 7 lähestyy

Suomen joukkueen osalta pelit jatkuvat puolivälieräottelulla Norjaa vastaan torstai-iltana. Kyseisessä pelissä on käsillä jo kovat panokset, sillä turnaus jatkuu tästä eteenpäin tulos tai ulos -mentaliteetilla. Norja on Suomelle ehkä se kaikkein paras vastus tässä vaiheessa turnausta, koska se on ennakkokäsitysten  mukaan mukana olevista joukkueista heikoin. Pitää kuitenkin muistaa, että yllätyksiä sattuu ja Leijonalauman pitää olla torstaina hereillä alusta asti, muuten voi noutaja napata ja vielä erittäin nopeasti. Syytä on jo viimeistään tänä iltana napittaa takki viimeistä nappia myöten kiinni, jottei liian hyvä olo pääse tunkeutumaan Suomi-paidan alle.

Mikko Yrjölä & Janne Erola