Kävimme äidinkielen kolmoskurssin kanssa katsomassa Ian McEwanin yhdenpäivänromaaniin perustuvan näytelmän Lauantai. Sitä esitetään Helsingin Kansallisteatterissa, ja se saa nyt samalla ensiesiintymisensä suomessa. Näytelmän on ohjannut Irene Aho ja näytelmämuotoon dramatisoinut Eva Buchwald. Rooleissa esiintyvät Maria Kuusiluoma, Petri Liski, Seppo Pääkkönen, Kristiina Halkola, Johannes Holopainen, Markus Järvenpää, Antti Litja, Ulla Raitio ja Joonas Saartamo. Näytelmään voi tutustua Kansallisteatterin nettisivuilta.
Näytelmässä ja siihen perustuvassa romaanissa kuvataan lontoolaisen aivokirurgi Henry Perownen yhtä lauantaipäivää. On vuosi 2003. Ilmassa leijailee tulevan Irakin sodan uhka ja 2001 terrori-iskun jälkeinen yleinen pelkotila. Henryn ajatukset pyörivät squosh-ottelun lomassa tulevan ja menneen päivän tapahtumissa. Edellisestä unettomasta yöstä jäi mieleen taivaalta pudonnut palava lentokone ja myöhemmin pieneltä tuntunut autokolari, mikä sai aikaan dramaattisesti koko loppuiltaan vaikuttavan tapahtumaketjun. Mielessä pyörii myös tervetuliaispäivällisen valmistaminen tyttärelle, jonka vastajulkaistua runokokoilmaa tullaan illalla juhlistamaan, vaimon kanssa käyty keskustelu, bändipiireissä pyörivä poika sekä tyttären ja isoisän suhde.
”Sinulla on kaikki, minulla ei mitään”
Näytelmä oli mielestäni loistava ja hyvin toteuttu. Varsinkin ensimmäisessä näytöksessä kuvattu ajatuksenjuoksu toteutettiin hienosti vaihtelemalla valaistuksia ja hidastamalla näyttelijöiden liikettä taustalla. Harryn vastapeluria esittävä Petri Liski esitti taidokkaasti hidastettua pelaamista, samalla kun Harryn näyttelijä Seppo Pääkkönen toi lavalle tunteikkaasti läheisiään. Lavastus oli toteutettu hienosti ja erilaisilla valaistusten muutoksilla saatiin aikaan ajan ja paikan muutoksia.
Toisessa näytöksessä saatiin aikaan mahtava tunnelmanvaihdos, kun rauhallinen ja seesteinen illanvietto poliittisine keskusteluineen ja kitara-saksofoniduettoineen vaihtui hengenvaaralliseksi jännitysnäytelmäksi, kun kaksi hämärämiestä tulee yllättäen vierailulle. Jännitys oli suorastaan käsinkosketeltavissa. Tässä Joonas Saartamo teki ilmiömäisen roolisuorituksen hermosairaana Baxterinä. Hän esittää taitavasti pelottavia nykimisliikkeitä ja agressiivista käytöstä. Samalla hän saa katsojan säälimään tätä elämän ja sattuman runtelemaa miestä. Tilanne saadaan dramaattisesti ratkaistua Ulla Raition esittämän tytären rohkeudella. Raition esittää karskia runoilijatyttöä suurella antaumuksella. Lopussa Henry ja hänen vaimonsa, jota esittää Maria Kuusiluoma, luovat kauniin kohtauksen miettien lääkärin moraalia ja ihmisten eriarvoisuutta.
Esitys oli siis kaikinpuolin loistava. Ainoana miinuksena pidin Seppo Pääkkösen välillä takertelevia repliikkejä sekä ihan näytelmän lopussa olevaa kohtausta, jossa kaikki näyttelijät kokoontuivat näyttämölle ja tytär lausui runojaan. Mielestäni loppukohtaus ei oikein ollut sopiva päätös loistavalle näytelmälle, mutta onhan tämäkin mielipidekysymys. Muuten kiitän näyttelijäkaartia ja ohjaustyötä mahtavasta teatterielämyksestä, joka sai ajattelemaan. Varsinkin Baxterin viimeiset vuorosanat ”Sinulla on kaikki, minulla ei mitään” jäivät kaikumaan päähän vielä pitkäksi aikaa.