Miksi ei tytötkin?
Talvipakkanen kiristää poskia, aurinko paistaa ja ulkojäät ovat loistavassa kunnossa. Nämä asiat saavat jääkiekkoilijan hyvälle tuulelle. Ottakaamme siis hokkarit ja maila kainaloon ja lähtekäämme jäille pelaamaan! Tässä ei olisi mitään ongelmaa, ellen olisi tyttö.
”Ethän sä mitään kuitenkaa osaa”, on yleisin lausahdus poikien suusta, kun tyttö kertoo harrastavansa jääkiekkoa. Ennakkoluulot valtaavat ihmisten mielet varsinkin näin radikaalissa tapauksessa. Eihän kukaan hento tyttö voisi olla näin maskuliinisen harrastuksen parissa muuten kuin katsomossa pomppimassa tietämättömänä siitä, mitä kentällä tapahtuu. Tämä on aivan väärä ajatusmalli ja sen pitää muuttua.
Jukureiden kasvatti
Olen harrastanut jääkiekkoa 7-vuotiaasta lähtien poikien kanssa. Aloitin harrastuksen Mikkelin Jukureissa, jossa isäni valmensi meidän joukkuettamme. Joukkueeni pojat ottivat minut hyvin vastaan, ja kaikki sujui mallikkaasti. Opin nopeasti jääkiekon perusasiat ja pääsin hiomaan omia taitojani. Murrosiässä jääkiekkoon liittyi käytännön haasteita – esimerkiksi suihkussa käyminen oli hankalaa, sillä enhän halunnut käydä hikisten poikien kanssa samaan aikaan pesulla. Kaipasin paljon joukkuetta, jossa pelaisi vain tyttöjä.
Ristiriitaisia tunteita
Joukkuetoverini ovat aina hyväksyneet minut mukaan porukkaan. Pelasin toisessa ketjussa vasempana puolustajana ja tunsin selkeästi, että tämä on minun juttuni. Silti sain kuulla paljon huutelua pelaamisestani sellaisilta pojilta, jotka eivät tienneet minusta mitään. He eivät koskaan nähneet minun pelaavan, mutta haukkuivat vain, koska olin tyttö. Se oli todella turhauttavaa, mutta samalla motivoivaa.
Ulkojäät ovat aina talven kohokohta. Silloin pääsee lätkimään kiekkoa ja pelaamaan vastakkain ilman, että kukaan ottaisi sitä turhan tosissaan. Ulkojäillä on tarkoituksena, että jokainen saa omassa rauhassa rennosti opetella omia juttujaan. Näin ei kuitenkaan aina minun tapauksessani ollut, sillä monet pojat olivat kiinnostuneet pelaamisestani positiivisessa ja jopa negatiivisessa mielessä. Monet pojat kiusasivat minua pitkään pienistäkin virheistä, kuten siitä kuinka en saanut kiekkoa maaliin helposta paikasta.
Taktiikka on kaiken a ja o
Kaikkeen tähän silti tottui ja monet yksilöt muuttivat asennettaan nähtyään, miten tyttökin pelaa jääkiekkoa. En ehkä ollut kaikista fyysisin, mutta minusta jääkiekossa on tärkeää taktiikka. Olin nopea ja ketterä luistelija, millä pärjäsin todella hyvin. Ehkä vedoissani oli paljonkin paranneltavaa, mutta tiesin, että oppisin niitä siinä missä pojatkin. Taklauksia ei tuolloin vielä harrastettu, joten säästyin niiltäkin.
Mikä siinä on niin outoa?
Suomi on jääkiekon maa. Meille jääkiekko on välillä kaikki kaikessa. Kun vuonna 2011 Suomi voitti maailmanmestaruuden, juhlittiin sitä jopa kuukausia. Jääkiekko saa monet suomalaiset television ääreen ja luo yhteisöllisyyttä. Miksi suomalaiset silti suhtautuvat niin ahdasmielisesti jääkiekkoa pelaaviin tyttöihin? Miksi se on niin kummallista, jos tyttö vetelee jäällä hokkarit jalassa, maila kädessä ja kiekko lavassa?
Kaikesta huolimatta pidin jääkiekosta ja sen pelaamisesta, vaikka monet yrittivät sortaa unelmani. Jatkoin harrastusta jääräpäisesti, sillä sain siitä enemmän hyvää kuin huonoa. Olin ylpeä hokityttö. Silti kaipasin pelaamista tyttöjen kanssa. Tyttöjen jääkiekkojoukkueita oli todella vähän, ja monet joukkueet olivat sekajoukkueita. Halusin yhtenäisen joukkueen, ja kavereita, jotka olivat minun ikäluokkaani. Lopulta päädyin harrastamaan ringetteä.
Tikku ja rinkula
Kun ensimmäisen kerran kuulin ringetestä, olin aivan varma, etten koskaan päätyisi sitä harrastamaan. Tikku ja rinkula yhdessä kuulosti niin vaikealta, ja säännöt olivat aivan uskomattomia. Silti päädyin kerran katsomaan äitipuoleni ringettepeliä ja innostuin siitä. Joukkueessani olisi vain pelkkiä tyttöjä, sillä pojat eivät harrasta ringetteä. Ringetessä tärkeintä on taktiikka ja ketteryys, sillä fyysisyydellä ei pärjää. Aloitin ringetteurani Espoon kiekkoseurassa, joka tunnetaan paremmin nimellä EKS. Sopeuduin joukkoon nopeasti, ja säännötkin alkoivat pikkuhiljaa juurtua päähäni. Jääkiekkoa pystyin pelaamaan aina ulkojäillä, mutta silti ringette vei sydämeni.