
Sari Nyrhinen herää Savonlinnan aamuun sinisen omakotitalon toisesta kerroksesta upeaan puutarhamaisemaan. Hän pukee päälleen ja lähtee lenkille perheen kahden koiran kanssa, minkä jälkeen hän joogaa hetken. Sitten hän alkaa valmistaa aamupalaa. Kun viereisten talojen perheet kaivavat esiin paahtoleivät ja valmispuurot, Nyrhinen jauhaa itse hirssiä ja kauraa, joista hän keittää puuron ja syö sen marjojen kanssa. Syy tähän on nykypäivänä varsin yleinen: keliakia.
”Sairastuin noin 17 vuotta sitten laajaan vatsan alueen yleistulehdukseen. Lääkärien alettua tutkia syytä selvisi, ettei suolistoni pysty käsittelemään normaalisti gluteenia sisältäviä viljoja. Käytännössä se tarkoitti sitä, etten voisi enää koskaan syödä missään muodossa viljoja, jotka sisältävät gluteenia. Gluteenin syöminen aiheuttaisi ohutsuolessa tulehduksen, joka tuhoaa suolinukkaa. Suolinukka taas on välttämätöntä aineenvaihdunnan kannalta.”
Nyt, 17 vuotta myöhemmin, Nyrhinen on jo tottunut nykyiseen elämäntyyliinsä. Aikoinaan ruokailu ei kuitenkaan ollut niin helppoa. ”Olin sairauden alkaessa melko laiha. Oli hyvin vaikeaa syödä, kun ei oikein tiennyt, mitä vatsa kestäisi. Kukaan muukaan ei osannut juuri kertoa, miten ja mitä voisin syödä, jotten laihtuisi lisää”, Nyrhinen kertoo. Sopeutuminen kuitenkin onnistui. ”Rupesin etsimään tietoa eri lähteistä ja tapasin asiantuntijoita. Kokeilin erilaisia ruokavalioita ja pikkuhiljaa opin syömään oikein ja itselleni sopivasti.”
Samoihin aikoihin hän totesi, ettei teollinen lihakaan sopinut hänen elimistölleen. ”Myöhemmin tullessani tietoiseksi lihankäsittelyketjuista, lähes lihaton elämä on niin eettinen kuin ekologinenkin valinta. Käytän jonkin verran riista- ja luomulihaa, mutta pääsääntöisesti olen kasvisyöjä.”
Nyrhinen elää täysin tavallista elämää. Tuntematon ihminen ei edes huomaisi hänen syövän täysin erilaisella ruokavaliolla kuin kuka tahansa muu. Hän leipoo gluteenittomia tuotteita itse ja ostaa osan tuotteista valmiina kaupasta. Gluteenittomien tuotteiden tarjonta on kaupoissa parantunut samaan tahtiin kuin keliakiatapauksien yleistyminen, mutta suurin osa valmistuotteista sisältää vehnätärkkelystä, joka on hänen omien sanojensa mukaan ”myrkkyä elimistölleni”. Nyrhinen myös kasvattaa osan elintarvikkeistaan itse. Kotitalon etupihalla sijaitsevalla kasvimaalla on hyvä valikoima salaattitarpeita. Pihalla kasvaa jopa perunaa, kauraa, sipulia ja joitakin yrttejä. Kaupasta ostetut elintarvikkeet taas hankitaan mieluiten luomuna. Savonlinnassa hän on mukana projekteissa, jotka parantavat luomuruokien saantia.
Vaikka Nyrhinen joutuukin miettimään ruokailuaan hieman tarkemmin kuin naapurinsa ja joutuu ennakoimaan matkoille lähtiessä hieman enemmän, haluaa hän muistuttaa, ettei allergiat ja sairaudet estä nauttimasta elämästä.
”Ravinnon imeytymishäriö on tänä päivänä jo ’hyvä kaveri’, joka on opettanut minua syömään terveellisesti ja pitämään itsestäni hyvää huolta.”
Keliakia
- Elinikäinen autoimmuunisairaus
- Oireita aiheuttaa rukiin, venhän ja ohran sisältämä valkuaisaine gluteeni
- Ei ole allergia
- Perinnöllinen tauti
- Oireita mm. vatsavaivat, laihtuminen, väsyminen ja hengitysoireet
- Pahimmassa tapauksessa voi johtaa kuolemaan
- Ainoana hoitkeinona gluteiiniton ruokavalio, tautina kuitenkin parantumaton
Haastattelun jälkeen Nyrhinen on palannut takaisin koulunpenkille Savonlinnan yliopistoon, jossa hän opiskelee OpeArt-ohjelmassa. Kouluruokalan henkilökunnassa on keliaakikko, joten jopa laskiaisena olisi ollut pullaa tarjolla. Nälkäisenä Nyrhinen ei koulusta joudu poistumaan.