Kun hallittu kaaos ja monipuolisuus yhdistyvät

Daniil Harmsin kirjoittama ja Lauri Maijalan ohjaama näytelmä Sattumia esitettiin Kom-teatterissa 29.4.2015 . Näytelmä on absurdia teatteria ja sen tyylillinen suunta on omalaatuinen.

Näytelmän miljöö vaihtelee näytelmän aikana monesti. Lähes kaikissa kohtauksissa miljöö sijoittuu kuitenkin Neuvostoliittoon. Se käy ilmi henkilöiden nimistä ja yhteiskunnasta. Näytelmän aikana henkilöt vaihtuvat nopeasti. Henkilöt muistuttavat usein jotain stereotypiaa, sekä heillä on usein jokin yksi piirre, joka erottaa heidät muista. Henkilöitä on paljon erilaisia esimerkiksi kanasta pukumiehiin ja leijoniin.

Näytelmän lavastus pysyi samanlaisena koko näytelmän ajan. Näyttämöllä oli seinät, lattialuukku sekä ikkunoita. Tämän lisäksi lavan keskikohdassa oli avautuva seinä, joka toimi ikkunana ja sillä esitettiin korkean rakennuksen ikkunasta hyppäämistä. Avautuvan seinän yläpuolella oli vuoronumerotaulu, johon lisääntyi aina numero, kun joku henkilö koki kuoleman.

Näyttelijöiden puvustus oli vaihtelevaa. Henkilöillä oli päällään vaatteita laidasta laitaan. Yleisimpiä vaatteita olivat yksinkertaiset kangasvaatteet sekä tyylikkäät puvut ja eläinten asut. Tämän lisäksi heillä oli päällään erilaisia peruukkeja ja pientavaroita kuten kävelykeppejä.

Musiikkia oli näytelmässä tilanteellisesti, mutta sillä ei ollut suurta merkitystä. Musiikkia oli usein samaan aikaan, kun näyttelijät tanssivat tai liikkuivat lavalla. Äänieffektejä oli näytelmässä paljon, ja niitä käytettiin usein, esimerkiksi ampumisen ääni, lyöminen ja vuorotaulunumeron vaihtuminen.

Näytelmän esitys ja kerrontatyyli oli omalaatuista. Näytelmässä oli suuri määrä viittauksia kulttuurin ja erilaisiin teoksiin. Se sisältää intertekstuaalisuutta Venäjän klassikkokirjallisuuteen, kuten nykyajan politiikkaan ja tv-sarjoihin. Esimerkiksi näytelmässä ollut amerikkalainen kohtaus saattoi viitata amerikkalaiseen tv-sarjaan Walking Dead. Näytelmä yllätti myös liittämällä yleisön näytelmään. Näyttelijät valitsivat yhden yleisöstä lavalle ja surffasivat yleisön joukossa ja kysyivät nimiä yleisöstä.