Vaihto-oppilaaksi lähteminen on vuosi vuodelta suositumpaa, kun nuoret janoavat uusia kokemuksia ja ystäviä ulkomailta. Halutuimpia kohteita tuntuvat olevan Yhdysvallat ja Etelä-Eurooppa, mutta myös eksoottisemmat kohteet kuten Uruguay ja Ecuador kiinnostavat. Kokemukset vaihto-oppilasvuodesta vaihtelevat paljonkin: joillakin on voinut käydä huonompi tuuri, mutta yleisesti sen kerrotaan olevan elämän parasta aikaa. Vaihtarivuotta hehkuttavat myös Pohjois-Tapiolan lukion opiskelijat Ines Ihamäki ja Olli Pietiläinen.
Ines vietti vaihtisvuotensa Meksikossa ja Olli Uudessa-Seelannissa. Ines kertoi meille, kuinka kulttuurierot näkyivät radikaalimmin juuri ihmisten käyttäytymisessä. Oppilaat kiinnostuivat vaaleammasta tytöstä heti, tulivat lähelle ja puhua pulputtivat. Ongelmia tuotti vain kielimuuri, kun Ineksen koulussa vain yksi tyttö puhui englantia. Hän kertoi, että oppi ymmärtämään espanjaa vasta kolmen kuukauden oleskelun jälkeen, ja sitä ennen oli vain todella tylsää, kun hän olisi halunnut puhua oppilastovereilleen ja he hänelle, mutta se vain ei ollut mahdollista. Koulujärjestelmän hän kertoi myös olevan jokseenkin erilainen. Hänen toisessa koulussaan oli kuri ollut todella kova varsinkin etiketin, esimerkiksi koulupukeutumisen, suhteen. Toisaalta opetuksen taso ei sitten välttämättä ollut Suomen tasoa. Erona Meksikossa oli myös se, ettei suomalainen vaihto-oppilas voinut tehdä esimerkiksi illalla mitä halusi. Turvallisuus kun Etelä-Amerikassa on hieman eri tasoa kuin meillä täällä kotona Pohjolassa. Ines esitti esimerkiksi, ettei hän voinut matkustaa bussilla yksin, mikä tuntuu oudolta ajatukselta näin meiltä katsottuna.
Myös Olli kertoi viihtyneensä Uudessa-Seelannissa. Ollilla ei ollut mitään suurta intohimoa Uutta-Seelantia kohtaan, ja hän olisi oikeastaan päässyt Yhdysvaltoihin, mutta tuli siihen tulokseen, että halusi jotain eksoottisempaa. Siispä hän matkusti todella pitkän matkan maailman toiselle puolelle huomaamaan, että arki kulkee lähes joka paikassa kuitenkin aika samaan tahtiin. Uudessa-Seelannissakin oli heti otettu vaihtari huomioon, kyselty kuulumisia ja mukaan juttuihin. Erona Suomeen Olli mainitsi sen, ettei koulussa ollut ruokailua ollenkaan, vaan eväät otettiin kotoa. Myös se oli erilaista, että vapaa-ajan aktiviteetit liittyivät kaikki jotenkin kouluun, mikä meillä tuntuu lähes vieroksuttavalta ajatukselta. Olli selitti myös hienoa olleen sen, että ei ollut aiemmin ollut niin pitkää aikaa paikassa, jossa oikeasti puhuttaisiin englantia äidinkielenä. Englannin kuuleminen joka puolella niin luonnollisesti oli erikoinen kokemus.
Molemmat siis viettivät loistavat vuodet ulkomailla hankkimassa omaa elämänkokemusta ja itsenäistymässä, mutta kumpikin sanoi, että palaaminen kotiin oli myös hienoa. Totta kai oli surullista jättää uudet todella hyvät ystävät taakseen, kun ei tiennyt, tuleeko näkemään heitä enää. Myös Ines mainitsi, kuinka outoa oli palata Meksikosta, jossa halaukset, kosketukset ja poskisuudelmat kuuluvat jokaiseen päivään ja jokaiseen kanssakäymiseen. Suomessa moisia saatetaan hieman karsastaa. Mutta tulimme siihen tulokseen, että se vain kuuluu kulttuuriimme, ja ehkä on ihan hyvä, että joissakin maissa on hieman erilaista. Tosin Suomessa tulisi kiinnittää huomiota siihen, että huomioisimme esimerkiksi vaihto-oppilaat tai muut muualta tulevat ihmiset, koska emme me sisimmissämme mitään ujoja tai sosiaalisesti epälahjakkaita ole. Ne ensimmäiset askeleet ovat vain aina vaikeimmat.
Siispä, Ollin ja Ineksen suosittelemana, pohjislaiset lähtekää maailmalle etsimään itseänne, kokemuksia, uusia ystäviä ja vaikka uutta hyvää lempiruokaa!