Olin perheeni kanssa helmikuussa lomalla Intiassa, maassa, jossa lehmät löntystävät rannoilla ja jossa aurinko laskee suoraan mereen. Meitä sinne houkuttelivat erityisesti taivaallinen ruoka, rannat ja tietenkin lämpö. Ennen kuin lähdin, minulla ei ollut paljoakaan tietoa intialaisista. Olihan minulla perustuntemusta heidän uskonnoistaan ja tavoistaan, mutta kansana he olivat minulle tuntemattomia. Minua varoiteltiin, että he saattavat olla päällekäyviä varsinkin turisteja kohtaan, mutta lähdin matkaan kuitenkin avoimin mielin.
Saapuessamme Goan lentokentälle en ollut yllättynyt. Kenttä oli aikansa elänyt ja ränsistynyt, seinät olivat kulahtaneet ja täynnä reikiä. Televisioissa pauhasi jokin intialainen draamasarja, ja ihmiset jonottivat närkästyneinä tiskeille. Tunnin jonottelun jälkeen pääsimme kuitenkin jatkamaan matkaamme kohti päämäärää.
Matkan aikana aloin pohtia intialaisten ja suomalaisten kulttuurieroja. Intialaiseen tapaan ihmiset ovat avoimia, ystävällisiä ja äärimmäisen kiinnostuneita muiden maiden kansalaisista. Esimerkiksi rannalla loikoillessamme meitä jututti jos jonkinmoinen kaupustelija ja paikallinen. Rantaravintoloissa tarjoilijat saattoivat istua viereemme ja kysellä suomalaisesta työelämästä ja elintasosta. Jos Suomessa ravintolassa tarjoilija istuisi pöytään ja alkaisi jutella niitä näitä, monet hämmentyisivät ja pitäisivät häiriintyneenä. Tarjoilijoita kiinnosti kovasti, mitä kännykkämerkkejä Suomessa käytetään ja millä autoilla ajetaan. Heistä oli hauskaa matkia suomen kielen sanoja ja kantapaikkamme tarjoilija tervehtikin meitä aina kaukaa huutamalla ”terve terve!” Tämä samainen tarjoilija kertoi oppineensa sujuvaa venäjää pelkästään turistien puheiden ja opetusten perusteella. Minut yllätti se, että vaikka elinolot ja bisnes eivät intialaisilla kukoistaisi, jaksavat he silti olla positiivisia. Johtuu ehkä auringosta?
Intialainen kauppa elää turismista. Teiden varret ovat täynnä pieniä kojuja, joissa myydään käsitöitä ja krääsää. Kauppiaat huutelevat jokaista turistia vuoron perään rahanteon toivossa. Monet paikalliset tekevät kahta tai kolmea työtä turvatakseen elantonsa. Vaikka tällainen pikkubisnes ei vaikuta kovin kannattavalta, onnekkaat kuitenkin rikastuvat. Kerjäläiset ovat yleisiä, varsinkin lapset, jotka esittävät temppuja rannoilla ja tulevat sitten keräämään kolikoita turisteilta. Suurimpia kauppapaikkoja ovat markkinat, joissa viimeistään törmää Intian väriloistoon. Markkinoita voi löytää suurilta markkina-alueilta kaupunkien keskuksista, mutta niitä sijoitetaan myös sisätiloihin. Itse kävin vanhaan tehtaaseen sijoitetuilla markkinoilla, jossa mausteet tuoksuivat voimakkaasti ja kauppiaiden innokas kailotus kuului pitkälle. Paikka oli ahdas ja täynnä hämäriä käytäviä ja erilaisia kojuja oli pitkälle yli sata. Isoja mauste-ja riisipusseja lojui pitkin seinien vierustoja, ja minne ikinä katsoikin, oli joku paikallinen valmiina esittelemään myymiään tuotteita. Markkinoilla riitti katsottavaa koko päiväksi.
Kaiken kaikkiaan matka oli silmiäavaava kokemus. Intialaisten ilo ja avoimuus tekivät lähtemättömän vaikutuksen ja inspiroivat minuakin positiivisempaan ajatteluun ja asenteeseen. Olisi hauskaa, jos suomalaiset ottaisivat heistä mallia, että pääsisimme eroon meille tutusta synkkyydestä ja sisäänpäinkääntyneisyydestä. Mikäli haluaa kokea pohjoismaisen kulttuurin vastakohdan, suosittelen Intiaa!