Jääkiekon maailmanmestaruuskisat vuosimallia 2012 saivat päätöksensä sunnuntai-iltana, kun Venäjä voitti finaalissa Slovakian lukemin 6-2. Loppuottelun ratkaisijoiksi nousivat viime hetken komennuksella NHL:stä saapuneet Alexander Ovechkin, Alexander Semin ja Pavel Datsyuk. Aiemmin samana päivänä Tshekki voitti pronssiottelussa isäntämaa Suomen loppunumeroin 2-3.
Venäjän suvereenisuus näissä kisoissa ei jättänyt millään lailla epäselvyyttä siitä, mikä oli kisojen paras joukkue. Aina voidaan jossitella, miten olisi käynyt, jos he olisivat kohdanneet NHL-pelaajista koostuneen, mutta täysin omiin heikkouksiin kaatuneen Kanadan. Tälle ei kuitenkaan ole tarvetta. Ensimmäistä vuottaan Venäjän peräsimessä oleva päävalmentaja Zinetula Bilyaletdinov onnistui rakentamaan Venäjän joukkueesta näihin kisoihin loistavan ryhmän, joka ei alkanut aiempien vuosien tapaan sooloilemaan, vaan noudatti tiukasti pelisuunnitelmaa ja pelasi joukkueena. Viime hetken vahvistukset Pohjois-Amerikasta olivat ehkä vain kosmetiikkaa, sillä alkuperäiselläkin ryhmällä Venäjä olisi todennäköisesti mennyt loppuun asti. Erityismaininnan saa toistaiseksi uransa parhaita pelejä pelannut maalivahti Semyon Varlamov.
Iso hatunnosto kuuluu myös Slovakialle ja Vladimir Vujtekille. Viime vuonna Bratislavassa järjestetyt kisat olivat todella suuri pettymys silloin melkein parhaista slovakialaisista kasatulle joukkueelle. Nyt vuonna 1993 itsenäistynyt maa näytti uuden valmentajan ja nuorempien pelaajien johdolla pystyvänsä kaiken osuessa kohdalleen haastamaan jokaisen joukkueen näissä karkeloissa. Slovakian pelaamisessa oli havaittavissa samanlaista asennetta ja yhteen hiileen puhaltamista kuin viime vuoden Suomen joukkueessa. Zdeno Charan johtajuus nosti monen heikommankin pelaajan tasoa aivan äärirajoille. Maalivahti Jan Laco oli pysäyttämätön erityisesti puolivälierä- ja välieräotteluissa. Finaalissa suuren Venäjän pysäyttäminen oli kuitenkin jo mahdoton tehtävä. Hopea ei silti tässä tapauksessa ole todellakaan häpeä, ja erityisesti lento-onnettomuudessa kuolleen Pavol Demitran kunnioittaminen ottelun jälkeen oli upea ele.
Suomi jäi kisoissa neljännelle sijalle, jota voidaan pitää pettymyksenä, mutta samalla realistisena. Jukka Jalonen pyrki ennen kisoja kokoamaan yhteen sen saman ydinryhmän, joka osaa pelata jo ”meidän peli” -nimellä kulkevaa pelisysteemiä. Toki mukana oli myös uusia nimiä, ja heistä suurin osa jätti positiivisen maun pelaamisestaan näissä kisoissa. Maailmanmestaruus on kuitenkin aina tavoitteena, ja siinä ei tänä vuonna onnistuttu – mikä meni vikaan?
Suomen maalivahtipeli koki kisojen aikana niin huonoa tuuria kuin myös perustason alittamista. Kari Lehtonen oli kisoihin lähdettäessä selvä ykkösmaalivahti ja pelasikin todella hyvin ensimmäiset ottelut. Alkulohkon toiseksi viimeisessä ottelussa USA:ta vastaan hän kuitenkin loukkaantui maalinedustilanteessa, ja näin ollen hänen kisansa olivat ohi. Petri Vehanen pystyi paikkaamaan Lehtosen jättämän aukon aluksi erittäin hyvin, ja olikin avainmiehiä Suomen kaadettua USA puolivälierissä. Venäjää vastaan välierissä sattui kuitenkin keskimääräistä heikompi peli, eikä puolustukseltakaan liikaa apua tullut. Karri Rämön olisi pitänyt pelata pronssiottelun välierässä murskatun Vehasen sijasta.
Suomen puolustuksessa ensi kertaa MM-tasolla esiintynyt Joonas Järvinen kuului Suomen ehdottomaan parhaimmistoon pakkiparinsa Ossi Väänäsen ohella. Niin kutsuttu kiekollinen pari Mäenpää-Hietanen aloitti turnauksen hyvin, mutta ratkaisupelien koittaessa jäivät vaadittavat tehot puuttumaan. Hyökkäyspäässä ykköskenttä onnistui kisoissa niin hyvin kuin odotettiin, mutta ei saanut taustavoimaa muilta ketjuilta. Erityisesti akseli Pesonen-Immonen-Granlund oli vain varjo viime keväästä. ”Asennejätkistä” parhaiten saappaansa täyttivät ehdottomasti Petri Kontiola, Antti Pihlström ja USA:ta vastaan sankariksi noussut Jesse Joensuu. Leo Komarovin hyvä työmoraali ja taistelu paistoi myös kotikatsomoihin, mutta hyökkääjä olisi ehkä ansainnut näytönpaikan myös ylemmistä ketjuista. Suomen kolmos- ja nelosketjun roolitus jätti kuitenkin osittaisia kysymysmerkkejä ilmaan. Oliko kahden viimeisimmän hyökkäysketjun tehtävä todella pelata vain turvallista 0-0 tulosta vaihto vaihdon perään? Neljännen sijan myötä katkesi myös Suomen kapteenin Mikko Koivun komea arvokisojen menestysputki, joka oli ennen kisoja mallia 7 arvokilpailut, 7 mitalia. Yhdistävänä tekijänä Koivun mitaleissa on, että jokaisessa näistä mitalijoukkueista on ollut osana Tuomo Ruutu, joka tänä keväänä kärsi loukkaantumisesta. Kuten aina, voidaan näissäkin kisoissa jossitella, olisiko Ruutu ollut terveenä se puuttuva palanen, joka olisi voinut tuoda mitalin?
Lopuksi listaamme kisojen onnistujat ja epäonnistujat sekä tähdistökentällisen.
Top-4
1. Slovakia
+ 2008 Kanadassa 13. sija. 2009 Sveitsissä 10. sija. 2010 Saksassa 12. sija ja 2011 kotikisoissa 10. sija. Menneiden vuosien tuloksiin peilaten Slovakian hakema hopea Helsingistä 2012 oli sensaatio. Joukkueen maalivahti Jan Laco oli ennen kisoja kaikille tuntematon, puolustuksen piti olla iso, hidas ja kankea sekä hyökkäyksen murrosvaiheessa. Kaikista negatiivisista seikoista huolimatta Slovakia järjesti kisojen suurimman yllätyksen etenemällä finaaliin kaatamalla matkalla muun muassa Kanadan viime hetken maalilla.
2. Norja
+ Norjalta tuskin kukaan odotti mitään ennen turnausta. Niin vain joukkue silti kampesi tarvittavat voitot Italiasta, Saksasta (käsittämättömät 12-4 lukemat), Tanskasta sekä Latviasta laittaen samalla isommat maat tiukoille edeten puolivälieriin tulevaa mestaria Venäjää vastaan. Maininnan arvoista onkin, että pudotuspelivaiheessa Norja hävisi Venäjälle pienemmillä numeroilla kuin kukaan muu. Hatun noston arvoisen suorituksen teki etenkin Patrick Thoresen, joka oli hienosti turnauksen pistepörssin toinen tehtyään 8 ottelussa tehot 7+11=18.
3. Ranska
+ Heittopussi, joka taistelee Kazakstanin kanssa putoamisesta. Niinkö? Murskatappioista USA:lle, Kanadalle ja Suomelle huolimatta Ranska saavutti mahdollisuuden pääsystä puolivälieriin aina viimeiseen otteluun saakka. Maalin tappio Slovakialle tiesi kuitenkin turnauksen päättymistä. Voitot Sveitsistä, Kazakstanista ja Valko-Venäjästä olivat kuitenkin isoja asioita ranskalaiselle jääkiekolle ja heidän turnauksensa oli todella positiivinen.
4. Venäjä
+ Maailmanmestari. Ylivoimainen materiaali, ennakkosuosikki jne. Mestaruus häviämättä peliäkään on silti äärimmäisen kova temppu, ja siksi Venäjä ansaitsee paikkansa top-listalla.
Flop-4
1. Kanada
– Kisojen kiistatta puhutuin joukkue. Voitti alkulohkonsa näytöstyyliin menettäen pisteen vain USA:lle jatkoaikatappiossa, vaikka joukkue oli bongattu Helsingin yö-elämästä useampanakin iltana. Joukkueen asenne ei kuitenkaan ollut missään vaiheessa täysin kohdallaan, ja Slovakia lähetti kanukki-miljönäärit kesäloman viettoon jo puolivälierissä.
2. Ruotsi
– Joukkueen täydeltä NHL -pelaajia, joiden piti tuoda kulta kotiin. Alkusarja sujui hyvin lukuun ottamatta tappiota Venäjälle numeroin 7-3. Ruotsin paperilla parhaalta joukkueelta vuosiin näyttänyt porukka sai kuitenkin kokea yhdessä faniensa kanssa katastrofaalisen lopun turnaukselleen Tsekin Milan Michalekin tehtyä puolivälierässä 4-3 voittomaalin 29 sekuntia ennen ottelun loppua. Globen hiljeni ja tyhjeni hetkessä odottamaan ensi vuotta.
3. Sveitsi
– Edellisten vuosien tasaisen varma suorittajaryhmä ei tällä kertaa päässyt omalle tasolleen. Sveitsi voitti kaksi ensimmäistä peliään Kazakstania ja Valko-Venäjää vastaan, mutta tappiot viidessä seuraavassa ottelussa ovat karua kieltä. Pohjanoteerauksena 4-2 tappio Ranskalle.
4. Saksa
– Kahden vuoden takainen MM-nelonen suli turnauksessa totaalisesti. 8-1 tappio Tsekille ja 12-4 Norjalle ovat tuloksia, joita tuskin kukaan osasi ennustaa ennen kisoja.
Tähdistökentällinen
Maalivahti: Semyon Varlamov (Venäjä)
– Venäläinen Varlamov esiintyi koko turnauksen ajan vakuuttavasti päättäen turnauksensa maailmanmestaruuteen. Torjuntaprosentti 93,93 ja vain 13 päästettyä maalia ovat kovia lukemia. Virallisesti turnauksen parhaan maalivahdin palkinnon vei Slovakian Jan Laco, mutta Pilkun toimitus antaa kunniamainintansa Varlamoville.
Puolustajat: Zdeno Chara (Slovakia) – Justin Faulk (USA)
– Chara teki sen, mitä turnauksessa häneltä odotettiinkin. Ennakkoon parhaaksi puolustajaksi ennakoitu slovakialaisjättiläinen myös voitti kyseisen palkinnon ja teki erinomaista työtä puolustuspäässä. Hän teki myös kaksi maalia finaalissa Venäjän verkkoon.
– Vasta 20-vuotias USA-puolustaja Faulk oli joukkueensa suurimpia onnistujia. 8 ottelussa 4 maalia ja 4 maaliin johtanutta syöttöä, sekä puolustajilla arvostettu +/- tilasto 9 yksikköä plussan puolella. Hän pyöritti kisoissa USA:n ylivoimaa ja oli jäällä vain kahdesti vastustajan tehdessä maalin tasakentällisin.
Hyökkääjät: Patrick Thoresen (Norja) – Jevgeni Malkin (Venäjä) – Alexander Semin (Venäjä)
– Norjalainen Thoresen yllätti kaikki tänä vuonna. Oli pistepörssin toinen ja johdatti Norjan puolivälieriin asti. Huomion arvoista on myös, että tehot 3+3 ottelussa Saksaa vastaan ovat enemmän kuin kukaan Suomen kakkosketjusta Pesonen-Immonen-Granlund teki koko turnauksessa!
– Jevgeni Malkin, pistepörssin voittaja ja kisojen paras pelaaja, jatkoi Tukholmassa ja Helsingissä siitä, mihin NHL:ssä jäi. Hän teki hattutemput molempia isäntämaita vastaan ja oli muutenkin koko ajan täysin pitelemätön.
– Semin saapui vahvistamaan Venäjää yhdessä Alexander Ovechkinin kanssa heti Washington Capitalsin tiputtua NHL-playoffseista. Semin ehti pudotuspeleihin mukaan ja nakutti 3 otteluun 5 tehopistettä. Hän oli etenkin finaalin hahmo tehtyään kaksi maalia ja syötettyään yhden. Paljon puhuttiin siitä, miten Seminin ja Ovechkinin mukaantulo on etu muille maille. Jälkeenpäin on helppo todeta, että ainoa, joka kaksikon mukaantulosta hyötyi, oli Venäjä.