Kieroa yksipuolista rakkautta

Vladimir Nabokovin romaani Lolita julkaistiin vuonna 1955, ja teos herätti jo aikanaan suurta kohua. Pedofilia ja insesti ovat tiettyjä harvoja kulttuureita lukuun ottamatta vaiettuja aiheita. Kirja puhuttelee ihmistä vielä nykyaikanakin, sillä aihe on aina ajankohtainen.

Kirjan kuvitteellinen päähenkilö on ranskalaissyntyinen keski-ikäinen mies, joka kutsuu itseään Humbert Humbertiksi. Kirja ikään kuin kerrotaan tositarinana, jota Humbert kirjoittaa muistelmina milloin psykopaattien osastolta, milloin eristyssellistä. Hän haluaa kirjan tulevan julkaistuksi vasta Lolitan kuoleman jälkeen. Kirjan esipuheessa Humbertin kerrotaan kuitenkin kuolleen sepelvaltimon tukokseen jo vuonna 1952 ja Humbertin ”rakastetun”, nuoren Dolores Hazen menehtyneen jonkin aikaa hänen jälkeensä 17-vuotiaana synnytykseen.

Humbert Humbert on älykäs ja charmantti mies, joka on ammatiltaan kirjallisuudentutkija. Ammatti tulee esiin hänen hyvin rikkaassa ja taitavassa tavassaan kirjoittaa, joka tekee kirjan lukemisesta kaikessa kauheudessaan hyvin palkitsevaa. H.H. ei voi seksuaalisille taipumuksilleen mitään, mutta on siksi vaikea ymmärtää, miksi hän ei edes yritä toimia oikein.

Juonellisesti kirja on jaettu kahteen osaan, joista kumpikin sisältää kaksi osaa. Alussa on Humbertin elämä ja ajatukset ennen ”Lolitaa”, suhde esiteini-ikäisenä nuoreen Annabeliin, joka kuolee traagisesti tuberkuloosiin, onneton avioliitto, joka päättyy Humbertin hermoromahdukseen, ja päätös aloittaa elämä uudestaan Uudessa-Englannissa.

Yhdysvaltoihin lähdettyään hän päätyy sattuman kautta alivuokralaiseksi eräälle leskinaiselle, Charlotte Hazelle. Charlottella on 12-vuotias tytär Dolores, johon Humbert hullaantuu täysin. Hän tarkkailee tyttöä kaiken aikaa ja pitää samalla päiväkirjaa, mutta ei kuitenkaan toteuta mielitekojaan. Humbert suunnittelee Charlotten murhaa saadakseen Doloresin omakseen, mutta Charlotte sattuukin kuolemaan sopivasti ja Humbertista tulee näin ollen Doloresin huoltaja.

Kirjan toisessa osassa Humbert ja Lolita autoilevat ympäri Amerikkaa ja Humbert käyttää Lolitaa jatkuvasti hyväkseen. Viimeinen osa on elämä Lolitan jälkeen, joka huipentuu Humbertin mielenterveyden totaaliseen järkkymiseen ja kohtaukseen, jossa Humbert murhaa Clare Quiltyn, miehen, joka on auttanut Lolitan pakoon.

Humbertin rakkaus keskenkasvuiseen tyttöön on yksipuolista, tukahduttavaa ja tuhoisaa. Hän ei halua rakkautensa kohteelle hyvää, vaan hänen tarkoitusperänsä ovat täysin itsekkäitä. Hän myöntää tekojensa tuomittavuuden ja julmuuden, mutta silti hänen suurimmat pelkonsa ovat kiinnijääminen ja se, että Lolita kasvaa aikuiseksi ja lakkaa olemasta viehättävä lapsi.

Romaanin yksi mielenkiintoisin ominaispiirre on se, että kertoja ei ole luotettava. Hän kuvaa nuoret viehättävät tytöt nymfetteinä, pieninä viettelijättärinä, jotka ovat omalta osaltaan täysin vastuussa. Humbertin sairas mieli ilmenee muun muassa juuri lasten syyllistämisessä, vaikka todellisuudessa lapset ovat täysin syyttömiä Humbertin mielitekoihin. Lolita ei käytä Humbertin riutuvaa himoa hyväkseen. Hän oireilee, koska hän on onneton, yksinäinen ja väärinymmärretty lapsi, joka ei saa kasvaa normaalissa ja terveessä ympäristössä. Kertojan lopullinen mielen järkkyminen ilmenee aistiharhoina ja todellisuuden ja mielikuvituksen sekoittumisena.

Pedofilia on niin vihattua ja kuvottavaa siksi, että uhrina on täysin puolustuskyvytön lapsi. Fantasioissaan Humbert haaveilee Lolitan pysyvän ikuisesti hänen luonaan ja synnyttävän hänelle uuden pikku nymfetin. Todellisuudessa Lolita on iloinen päästessään pois karmean huoltajansa luota. Humbert tuhoaa lapsen elämän, mutta hän ei tee sitä pahuuttaan, vaan koska hän on sairas. Suurin osa pedofiileistä salaa identiteettinsä ja mielihalunsa, koska tietää paljastumisen vaarat. Salaaminen on kuitenkin uuvuttavaa, ja taakka on raskas kantaa yksin. Onneksi osa heistä hakee apua ja saa helpotusta esimerkiksi terapiasta.

Nabokovin Lolita on klassikko sekä mahtavan lumoavan kielenkäyttönsä että aran aiheensa vuoksi. Vaikka Humbertin tekoja ei ole tarkoituskaan hyväksyä, lukija voi silti ymmärtää tuota sairasta, pakkomielteistä, mutta myös herkkää miestä. Tämä antaa himojensa ottaa hänestä vallan, ja hänen väärä valintansa muuttaa mukavan miehen omistushaluiseksi ja neuroottiseksi hirviöksi. Romaani kertoo surullisen tarinan, jossa on onneton loppu. Näin ei kuitenkaan tarvitsisi olla, jos Humbert olisi hyväksynyt totuuden ja valinnut oikein.