Arvoisa rehtori ja opettajat, hyvät juhlavieraat sekä tuoreet ylioppilaat!
”Meillä on koko maailman aika”, todetaan Niina Hakalahden runossa. Nyt meillä ylioppilailla on koko maailman aika, vaikka vielä kolme vuotta sitten ei tuntunut siltä. Muistan tarkasti ensimmäisen päiväni tässä rakennuksessa, kun kaikki oli uutta ja ihmiset täällä tuntemattomia. Siitä päivästä on nyt kohta kulunut kolme vuotta. Sinä päivänä kaikki uudelta tuntunut on ehtinyt tulla tutuksi ja turvalliseksi ja sen päivän tuntemattomat ihmiset ovat tänään kaikkea muuta kuin tuntemattomia.
Kolme vuotta on ollut minulle ja meille ylioppilaille yksi maailma ja yksi aika, runon sanoja lainatakseni. Palataan siis ajassa hieman taaksepäin. Pohjois-Tapiolan lukioon hakiessamme emme tienneet, mitä odottaa. Esimerkiksi minä en ollut koskaan käynyt tutustumassa täällä enkä ollut koskaan kuullutkaan koko koulusta. Rehellisesti sanottuna pelkäsin. Rohkaisin kuitenkin itseni ja ajattelin, että on hyvä aloittaa puhtaalta pöydältä ja olin valmis kaikkeen, mitä lukio toisi tullessaan. Olin se tyttö, jonka ei pitänyt pärjätä pitkässä matematiikassa, fysiikasta ja kemiasta puhumattakaan. Onneksi olin päättäväinen ja haastoin itseni. Halusin vahvasti näyttää, että kyllä minä osaan. Hyvin osasimmekin! Vaikka tämä kolmevuotinen matka on ollut meille kaikille kaikkea muuta kuin helppo ja suoraviivainen, mutkien kautta kuljettuna siitä tuli antoisampi kuin kukaan olisi voinut kuvitellakaan. Olemme oikeastaan käyttäneet lukioajan sataprosenttisesti hyödyksemme!
Ennen lukiota pidin kaikkea opiskeluun liittyvää itsestäänselvyytenä – uskon että monet muutkin – sillä peruskouluaikana vanhemmat auttoivat aina, kun tarvitsin apua vaikkapa läksyjen kanssa. Yhtäkkiä lukiossa kaikki olikin toisin. Jouduin puurtamaan ja antamaan kaikkeni ymmärtääkseni ongelmallisia matematiikan yhtälöitä ja käsittääkseni fysiikan ihmeellistä maailmaa. Vanhempani eivät enää osanneetkaan auttaa minua kotiläksyjeni kanssa, kun kaikki oli laajempaa ja vaikeampaa. Tuki, jonka he hankalissa tilanteissa tarjosivat, oli kuitenkin sitäkin kalliimpi ja arvokkaampi. Ilman laajaa tukiverkostoa emme olisi päässeet tähän asti. Haluankin kaikkien meidän ylioppilaiden puolesta kiittää teitä lähimmäisiä siitä, että vuosien varrella tuitte ja autoitte meitä jaksamaan. Sydämelliset kiitokset teille!
Pohjois-Tapiolan henkilökuntaa ei sovi myöskään unohtaa. Kiitoksia siis teille opettajille siitä, että kolme vuotta päivä toisensa jälkeen loitte meille maailman ja ajan oppimiselle. Annoitte meille parhaat mahdolliset eväät oppimiseen. Erityiskiitokset kuuluvat meidän ylioppilaiden ryhmänohjaajille. Kiitoksia teille, kun jaksoitte huolehtia meistä ja ohjata meitä eteenpäin aina, kun se ei meiltä tahtonut onnistua. Erityisesti haluan ylioppilaiden puolesta kiittää sinua, Titta. Sinulta olemme oppineet asian, josta tulee olemaan paljonkin hyötyä tulevaisuudessa: ajoissa olemisen tärkeyden. Opetit, että meillä on aikaa oppimiseen, kun pidämme itse huolta siitä ajasta olemalla ajoissa. Tämä on erityisen tärkeää meille kaikille myös tulevaisuudessa. Hyvät opinto-ohjaajat, teitä emme suinkaan helposti unohda, sillä ilman teitä emme olisi onnistuneet haastamaan itseämme kurssitarjottimien ja opiskelun kanssa. Kiitoksia Toini myös sinulle kaikesta tuesta ja ymmärtäväisyydestä, jota meille opiskelijoille olet osoittanut. Ilman sinua täällä viettämämme aika ei olisi ollut samanlaista.
Tässä nyt olemme, haasteista selvinneinä, itsestämme paljon oppineina ja viisaampina, kuten Hakalahden runo kertoo: ”Meillä on kaikki maailman aika / — / koko maailma ja kaikki sen hedelmät on meidän.” Nyt voin sanoa, että Pohjois-Tapiolan lukiossa olen saanut kokea tähänastisen elämäni mielekkäimmät ja opettavaisimmat kolme vuotta. Opimme tuntemaan itsemme ja tapasimme toinen toistaan mukavampia ihmisiä. Selvisimme koeviikoista, kirjoituksista, jännityksistä, peloista ja stressistä. Sen lisäksi saimme hedelmiä, joista yhtenä merkkinä on mustavalkoinen ylioppilaslakki. Tämä kevät on ollut monelle meistä varmasti hyvin rankka, mutta tänään istumme tässä voittajina ja hymyt huulillamme. Nämä valkolakit tulevat aina muistuttamaan meitä siitä, että kaikki on mahdollista. Esimerkiksi minä olen sukuni ensimmäinen ylioppilas, joten valkolakki on suuri saavutus paitsi minulle myös suvulleni. Ylioppilaat, olkaa ylpeitä itsestänne, sillä niin ovat kaikki teidät tuntevatkin!
Aivan kuin Niina Hakalahden runossa kerrottaisiin meistä, ylpeistä ylioppilaista:
”Kevätjuhlan jälkeen
me kävellään hitaasti koulusta kotiin
meillä on kaikki maailman aika
joku on ripustanut koivuun tumpun
’myöhäinen talvihedelmä’, sinä sanot,
me kävellään hitaasti koulusta kotiin
koko maailma ja sen kaikki hedelmät on meidän.”
Meillä on aika. Meillä on hedelmät. Meillä on maailma. Uskokaa itseenne ja tulevaisuuteenne, niin minäkin tein ja teen.
Ikimuistoista juhlapäivää ja iloista kesää kaikille!
Khadra Sugulle, kevään 2014 ylioppilas