,

Kevätkonsertti Sellosalissa

Tulevan pääsiäisen pyhien jälkeen torstaina 28.4.  musiikkiopisto Juvenalian kamariorkesteri esiintyy Sellosalissa Leppävaaran Leijonien perinteikkäässä  kevätkonsertissa. Konsertti toteutetaan yhteistyössä saksalaisen Heinsbergin musiikkikoulun orkesterin kanssa. Orkesterit esittävät yhdessä aurinkoista, klassista musiikkia laidasta laitaan. Mukana soittamassa on pianotaiteilija Marjaana Merikanto. Kamariorkesteri Juvenaliaa johtaa Janne Hanhijärvi.

Leijonien kevätkonsertti onkin toistuva perinne Juvenaliassa, ja se on tietynlainen kevään merkki, vaikkei sitä järjestetä joka vuosi. Konsertista erityisen tekevät sen upeat solistit. Suomalaiset oopperalaulajat Jaakko Kortekangas ja Helena Juntunen ovat maamme huippuja sekä tunnettuja ulkomailla. Kortekangas on esiintynyt edellisissä kevätkonserteissa, mutta upeaääninen Helena Juntunen esiintyy konsertissa ensimmäistä kertaa.

Ohjelmistoon kuuluvat muun muassa Mozartin 29. sinfonian 1. osa, Taikahuilusta Papagena Papageno- duetto  sekä Porgi Amor. Paolo Tostin kappaleita soitetaan kaksi. Konsertin ensimmäinen puolisko huipentuu Lasse Mårtenssonin Myrskyluodon Maijaan. Väliajan jälkeen kuullaan ensimmäisenä Emmerich Kalmanin Volga- laulu. Konsertin loppupuolisko on Suomalaisen klassisen musiikin ilotulitusta, kun Sibeliusta soitetaan kahdeksan kappaleen verran (mm. Illalle, Den första kyssen, Våren flyktar hastigt). Viimeisenä muttei vähäisimpänä esitetään unkarilaisen säveltäjän Emmerich Kalmanin viimeistä kertaa kyseisessä konsertissa soitettava Muistathan kai.

Liput 20€,  To 28.4,  klo. 19

Kesto väliaikoineen 1.45h

 

Milena Törmi