Tulipas nukuttua hyvin. Jee, ulkona paistaa aurinko! Ei kun pirteänä kohti Otaniemeä hymyissä suin. Vastaan tulee paljon iloisia ihmisiä, ja kaikilla on jotenkin positiivinen, mutta jännittynyt olo. Kyllä elämä on ihanaa! Lähtölaukaus pamahtaa tasan klo 11, ja kanssajuoksijoiden puheensorina siivittää ensiaskeleet, vaikkakin lähtöpaikan kohdalle menee parisen minuuttia tässä tungoksessa. Nyt se alkaa.
Kyllä tuntuu kivalta juosta luonnonkauniissa maisemissa auringon helliessä punertavia poskia. Jalat tuntuvat höyhenen kevyiltä, ja elimistössä tuntuu olevan hiilihydraatteja muutaman päivän pastatankkauksen ansiosta. Pikkasen kyllä nyppii tämä tungos ja kolahtelevat kyynerpäät. Osa olisi voinut jäädä kotiinkin. Varsinkin osa katsojista, jotka tukkivat kaksostenrattaillaan puolet jalkakäytävästä. Mutta ei tämä menoa haittaa. Juoksu tuntuu sietämättömän kevyeltä, joten eiköhän ole parempi tiivistää askelta ja kiihdyttää vauhtia. Saa samalla ohiteltua muita hitaampia ja tyydytettyä esiin puskevaa kilpailuviettiä.
Kymppi takana ja jalat jo vähän painaa. Varsinkin orastava pistos kyljessä häiritsee hieman juoksemista. Ihmisten kannustus matkan varrella kuitenkin antaa voimia. Paitsi ärsyttää, että suomalaiset aina kannustavat samalla tavalla: ”Hyvä hyvä hyvä. Vielä jaksaa, vielä jaksaa.” Tule itse juoksemaan, jos kerran niin helposti jaksaa.
Muutama kilometri myöhemmin alkaa painaa pääkin. Miksi ihmeessä sitä taas lupautui rääkkäämään itseään, kun pelkkä kymppikin olisi riittänyt todistamaan keskivertoa paremman kunnon. Kaiken lisäksi joku typerys selittää kaverilleen, että KTL:n tutkimuksen mukaan luomuruoka ei ole sen terveellisempää kuin normaali ruoka. Mikä urpo! Hiljennän vauhtia, jotta en kuule moisia päättömyyksiä. Onneksi kuulo ja muutkin aistit alkavat hämärtyä. Kuinka paljon on jo juostu?
[pullquote]”En juokse enää ikinä!”[/pullquote]
18 km takana. Vai oliko se 19 km:n kyltti. Ei jaksa. Miten ihmeessä voi olla näin pitkä ylämäki. Ei jaksa. En juokse enää ikinä! Ainakaan näin lujaa. Tämä on ihan sanonko mistä. Ei jaksa. 20 km takana. Vielä kilometri, eiköhän sen vielä jaksa. ”Hyvä hyvä hyvä. Vielä jaksaa, vielä jaksaa. #%&””½½!!”
Maali häämöttää. Mitä, vieläkö kenttä ympäri! Ei jaksa. Ei, kyllä jaksaa, parisataa metriä enää. Maali! Huh. Olipas kivaa, lähdetäänkö ensi vuonna uudestaan? Totta kai.
Espoossa koettiin nautinnollisen tuskan hetkiä 25.9.2011, kun koulun ja lukion henkilökuntaa ja oppilaita oli juoksemassa Espoon rantamaratonin puolikasta.
2 vastausta artikkeliin “Juoksemisen sietämätön keveys”
Kiva juttu, ja hyvä kuva teistä juoksijoista. Hyvä, että olitte varautuneet tuolla kuvan ambulanssillakin.
Ensi vuonna sitten vielä suuremmalla joukolla mukaan!
Kaikkeen pitää varautua. Kaikki reitin juosseet Pohjislaiset eivät kuvaan eksyneet, mutta joka tapauksessa ensi vuonna rankoin joukoin juoksemahan.