Mika Myllyahon ohjaama näytelmä Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja kertoo kuolemasta ja siihen suhtautumisesta sekä unenomaisesti mietiskellen että perinteisesti perheen kanssa nahistellen. Mielensäpahoittaja on henkilö, johon suomalaiset osaavat samaistua, minkä vuoksi niinkin vaikean aiheen kuin kuoleman käsittelystä tulee lähestulkoon leppoisaa. Mielensäpahoittaja on mies, jolla tunteet pysyvät läsnäolevilta piilossa, mutta mielipiteitä hänellä on vaikka muille jakaa.
Tuomas Kyrön luoma Mielensäpahoittaja joutuu kohtaamaan Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä modernin yhteiskunnan haasteet, joissa avioerot ovat arkipäivää, alennuskupongiksi pyydetään omaa autoa ja kirkkoherrana on nainen. Asiat eivät ole niin yksinkertaisia kuin ennen vanhaan. Sukupolvien välinen ymmärtämättömyys saa aikaan sekä kinastelua että iloa.
Kuolema on Mielensäpahoittajalle rationaalinen elämän kiertokulun osa, johon hän aikoo valmistautua veistämällä arkun ja kirjoittamalla testamentin. Puisen arkun materiaalilla on näytelmässä tietynlainen sivumerkitys. Se edustaa Mielensäpahoittajan ja hänen emäntänsä lujaa ja myös tiukan paikan tullen kestävää suhdetta. Elämä päättyy puiseen arkkuun, ja monissa näytelmän tärkeissä kohtauksissa edetään pitkin pitkospuita. Myös suurin osa lavasteista on puuta.
Mielensäpahoittajan pojalle ja hänen perheelleen elämä ja kuolema eivät ole yhtä yksinkertaisia asioita. Modernisoituneet ihmiset eivät tunnu pärjäävän omien asioidensa kanssa, saati sitten muiden asioiden hoitamisessa, johon heillä tuntuu olevan pakonomainen tarve. Mielensäpahoittajan itsenäinen luonne ei anna muiden vaikuttaa hänen elämäänsä, vaikka hänen poikansa ja miniänsä eivät usko jääräpäisen äijän yksineloon. Toisaalta myös Mielensäpahoittaja itse tuntee olevansa velvollinen ohjaamaan miniää konservatiiviseen ratkaisuun odottamattoman raskauden ilmetessä.
Näytelmässä karkealla ja jäyhällä Mielensäpahoittajalla on myös leppoisa ja veikeä puolensa. Hänen suhtautumisensa nykyajan keksintöihin, kuten sylitelevisioon, on lapsenomaisen hauska, vaikka olisihan Mielensäpahoittaja nimensä mukaisesti voinut pahoittaa mielensä siitäkin. Mielensäpahoittajasta kuoriutuu lopulta yllättävän tunteellinen ja syvällisiä ajatuksia pohdiskeleva herrasmies, joka on valmis kohtaamaan elämässä hänelle uusia asioita kuoleman lähestyessä. Hän ei kaihda keskustelua nuorten kanssa, ja hän saakin ystäväkseen teini-ikäisen pojan hotellin saunassa käydyn keskustelun myötä. Hän uskaltautuu myös kysymään naapurin thaimaalaiselta vaimolta puvun takkia lainaan. Mielensäpahoittajan sosiaalinen elämä saa kertaheitolla suuren edistysaskeleen.
Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja edustaa suomalaisuutta omalla ironisella tavallaan, jossa saunassa ollaan kuin kotona ja alkoholia juodaan vain kerran elämässä. Hirvet säikyttelevät metsissä ja naapurit ovat pahimpia vihamiehiä. Sekä uudessa että vanhassa elämäntavassa on plussia ja miinuksia. Mielensäpahoittajan päällimmäinen päämäärä tuntuu lopulta olevan näiden kahden välisen harmonian löytäminen, jolla elää loppuun elämä, josta on jo valmiiksi käytetty liian suuri osa itsekeskeiseen surkutteluun.