Vuoden 2012 menestynein elokuva oli ehdottomasti Marvelin The Avengers, ensimmäinen supersankari-crossover, joka toi Marvelin ikoniset hahmot heidän viidestä aiemmasta elokuvastaan yhteen. Elokuva oli menestys arvosteluissa ja keräsi maailmanlaajuisesti puolitoista miljardia dollaria tehden siitä maailman kolmanneksi eniten rahaa keränneen elokuvan Avatarin ja Titanicin jälkeen. Ei siis ihme, että odotukset seuraavalle Marvelin itse tekemälle elokuvalle Iron Man 3:lle ovat hyvin suuret.
Iron Man 3 on Shane Blackin ohjaama jatko-osa Iron Man 2:lle ja jatkaa elokuvan päähenkilön Tony Starkin tarinaa The Avengersin tapahtumien jälkeen. Päänäyttelijäkaarti aikaisemmista Iron Man -elokuvista jatkaa kolmannessa elokuvassa. Tony Starkin roolissa nähdään jo neljännen kerran karismaattinen Robert Downey Jr, ja Gwyneth Paltrow nähdään taas Starkin tyttöystävänä Pepper Pottsina. Myös Don Cheadle, Jon Favreau ja Paul Bettany palaavat tähdittämään elokuvaa. Uusina näyttelijöinä nähdään muun muassa Rebecca Hall, Guy Pearce, James Badge Dale ja Ben Kingsley.
Elokuvassa Tony Starkin elämän luulisi olevan mielekästä New Yorkin suuren taistelun jälkeen, mutta tosiasiassa asiat voisivat olla huomattavasti paremmin. Salaperäinen, Mandarin-nimellä kulkeva hahmo ryhtyy terrorisoimaan Yhdysvaltoja pommi-iskuilla ja lähettämään suoria televisiolähetyksiä uhaten Amerikan tulevaisuutta. Tony Starkin on pysäytettävä Mandarinin ilkeät juonet sekä kohdattava sisäiset painajaisensa ja löydettävä vastaus kysymykseen, tekeekö haarniska miehen. Mutta kaikki ei ole sitä miltä näyttää…
Onnistuuko elokuva täyttämään odotukset hyvästä elokuvasta? Kyllä, ja sitäkin enemmän. Iron Man 3 onnistuu viihdyttämään katsojaa kaikin puolin, kuten erinomainen toimintaelokuva siihen pystyy. Siinä ei ole vain hyvä juoni eikä näyttävät toimintakohtaukset, siinä on myös paljon yllätyksiä. Usein elokuville asetetaan ennakkoluuloja tarinan kulusta ja tietyistä elementeistä, mutta Iron Man 3 yllättää katsojan täysin osoittamalla erään suuren tarinankulun ennakkokäsityksen täysin vääräksi. Iron Man -sarjakuvia lukeneille faneille tämä yllätys ei välttämättä tule olemaan mikään maailman mieluisin, mutta ne, jotka eivät tunne sarjakuvia ja hahmoja yhtä hyvin, voivat nauttia siitä enemmän.
Shane Black on tehnyt ohjaustyössään erinomaista työtä. Näyttelijätyö on ensiluokkaista, tarina mielenkiintoinen eikä liian monimutkainen ja elokuvan dialogi on puhdasta kultaa, kuten aikaisemmissa Iron Man -elokuvissa on ollut tapana olla. Robert Downey Jr. alkaa jo lähestyä viisikymppisiään, mutta ikäkriisi ei näy hänen roolisuorituksessaan. Itse asiassa hänen roolisuorituksensa on ehkä hänen parhaansa tähän asti. Hän ei vain näyttele Tony Starkia, hän on Tony Stark. Tällaiseen suoritukseen ei moni näyttelijä pysty. Vaikka Downey vei elokuvan spotlightin, muut näyttelijät olivat myös loistavia ja luontevia rooleissaan. Erityisesti tulee mainita Ben Kingsley. Hän sai Mandarinin hahmon tuntumaan uhkaavalta ja oikeasti hieman pelottavanakin. Hän sai minut ihan kananlihalle.
Elokuva onnistuu myös siinä missä Christopher Nolanin yliarvostetut Batman-elokuvat epäonnistuivat: elokuvassa on hyvää huumoria, jonka ansiosta elokuvaa jaksaa seurata alusta loppuun. Iron Man 3:n huumori on myös erinomaisessa tasapainossa elokuvan tarinan vakavuuden kanssa. Huumori on hankala osa-alue toimintaelokuvissa. Esimerkiksi Nolanin Batman-elokuvissa loi hädin tuskin yhtään huumoria, mikä teki niistä aika tylsiä. Jos taas toimintaelokuvassa on liikaa huumoria, sitä ei voi ottaa vakavasti. Huumori ei saa myöskään olla huonoa. Mutta tässä elokuvassa mitään vastaavista ongelmista ei ole. Jos siinä olisi ollut vähemmän huumoria, se olisi ollut huomattavasti tylsempi. Siitä ei kuitenkaan tarvitse huolehtia, sillä Iron man 3.n huumorikohtaukset ja källit tulevat tarjoamaan katsojille mojovat naurut.
Oli oikein, että Marvel alkoi tuottaa omia elokuvia omista hahmoistaan, sillä he eivät ole tyrineet vielä yhtäkään kertaa, eikä Iron Man 3 tule myöskään tuottamaan Marvel Cinematic Universe -elokuvasarjan faneille pettymystä. Se on loistoviihdettä, jonka voi katsoa useamman kerran, eikä siihen pitkästy. Hyvillä näyttelijöillä, mahtavilla toimintakohtauksilla, huvittavilla vitseillä, hyvinkirjoitetulla tarinalla ja loistavalla soundtrackilla höystetty supersankarielokuva on katsomisen arvoinen helmi, joka on ehdottomasti yksi vuoden 2013 must see -elokuvista.
Arvio: 9/10