Ilmastonmuutos – mitä voimme tehdä?

Muistan, miten vielä kymmenen vuotta sitten pystyi jo varmuudella odottamaan jouluksi lunta. Oli itsestäänselvyys, että uudenvuoden raketit tietenkin pystytetään paksuun lumihankeen ja juostaan pois tieltä ihailemaan niiden lentoa. Tämä ei ole ollut varmaa enää moneen vuoteen. Ei ole varmaa, saako minun lapsenlapseni, tai edes omat lapseni tulevaisuudessa tällaisia muistoja talvesta. Tuskinpa, sillä esimerkiksi viime vuosina lunta ei ole tullut vasta kun uutena vuotena, tai sen jälkeen. Kylmät pakkaset jatkuvat vielä pitkälle kevään ensimmäisiin kukkasiin asti, ja syksyn kauniit värit varisevat puiden oksilta jo ennen aikojaan. Esimerkiksi tänä vuonna ruska Etelä-Suomessa kesti n. 3 viikon ajan. Vaikuttaa aivan siltä, kuin välivuodenajat katoaisivat. Juuri tämä onkin ollut ilmastonmuutoksen seuraus täällä pohjoisessa. Suurin osa on asian jo huomannut, eikä tämä minun mielestäni ole ollutkaan mikään ihan hidas muutos. Kevät ja syksy siis katoavat, mutta miksi? Vastaus löytyy ilmakehästä ja siellä tapahtuvista muutoksista, vastaus löytyy ihmisten saastuttamalta ja ylikansoittamalta maapallolta, vastaus saadaan, kun yhdistetään sanat ilmasto ja muutos.

Ilmastomme ei siis vain lämpene, vaan se myös muuttuu. Monet puhuvat ilmastonmuutoksesta ja pitävät sitä samana asiana kuin ilmaston lämpeneminen, mutta pohjoismaisen elämän kannalta nämä ovat kaksi eri käsitettä. Ilmastomme täällä Suomessa ei ole vain lämmennyt, vaan neljän vuodenaikamme entinen ajoitus on muuttunut. Syksy ja kevät lyhenevät vauhdilla, ja lopulta katoavat kohta kokonaan.

Suomessa olemme suhteellisen hyvin ottaneet asiaksemme saada tietoa eteenpäin ja sana kansan kuuluville, mutta emme suinkaan ole ainoita maailmassa, joihin kasvihuoneilmiö on iskenyt kyntensä. Suuret hyökyaallot putsaavat tieltään kaiken, mikä eteen sattuu, ja hirmumyrskyt ympäri maailmaa jättävät jälkeensä jopa satojen ihmishenkien menetyksen. Yhä rajummat luonnonilmiöt ihmetyttävät monia, ja syy tähänkin löytyy ihmisen saastuttamasta luonnosta ja korkealta taivaankannen takaa, aina otsonikerroksesta asti. Suurkaupunkien energiakulutus, uusiutumattomien polttoaineiden ylenpalttinen käyttö: autojen pakokaasut ja muiden moottoriajoneuvojen, mukaan lukien lentokoneiden pakokaasut, ovat ehkä suurimmat tekijät maapallon huononevasta tilasta. Tuntuu kuin ihmiskunnan mahtavimmat keksinnöt, joiden piti helpottaa elämäämme, ovatkin koituneet haitaksi.

Nämä, suurimmaksi osaksi ihmisten aiheuttamat, ongelmat vaikuttavat kaikkeen elävään maailmassa. Monien eläin- ja kasvilajien ennustetaan kuolevan sukupuuttoon lähivuosina, sillä niiden entiset kasvu- ja elinpaikat eivät ole enää soveliaita muutoksien seurauksena. Monet eläimet eivät yksinkertaisesti voi enää elää entisillä elinpaikoillaan, eikä niillä ole aikaa etsiä mitään parempaakaan. Lajien kadosta voi seurata vakavia muutoksia evoluution miljoonien vuosien aikana testaamassa ravintoketjussa. Jäätiköiden sulaminen on myös tapahtunut nopeammin kuin tutkijat olivat odottaneet, mikä sai hälytyskellot soimaan monissa maissa. Jäätiköiden sulaminen on iso tekijä keskustelussa kasvihuoneilmiön seurauksena tapahtuvasta ilmaston lämpenemisestä. Jäätiköitä tutkitaan yhä tarkemmin ja niitä valvotaan. Jäätiköiden sulamisella olisi monia eri vaikutuksia tulevaisuudessa.

Se mm. sekoittaisi maan ilmaston päälaelleen. Golf-virta on Atlantin merivirta, joka vaikuttaa Euroopan, erityisesti manner- ja Pohjois-Euroopan ilmastoon merkittävästi. Jäätiköiden sulamisen jatkuessa Golf-virta sekoittuisi, eikä meille enää virtaisikaan lämmintä ilmaa. Tuloksena olisi lopulta jääkausi. Toinen merkittävä tekijä on merenpinnan nousu. Merenpinnan odotetaan nousevan muutamia metrejä jo tulevien vuosien aikana, mikä vaikuttaisi rannikkoseutujen asutukseen valtavasti.

Ilmastonmuutos on tällä hetkellä monen ihmisen sydämellä. Valitettavasti näitä ihmisiä on maailmassa liian vähän näyttävien tuloksien saamiseksi. Kun kyse on koko maailman pelastamisesta, ajattelin kuitenkin jättää sen vain tarinoiden supersankareille, enkä kantaa koko maailman muuttamista harteillani. Juuri tästä syystä, monet ihmiset ovat olleet kyynisiä omien toimintatapojensa muuttamisessa, ja näin ollen pitävät tekosyynään sitä, etteivät mitenkään voisi yksin parantaa maapallon oloja. Kuinka yhden ihmisen tapojen muutos voisikaan muuttaa 7 miljardin ihmisen elämää? Olen itsekin pohtinut sitä, miten se, että esimerkiksi päätän mennä junalla, Rovaniemelle lentokoneen sijasta, vaikuttaa millään tavoin ilmastoon. Tulin siihen tulokseen, etten ensinnäkään, voi ajatella näin. Mitään ei varmasti tapahdu sanomalla ei, ja vastustamalla niitä pieniäkin muutoksia joita voisimme vielä tehdä. Aikaa on joka vuosi vähemmän ja nyt jos milloinkaan on korkea aika toimia.

Kauhukuvia maailmanlopusta on maalailtu jo aikojen alusta lähtien. Meitä on uhannut milloin avaruusoliot ja muut galaksit, milloin tulivuorenpurkaukset ja maailmanlaajuiset hyökyaallot. Mitään näistä teorioista ei ole käynyt toteen. Pettymyksekseni olen siis huomannut, että monet ihmiset, puhuttaessa ilmastonmuutoksesta, ovat tuudittautuneet tietämättömyyden pehmeään syleilyyn. Miten me ihan oikeasti voisimme pieninä ihmisinä vaikuttaa yhteiseen, ja jälkikasvumme tulvaisuuteen? Voimmeko ihan oikeasti uskoa kaikkea, mitä meille kerrotaan? Olemmeko jo siinä pisteessä, että olisi syytä panikoida ja alkaa suunnitella pakoa kuuhun? Aloitus pienistä askelista olisi hyvä. Tieto on valtaa. Ota selvää asioista, katso vaikka dokumentteja, tai tieteiselokuvia, kun sinulla on siihen mahdollisuus. Ota yhteinen tulevaisuutemme tosissaan, sillä kuka muukaan sen tekisi kuin sinä.