Hyönteisiä vai ihmisiä ?
Essi Rossin ohjaama Tainaron on jotain todella erikoista ja todella erilaista.
Tainaron on Leena Krohnin 1985 julkaisema kirjeromaani, jonka ovat Suomen Kansallisteatteriin dramatisoineet Iida Hämeen-Anttila ja Essi Rossi. Näytelmän juoni ei ole mitenkään yksinkertainen, enkä oikeastaan ole varma, onko siinä minkäänlaista suoraa juonta. Teoksessa seurataan Tainaronin kaupunkiin saapuneen tutkijan kirjeitä, joissa hän (näyttelijä Kati Outinen) tilittää tuntojaan vieraan ja toisaalta myös tutulta tuntuvan maailman kummallisuuksista. Kirjeiden vastaanottaja jää nimettömäksi, eikä kirjeisiin koskaan vastata.
Kertojana toimiva tutkija on siis itse kaupungissa ulkopuolinen vieras, joka kummastelee paikallisten erikoisia tapoja. Aluksi katsojakin voi hämmentyä hyönteisasukkaiden ja ihmisten piirteitä sekoittavien olentojen kummallisista muodonmuutoksista. Varsinkin omasta mielestäni hämmentävin ja hirvittävin on ehkä kohta, jossa kertoja kertoo muurahaiskuningattaren synnyttävän taukoamatta lisää hyönteisiä. Kohta on kuvailtu sen verran tarkkaan, että se kauhistuttaa hieman. Mutta eivät kaikki hyönteishahmot aiheuta hirvitystä. Suurin osa hyönteishahmoista on mielenkiintoisia, jokainen on erityinen omalla tavallaan, esimerkiksi päähenkilön oppaana Tainaronissa toimiva Jäärä-hyönteinen (laulaja ja lauluntekijä Aino Venna). Jäärän ulkomuoto muuttuu jatkuvasti näytelmän edetessä, kuten muuttuu myös Tainaron. Vaikka kaupungin asukkaat ovat hyönteisen kaltaisia, heidän kokemuksensa ja edesottamuksensa tuntuvat silti tutuilta.
Tainaron on tulivyöhykkeellä oleva alati muuttuva paikka. Siitä ei ole karttaa eikä kadunnimiä, mikä hämmästyttää myös kertojaa. Koko kaupunki vaikuttaa ajattomalta ja jotenkin pysähtyneeltä, koska tapahtumia ei aseteta mihinkään tiettyyn aikaan. Sitä ei myöskään sijoiteta mihinkään tiettyyn paikkaan tai maailmaan, se vain on, eikä olemassaoloa selitellä sen enempää. Ehkä se on jonkinlainen vertaus omasta yhteiskunnastamme, sillä niin kuin maapallo, Tainaronkin on tuhoutumassa.
Tainaron on täynnä eri lajien kirjoja, joiden joukossa ihminen on vain yksi laji. Kertoja ihaileekin kovasti kaupungin kasvitieteellistä puutarhaa. Tainaronissa on jatkuvasti liikettä, sillä lavalla pörrää jatkuvasti mekaanisia ötököitä. Myös muodonmuutosta on meneillään: Jäärä muuttaa muotoaan koko teoksen ajan, ja kertojassa itsessäänkin tapahtuu jonkinlaista muutosta. – Loppujen lopuksi päähenkilö päättää jäädä itselleen rakentamaansa kotelokehtoon, sillä jossain vaiheessa hän huomaa unohtaneensa, miksi alun perin edes on tullut tähän mysteeriseen paikkaan. Näytelmä huipentuu kertojan metamorfoosiin, jossa hänestä tulee yksi hyönteisistä ja osa Tainaronia.
Itse en oikein tiedä, olenko täysin ymmärtänyt näytelmää, mutta toisaalta jokaisella on varmaan oikeus tulkita sitä miten tahtoo. Tainaron on mielestäni kokonaisuudessaan yksi suuri arvoitus.
Sanna Kanninen 16B