Rakastaja vaiko ei?
Kävin katsomassa Harold Pinterin näytelmän “Rakastaja” Teatteri Jurkassa perjantaina 16. marraskuuta 2018. Näytelmä kertoo pitkään avioliitossa olleesta pariskunnasta, jonka molemmilla osapuolilla tiettävästi on niin kutsuttu “rakastaja”. Näytelmän on ohjannut Essi Rossi, ja päänäyttelijöinä ovat Milla Kangas ja Lauri Tilkanen.
Näytelmä alkoi siitä, kun pariskunta tanssi keskenään hiljaisuudessa, mustavalkoisen filmin pyöriessä taustalla. Tämän jälkeen parin aamu alkoi normaalisti vaimon jäädessä kotiin ja miehen mennessä töihin. Jo heti alussa tuli ilmi, että naisella on oma rakastaja, joka tulee käymään parin kotona iltapäivisin aviomiehen ollessa töissä. Aviomies tietää asiasta ja tuntuu olevan sinut sen kanssa. Iltapäivällä miehen tullessa töistä vaimo väittää myös miehellä olevan rakastaja, jota hän näkee töiden jälkeen ennen kuin saapuu kotiin. Mies lopulta myöntää asian, mutta väittää tapailun olevan harmitonta, eikä toinen nainen ole hänen mielestään mitenkään verrattavissa vaimoon, jota hän syvästi rakastaa. Sama kuvio tapahtuu pari kertaa, kunnes yhtenä iltapäivänä rakastaja sanookin naiselle, että ei voi enää pettää omaa vaimoaan ja heidän täytyy lopettaa suhteensa. Samana iltana tultuaan kotiin aviomies kertoo vaimolleen saman asian, että hän ei voi enää hyväksyä suhdetta ja vaimon pitää lopettaa rakastajansa näkeminen. Vaimo yrittää suostutella miestään muuttamaan vielä mielensä, mutta niin ei tunnu käyvän. Näytelmä loppuu aika hiljaisesti, eikä juoneen tule oikein kunnollista lopetusta.
Teatteri Jurkan tilat olivat hyvin pienet ja vaatimattomat, eikä rekvisiittaa juurikaan näytelmässä ollut, lähinnä vain sänky ja kasvit, sekä ulko-ovea ja viereistä huonetta käytettiin todentuntuisuuden luomiseen. Päänäyttelijät kuitenkin saivat huoneen hyvin käytettyä, eikä heitä häirinnyt, että katsomo oli todella lähellä. He myös ottivat koko tilan haltuun hyvin ja saivat näytelmän kulkemaan sen mukaan. Mielestäni ulko-oven käyttö toi näytelmään eloa ja sai näytelmän tuntumaan todentuntuiselta.
Vaikka näytelmässä oli vain kaksi näyttelijää, he saivat teatteriesityksen tuntumaan monipuoliselta eläytymällä erilaisiin roolihahmoihinsa. He heittäytyivät rooleihinsa ja onnistuivat luomaan ne eloon. Panin myös merkille, kuinka heidän äänensävyjensä vaihtelu teki näytelmästä vielä vivahteikkaamman.
Valoilla oli myös iso vaikutus näytelmään, sillä ne sammuivat aina, kun päivä vaihtui, minkä myötä katsoja pysyi mukana päivien kulussa ja hahmotti ajan. Valot myös kirkastuivat tai himmenivät tilanteen mukaan, mistä pidin.
Näytelmän juoni oli aluksi selvä, mutta se alkoi muuttua hieman keskivaiheilla, jolloin juoneen oli jätetty enemmän aukkoja katsojan täytettäväksi. Tätä jatkui näytelmän päättymiseen saakka, ja lopetuskin oli aika epäselvä ja katsojan pääteltävissä. Itse käsitin näytelmän lopun niin, että kummallakaan puolisolla ei koskaan ollut ollutkaan avioliiton ulkopuolista suhdetta, vaan sekä mies että vaimo kuvittelivat koko asian ja oikeasti iltapäivisin tapailivat toisiaan. Heillä oli tietynlainen roolipeli päällä iltapäivisin tapaamisen ajan, mutta miehen mennessä takaisin töihin ja illalla tullessa takaisin he taas olivat normaalisti kuin mitään ei olisi tapahtunut. En kuitenkaan kokenut, että näytelmässä olisi ollut mitään huomattavaa huippukohtaa, ja kliimaksia henkilökohtaisesti jäin kaipaamaan. Koen, että se olisi tehnyt näytelmän juonesta selkeämmän, mutta toisaalta ehkä tietynlainen salaperäisyys oli näytelmässä tarkoituksenakin.
Kaiken kaikkiaan näytelmä oli ihan hyvä, mutta ei omia suosikkejani. Näyttelijöiden suoritus oli erinomainen, samoin näytelmän toteutus, mutta en näytelmän juonesta niinkään pitänyt.