Granada vs. Torremolinos

Kun on lähdössä lomalle, pitää päättää, haluaako kaupunki- vai rantalomalle. Molemmissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Itse kävin Espanjassa ja kokeilin molempia, hienoa kulttuurikaupunkia Granadaa sekä suurta rantaturistikohdetta Torremolinosta.

Rantahotelleja Torremolinoksessa

Kaupunkimaisemaa Granadasta

Yksi Granadan parhaista puolista on se, että siellä ei ole juurikaan turisteja, vaan enimmäkseen paikallisia. Granadassa saa  kuvan siitä, minkälaista on oikeiden espanjanlaisten arki, kun vastaan tulee muitakin kuin kaljamahaisia ja palaneita turisteja. On paljon antoisampaa saada kosketus oikeasta paikallisesta kulttuurista. Siitä seuraa kuitenkin yksi huonoista puolista: ymmärretyksi tuleminen on paljon vaikeampaa. Luulisi, että kaikki espanjalaiset osaisivat ihan hyvin englantia kaikkein vanhinta väestöä lukuun ottamatta, mutta ei. Hämmästyin kovasti kun nuori noin  25-vuotias taksikuski ei ollut ymmärtää sanaa ”bus station”.

Granadan suosittu nähtävyys Alhambra Granada ylittää Torremolinoksen reilusti kulttuuritarjonnassa. Siellä on hyvin tunnettu arabialaisten linna Alhambra, jonka espanjalaiset sittemmin valloittivat. Alhambraan tulee myös muualta turisteja päivämatkoille, ja se on todellakin näkemisen arvoinen. Linna on restauroitu hyvään kuntoon, ja arabialaisten käsin tekemät seinäkoristeet ovat upeita. Muutenkin Granada on kaupunkinäkymältään miellyttävä. Etenkin arabialaisten entinen kaupunginosa on täynnä hienon näköisiä pikku taloja. Siellä on mukava vain kävellä ja katsella ympärilleen. Mielenkiintoinen nähtävyys on  myös  luola-asutus. Vuoren rinteeseen tehdyissä luolataloissa asuu tavallisia ihmisiä  maksamatta siitä mitään.

Granadan suosittu nähtävyys Alhambra
Arabialaista koristelua Alhambrassa

Torremolinoksen aivan ehdottomasti paras puoli on meri. Ilman rantaa ei turistikohteisiin matkailussa olisi oikein mitään ideaa. Auringonotto ja rannalla löhöily takaavat täyden lomatunnelman, eikä turkoosin värisessä meressä pääse uimaan koti-Suomessa. Merta kaipasi myös runsaasti siinä vaiheessa, kun Granadassa oli oikein kuuma ja ei ollut mitään paikkaa missä vilvoitella. Vaikka rannat ovat pullollaan turisteja, ei se siinä vaiheessa häiritse. On ihan hauskaakin bongailla,  koska kuulee puhuttavan suomen kieltä.

Myös shoppailun kannalta Torremolinos ylittää Granadan, ainakin jos on matkustamassa pienellä budjedilla. Granadasta kyllä löytyy mukavia kauppoja, joita ei Suomesta ole, mutta hintaluokka on sama. Torremolinoksen rantaputiikeista puolestaan löytyy kaikkea halvalla. Aika monissa kaupoissa, joissa myytiin esimerkiksi koruja ja huiveja ynnä muuta pientä tavaraa, oli jopa tarjouksena  kaikki kahdella eurolla. Myös vaatteita sai halvalla.

Sanakirjan avulla tulkittuna: "Ei uudistuksille, alas kapitalismi."
Useissa ikkunoissa oli myytävänä kylttejä

Turistien houkutteleminen halvoilla hinnoilla kumpuaa maailmanlaajuisen talouskriisin aiheuttamasta ahdingosta. Vuoden 2010 lopussa Espanjassa oli noin 4,7 miljoonaa työtöntä ja työttömyysprosentti oli jopa 20. Tämä näkyi myös hyvin Torremolinoksen katukuvassa. Kaduilla oli muun muassa paljon ihmisiä myymässä piraattielokuvia ja halpoja kopioita laukuista ynnä muista merkkituotteista. Sen lisäksi, kun käveli asuintalojen ohi, näkyi siellä paljon myytävänä-kylttejä. Asuntokupla ei näkynyt ainoastaan Torremolinoksessa vaan myös Granadassa. Taloudellinen tilanne ja turhan ajan lisääntyminen saa työttömät järjestämään esimerkiksi kukkotappeluita. Oli hämmentävää törmätä kadulla kävellessään miehiin, jotka kantavat kannuksilla varustettuja kukkoja sylissään. Turistit hyötyvät laman aiheuttamista hinnoista, mutta samalla tuntuu pahalta shoppailla kodittomien ja kerjäläisten keskellä.

Kauppakuja Torremolinoksessa
Ihana meri Torremolinoksessa

Kaupunki- ja rantakohteissa on siis omat hyvät ja huonot puolensa, ja vaikka on kokeillut molempia samassa maassa, on silti vaikea päättää, kumpi on parempi. Molemmat kuitenkin täyttävät hyvin rentouttavan loman vaatimuksen. Omasta mielestäni yhdistelmä toimi hyvin. Sai kokea paikallista elämää ja kultuuria sekä nauttia samalla merestä, halvoista hinnoista ja vain turistina olemisesta.