Pajtim Statovci (2024): Lehmä synnyttää yöllä. Otava, Helsinki. 277 s.
Vuoden 2024 kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittaja Lehmä synnyttää yöllä (Otava, 277 s.) on häkellyttävä kuvaus puhumattomuudesta, paikattomuuden tunteesta sekä siitä, miten helppoa on syyttää olosuhteita itselleen tehdyistä vääryyksista; vaikeampaa on puolestaan katsoa lähelle, itseään peiliin ja läheisiään silmiin. Vaikka romaanin aihealueet ja miljööt ovatkin tuttuja kirjailijan aiemmista teoksista, kuten niin ikään Finlandia-palkinnon pokanneesta Bollasta (Otava, 240 s.), Lehmä synnyttä yöllä onnistuu käsittelemään niitä omintakeisesti. Pajtim Statovcin (s. 1990) Suomen ja Kosovon, todellisuuden ja mielikuvituksen sekä nykyajan ja menneisyyden välillä taidokkaasti temppuilevan romaanin kieli on sekä riemastuttavan rikasta että karmivan osuvaa. Lehmä synnyttää yöllä sisältää myös väkevän, symboliikkaan verhotun viestin ihmisten suhtautumisestä niin sanottuihin toislajisiin.
Romaani rakentuu nykypäivänä kirjailijan ammattia Suomessa harjoittavan Kujtimin lapsuuden lomamuistojen sekä epätyydyttävän aikuiselämän ympärille. Silmänlumeeksi paljastuva seesteisyys murenee pala palalta, jolloin Kujtim pakenee mielikuvituksensa syövereihin: todistettuaan vasikan väkivaltaisen kuoleman lapsuudessaan sukutilallaan Kosovossa, pojan mieli ja usko pyyteettömään hyvyyteen rikkoutuvat. Kujtim myös alkaa samastua kärsineeseen emolehmään sekä kuvitella keskusteluja sen kanssa. Tästä saavat alkunsa myös toinen toistaan hirvittävämmät painajaiset. Suomessakaan tilanne ei ole oivallinen: niin opettajien kuin luokkatovereidenkin harjoittama koulukiusaaminen, rakanteellinen syrjintä sekä perheen piirissä esiintyvä kehollinen kurittaminen muovaavat Kujtimista erittäin epäjohdonmukaisen ja epäluuloisen pojan. Aikuisena Kujtim ei luota kipeisiin muistoihinsa, ja romaani jättää tapahtumien kulun uskomisen lukijan tehtäväksi.
Lapsuutta varjostava huoli Kosovosta ja sinne jääneistä sukulaisista Jugoslavian hajoamissodan keskellä seuraavat Kujtimin perhettä aina 1990-luvulta lähtien. Suomeen asettuneella perheellä on vaikeuksia kotoutua vieraaseen maahan toisaalta avun puutteen, toisaalta vanhempien halun puutteen takia. Kukin löytää selviytymiskeinonsa huoleen ja turvattomuuteen, vanhemmat väkivaltaisuuden ja pakonomaisen rutiinien noudattamisen, Kujtim puolestaan mielikuvituksensa. Matteus-vaikutukseksikin kutsuttu huono-osaisuuden kasaantuminen sekä sattuma ohjaavat perheen elämän suuntaa, ja pettymys elämänlatuun Suomessa lisää väkivaltaisuutta. Kerta toisensa jälkeen toistuvista ratkeamattomista väkivaltatilanteista lukeminen on hyytävää ja ahdistavaa. Ehkä juuri siksi kontrasti vuorottelevien tilanteiden ja mielikuvitusmaailman välillä onkin niin suuri, ja lukuprosessi haastava mutta palkitseva.
Väkivaltaisesta käytöksestä huolimatta Kujtimin vanhemmilla on korkeat odotukset: he toivovat Kujtimista ja hänen harvahkosti mainituista sisaruksistaan kasvavan ylpeitä kosovolaisia mutta vaativat heiltä myös täydellistä suomen kielen taitoa, koulumenestystä ja sopeutumista suomalaisen yhteiskunnan normeihin. Viime vuosina käydyn yksilöllisyyskeskustelun innoittamana ajatus, jonka mukaan saman perheen lapsilla on eri vanhemmat riippuen lapsen kokemusmaailmasta ja vanhemmuustaitojen kehityksestä vuosien mittaan on kerännyt kannatusta. Romaanissa ajatus ilmenee erinomaisesti, sillä Kujtim kokee herkkyytensä vuoksi vanhempiensa odotusten täyttämisen ja epäoikeudenmukaisen kohtelun syvemmin kuin sisaruksensa. Kujtim koettaa suhtautua häntä kaltoinkohdelleisiin ihmisiin armeliaasti ja kunnioituksella, mutta anteeksianto osoittautuu silkaksi mahdottomuudeksi. Itseinhoa herättää sen sijaan oivallus, että hän on karmeiden elämänkokemustensa vuoksi osa eräänlaista sukunsa jatkumoa, josta ei kykene pakollakaan rimpuilemaan irti.
Kuten romaanin nimestäkin voi päätellä, lehmä on tarinassa keskeinen vertauskuvallinen hahmo. Se toimii mielikuvituksen ohella eräänlaisena turvasatamana päähenkilölle vaikeuksien keskellä. Kujtimin ja lehmän välillä on ainutlaatuinen yhteys, ja Kujtim näkee lehmässä vertaisensa tuntevan ja älykkään olennon, jolla on kiehtova, yksilöllinen näkemys ympäröivästä maailmasta. Siksi lehmän kohtaamat raa’at tapahtumat, kuten vastasyntyneen vammaisen vasikan tappo ja lehmän pahoinpitely, tuntuvatkin hänestä erityisen raivostuttavilta ja loukkaavilta. Äskettäin julkaistut eläinoikeuksia käsittelevät teokset, kuten Elolliset (S&S, 2023) ja Tainnutuskehto (Kosmos, 2023), ovat kiihdyttäneet keskustelua ihmisen suhteesta eläimeen. Julkisessa keskustelussa on myös lisääntynyt termin toislajinen käyttö, jolla on pyritty kuromaan umpeen keinotekoista kuilua ihmisten ja eläinten, eli toislajisten, välillä, sekä lisäämään ymmärrystä ihmisen aiheuttamista laajamittaisista ympäristötuhoista ja niiden vaikutuksesta koko eläinkuntaan. Statovci esittää eläinten ja ihmisten väkivaltaista kohtelua, toiseutumista ja riittämätöntä tukijärjestelmää koskevan yhteiskuntakritiikkinsä hienovaraisemmin mutta hyvin ansiokkaasti: lukija saattaa aidosti eläytyä ja samastua tapahtumiin, riippumatta kokemuksistaan. Eläytymistä avittaa myös Statovcin hengästyttävän vimmainen kirjoitustyyli.
Tajunnanvirtatekstiä muistuttavan kirjoitustyylin voisi mieltää ensisilmäykseltä vaikeaselkoiseksi ja pitkästyttäväksi. Sitä se ei kuitenkaan ole: sivujen pituiset, päättömän pitkiksi venyvät virkkeet pakottavat lukijan keskittymään lukemaansa sekä heittäytymään mukaan romaanin eri aikatasoilla hyppiviin moninaisiin maailmoihin. Rikkaudessaan ja hahmojensa sisäisen maailman kuvailussaan romaanin kieli on sekä omaa luokkaansa että ihailtavan tarkkaa: “Miten vähän me puhuimmekaan koko sinä aikana, – – ja miten paljon sanottavaa meillä oli, miten paljon anteeksi pyydettävää, vuosikymmenien edestä nieltyä kipua ja hiljaisuutta, – – rikkoa ja kaaosta.” Edellinen lainaus on yhdestä romaania rytmittävistä, Kujtimin isälleen kirjoittamista kirjeistä. Ne tarjoavat lukijalle tauon loppua kohden kiihtyvästä juonesta sekä paljastavat Kujtimista uusia puolia: vaikka Kujtim pyrkiikin miellyttämään läheisiään ja käyttäytymään kohteliaasti, hän kantaa sisällään valtavasti patoutunutta vihaa ja katkeruutta. Kirjeiden kautta hän koettaa saada yhteyden isäänsä sekä käsitellä lapsuuttaan.
Lehmä synnyttää yöllä välittää viestin irti päästämisen mahdottomuudesta lapsuuden puutteellisten lähtökohtien ja anteeksiantamattomien tekojen yhä vaikuttaessa henkilön minuuteen. Statovcin taito sanoittaa monisyisiä ilmiöitä ja niiden seurauksia muovaa lukukokemuksesta ainutkertaisen ja opettavaisen. Todellisuuden ja mielikuvituksen välisen rajan ollessa häilyvä totuudesta tulee niin Kujtimille kuin lukijallekin toisarvoinen: merkityksellisemmäksi muotoutuu tarinan tulkitseminen ja tarve antaa sen viedä mennessään.
Riina Ottelin 
Jenna Kivisoja 
Martta Koskenniemi