Espoo – TVT:n edelläkävijä?

Espoo – tuo helmi Etelä-Suomen, tieto- ja viestintätekniikan (TVT) edelläkävijä. Espoon visiona on tulla tunnetuksi maailmanlaajuisesti verkottuneena huipputeknologian, koulutuksen, kulttuurin, liikunnan, tutkimuksen ja innovaatioiden erityisosaajana. Tähän tavoitteeseen on vielä matkaa, ja tiekin tuntuu pomppuiselta ja mutkaiselta. Jos kirjoittaisin päiväkirjaa, niin paperille olisi taittunut seuraavanlaisia ajatuksia. Mutta koska olen niin tecno-pop, niin minähän kirjoitan kaiken blogiin.

Meillä oli eilen (22.11.2012) palaveri Espoon TVT-vastaavien kanssa, jossa oli mukana sekä kaupungin että Fujitsun edustus. He tulevat käymään kaikki koulut läpi (tähän mennessä 22 koulua) ja selvittävät ongelmakohdat ja niiden ratkaisut. Tässä hieman yhteenvetoa palaverin annista.

Windows 7

Juuri kun Windows julkisti Windows 8 -version, niin saimme Espooseen Windows 7 -version. Onneksi sentään XP haudattiin. W7-päivityksen takia tukipyyntöjen määrä oli syksyllä kymmenkertaistunut ja kuukaudessa tukipyyntöjä oli noin 20 000. Tästä syystä palvelu oli entistä hitaampaa. Meillä ei ole ollut juurikaan ongelmia W7:n käyttöönotossa, mutta omat työpyyntömme olivat jonossa kuten muidenkin. Vasteaika työpyynnöissä tulee olla kolme päivää, ei  kolme viikkoa, ja tähän pyritään, kun syksy on jo kääntynyt talveksi ja pahimmat ongelmat on selvitetty.

Blue Screen

Luokissa 20, 23 ja 25 on ollut mystinen ongelma, että konetta käynnistäessä smartin usb-piuha pitää olla irti koneesta, jotta kone käynnistyy. Muuten ruudulle jää ”Blue Screen” (HP:n logo), eikä kone käynnisty. Jo tänään samainen Fujitsun herra tuli uudelleen kylään ja toi mukanaan pojanklopin, joka näytti yläkouluikäiseltä, energiajuomia ryystävältä lökäpöksyltä. Mutta kas kummaa, tämä pojankloppihan tiesi heti ratkaisun Blue Screen -ongelmaan: päivitetään BIOS versioon xx.xxx.xx, jotta virta-ajurit ehtivät käynnistyä ennen Smarttia. ??? En ymmärtänyt juurikaan kuin sanat mutta ei se mitään, ette tekään. Joka tapauksessa ennenaikainen tuomitseminen ulkonäön perusteella oli turhaa ja ensimmäinen ongelma odottaa ratkaisuaan, kunhan poju – korjaan guru – päästetään luokkiin klo 13.30 jälkeen jonakin koeviikon päivänä.

P.S. Itse asiassa ratkaisu piili smartin kaiuttimissa, eikä BIOS:n asetuksissa. Mutta pääasia, että vika paikallistettiin ja siihen löytyy korjaus.

Tulostimet

Meidän tulostimet ovat syntyneet 90-luvulla, ja ihmisten ikään käännettynä niiden pitäisi olla jo palasina kierretyskeskuksen hautuumaalla. Mutta niin ne vain porskuttavat, vaikka kaikki niitä haukkuvat. Paitsi erään kollegan koirat. Olemme jo käyneet alustavia neuvotteluita uuden printterin hankkimisesta noin kuukauden verran, ja kaupungin edustus oli taipuvainen uuden tai jopa kahden printterin hankintaan. Nappulan yläkerrassahan tilanne on sama.

Lisäksi valittelin Sijainti-ohjelman muuttumista, koska nyt asetus ei tunnu millään säilyvän, vaan se pitäisi joka kerta muistaa tehdä erikseen ennen tulostamista. Sain vastaukseksi, että tilanne on tosiaan muuttunut ja Sijainti-ohjelman valinta säilyy vain kyseisen istunnon ajan. Mutta tähän on olemassa korjaus, jos tietyn koneen haluaa tulostavan oletuksena aina samaan tulostimeen. Teen sen opettajien työtilan koneisiin, jotta niiden oletustulostin on aina opettajien työtilan tulostin.

Tyhmät päätteet

Koulusssamme on ollut niin sanottu tyhmien päätteiden pilotti puolentoista vuoden ajan. Mediateekissa on siis ollut vain näyttöpääte ilman keskusyksikköä ja koneet käynnistyvät yhteiseltä serveriltä.

Mediateekin tyhmät päätteet ovat olleet niin tyhmiä, että tietohallinnon äijääkin otti kupoliin. Heillä ei ollut tarjota tilanteeseen muuta ratkaisua kuin se, että pilotti jossain vaiheessa katkaistaan ja tilalle saadaan normikoneet tai tyhmät päätteet muutetaan viisaiksi. Ensimmäinen vaihtoehto lienee todennäköisempi.

Luokka 23

Ai niin ja tässä luokassa pitää vielä ottaa ensin Smartinkin virtapiuha pois, jotta Smartti toimii.

”Ööö, siis anteeksi mitä…”  kysyi Fujitsun herra.

”Ensin luokassa 23 pitää muistaa ottaa Smartin usb-piuha pois ja sitten vielä erikseen Smartin virtapiuha. Tämän jälkeen on pieni toive siitä, että kone käynnistyy ja Smartti toimii niinkuin pitää. Kunhan muistaa laittaa johdot vielä takaisinkin”, vastasin.

”Tämä ei voi olla näin!” huusi kaupungin edustaja ja muut nyökyttelivät samanmielisyyden merkiksi. Osa jopa halusi nähdä tuon mystisen luokan 23. Veikkaan, että siitä saattaa tulla jonkinlainen suojeluskohde. Ongelmaan ei kuitenkaan ollut suoralta kädeltä ratkaisua, muuta kuin että kone tai Smartti vaihdetaan kokonaan.

P.S. Mystinen luokka 23 saattaa kuin saattaakin olla tällä hetkellä toimintakunnossa. Kunhan vain muistaa laittaa smartin usb-piuhan etupaneeliin kiinni. Tai sitten jonnekin muualle.

Yhteenveto

Palaveri oli äärimmäisen tarpeellinen, ja monta asiaa nytkähti eteenpäin. Nyt vaan täytyy itse pitää huoli, että asiat tapahtuvat loppuun asti. Samalla tuli jälleen kerran selväksi, että epätietoisuus antaa vallan haukkua tietohallintoa ja Fujitsua rahanahneiksi paskalakkiarmeijaksi, joita ei kiinnosta tavallinen koulu ollenkaan. Asia ei ole näin, vaan pikemminkin tämän vastatapahtuma. Käytännössä TVT on mennyt hurjasti eteenpäin viimeisen kymmenen vuoden aikana, ja jokainen luokka on varusteltu sopivin teknisin varuistein. Vaikka laitteet pääsääntöisesti toimivat hyvin, niin jokainen korjaamatta jäänyt ongelma on liikaa. Tämän takia jokaisesta viasta on syytä ilmoittaa koulun TVT-vastaaville. Osaamme reagoida siihen joko korjaamalla tilanteen itse tai ottamalla käyttötukeen yhteyttä. Välttäkää itse ottamasta yhteyttä käyttötukeen muuten kuin kiitoskirjeiden muodossa. Tällä tavalla meillä pysyy homma lapasessa, vaikka toinen lapanen onkin aina hukassa.

Vastaavasti käyttötuen pitää saada vasteajat kolmesta viikosta kolmeen päivään. En tiedä, onnistuuko se heidän resursseillaan, mutta toivoa sopii. Oma toiveeni olisi saada käyttötukeen lisää palvelualttiita ammattilaisia. Välillä molemmat ominaisuudet tuntuvat olevan hieman ruosteessa. Tietohallinnon tehtävä on suunnitella kokonaisuuksia ja valvoa niiden toimivuutta. Valvontaan kuuluu myös käyttötuen ongelmat. Tässäkin tullaan lopulta rahaan ja veromarkkojen kohdentamiseen, mutta jätän sen pohdinnan muille.