Ennen hiihtoloman alkua juhlimme ystävänpäivää. Moni mieltää päivän rakastuneiden päiväksi, jolloin syödään suklaakonvehteja. Ystävänpäivä voi kuitenkin tarkoittaa muutakin.
Päivä sai luultavasti alkunsa antiikin Rooman Lupercalia-juhlasta, jota juhlittiin roomalaisten naisten ja avioliiton jumalan Junon sekä luonnon jumalan Panin kunniaksi. Myöhemmin kristityt saivat aikaan sen, että päivää alettiin nimittää Valentinuksen päiväksi Valentinus-nimisen pyhimyksen mukaan, ja sen nimisenä päivä on säilynyt aina nykyhetkeen saakka.
Mutta onko ystävänpäivän pakko olla juuri rakastuneiden parien sekä sydänkonvehtirasioiden päivä? Ystävänpäivä-sanakin viittaa ystävään, joten miksei silloin voisi muistaa ja hemmotella omaa ystävää? Ystävänpäivä ystävien kanssa voi olla jopa hauskempi kuin oman sydänkäpysen kanssa vietetty juhla. Voi rikkoa sitä kliseistä rakastavaisten perinnettä, johon kuuluu romanttisen elokuvan katsominen ja sen jälkeen kynttiläillallinen kuutamossa. Ystävien kanssa voi mennä leffaan – mutta katsoa imelän romanttisen leffan sijasta vaikka jännittävän toimintaelokuvan tai repäisevän hauskan komedia, joka pitää suun hymyssä koko loppupäivän. Ystävien kanssa voi muistella omia hölmöjä kokemuksia sekä nauraa niille vedet silmissä. Ystäviä ei korvaa mikään.
Joten miksi emme jatkossa ystävänpäivänä (ja toki muinakin päivinä) tekisi jotain kivaa omien ystäviemme kanssa? Niiden uskollisten ihaninen ihmisten kanssa, jotka ovat aina tukenamme vaikka mitä tapahtuisi ja jotka eivät hylkää – ja joiden kanssa on aina hauskaa!