Erilainen tulkinta ranskalaisesta kansansadusta

Krista Alangon käsikirjoittama ja Jouni Vilénin ohjaama “Kaunotar ja Peto – vapauden kahleet” tuo näyttämölle uudenlaisen version ranskalaisesta kansansadusta. Sen esityspaikkana toimi teatteri ”Musta Aukko” Matinkylässä, Espoossa. Näytelmä on aika samanlainen alkuperäisen tarinan kanssa juonellisesti, mutta se on paljon karumpi.

 

Näytelmässä käytetään musiikkia paljon luomaan tunnelmaa, ja se saattaakin vaihtua nopeasti iloisesta ja huolettomasta hyvinkin pahaenteiseksi ja uhkaavaksi. Varsinkin Erik Satien säveltämä Gymnopedie No.1 on suuressa osassa luomassa taustalle toiveikasta ja huoletonta tunnelmaa. Sen luomisessa käytetään musiikin lisäksi paljon valoja. Tummemmalla valolla luodaan hyvin uhkaava sävy pedon tullessa esiin ja vaaleilla valoilla luodaan paljon rauhallisempi vaikutelma.

 

Näytelmässä on vain viisi näyttelijää, mutta näyttelijät osaavat kuitenkin eläytyä rooleihinsa. Varsinkin Pedosta saatiin hyvin vakuuttava näyttelijäntyön ja maskeerauksen avulla. Näyttelijät eivät ole tunnettuja, ja se saattaa auttaa, koska katsojilla ei ole ennakkokäsitystä heistä ja heidän esittämistään rooleista, joten  katsojilla ei ole vertailukohtaa heidän suorituksilleen. Muutamissa kohdissa Kaunottaren puhetta voi olla vaikea kuulla, varsinkin, jos hänellä on vielä selkä katsojaan päin. Muuten äänet kuuluvat hyvin katsomon ollessa niin pieni.

 

Lavastus on erittäin minimaalinen näytelmässä, mutta tapahtumapaikoista saa silti aika hyvän kuvan. Lavasteina käytetään ainoastaan peilin kehikkoa, kahta laatikkoa ja kahta liinaa. Lavasteet eivät muuttuneet eri paikkojen välillä, mutta valojen ansiosta huomasi aina, missä paikassa näytelmässä ollaan.

 

Näytelmä oli erilainen kuin muut versiot samasta tarinasta, ja sitä saattoi olla välillä vaikeaa seurata ja löytää sen teemaa, mutta lopulta pienen miettimisen jälkeen se löytyy. Perimmäisenä sanomana voisi olla positiivinen ja negatiivinen vapaus: vapaus johonkin – vapaus jostakin.