Vuoden 2010 joulukuussa ensi-iltansa saanut Suomalainen Veijarit elokuva kertoo kahdesta noin 30-vuotiaasta miehestä. He haluavat elää elämänsä täysillä ja nauttia joka hetkestä murehtimatta tulevaisuuttaan. Tähän elämäntapaan tulee muutos, kun toinen miehistä Ässä rakastuu korviaan myöten Annaan. Annan myötä Ässä haluaa asettua aloilleen eikä enää innostu Sakun uusista tempauksista ollenkaan.
Juoni sisälsi suomalaiseen tapaan väkivaltaa, alkoholia ja juhlintaa. Käsikirjoitus oli onnistunut, ja siihen oli saatu monia erilaisia tapahtumia ja tunteita esille. Huumoria leffasta ei puuttunut. Poikien elämälle sai nauraa useasti ihan kunnolla, mutta erityisesti elokuvan loppu oli koskettava, kun Sakun elämä loppuu surullisesti. Veijareiden teemaksi ei voi sanoa vain yhtä tiettya asiaa. Se käsittelee ystävyyttä, rakkautta, vanhenemisen ja aloilleen asettumisen pelkoa sekä yksinäisyyttä. Kun Ässän ja Sakun ystävyys alkaa kariutua, huomaa Sakun kovan ulkokuoren säröilevän, ja hänestä aistii masentuneisuutta ja pelkoa siitä, ettei hänen paras ystävänsä enää pidä yhteyttä asetuttuaan aloilleen ja aikuistuttuaan rakastumisen myötä.
Elokuva käsittelee sitä, miten rakastuminen vaikuttaa muihin suhteisiin ja ajan käyttöön. Ässällä ei enää ole aikaa eikä halua rellestää viikonloppuja kierrellen Helsingin baareja ystävänsä kanssa. Saku ei koe samoin, hän haluaisi jatkaa samalla elämäntavalla, jolla on tähänkin saakka elänyt. Häntä eivät innosta koti-illat ja pariskuntien rauhalliset illanvietot puutarhassa. Saku koettaa erilaisin keinoin saada Ässän takaisin itselleen – ja melkein onnistuukin.
Elokuvan miljöö on Helsingin keskusta, joka tuttuudensa vuoksi oli meidän mielestämme elokuvaan sopiva. Elokuvaa oli mukava seurata, kun sen tapahtumapaikat olivat tuttuja. Meitä ei välttämättä olisi kiinnostanut seurata tämän tyylistä elokuvaa niin paljon, jos se olisi tapahtunut esimerkiksi Tampereella.
Antaisimme arvostelulla 1-5 Veijareille arvosanaksi 4+. Suosittelemme sitä kaikille ja uskomme, että kaikki löytävät siitä jotain itseään kiinnostavaa. Yleensä emme erityisesti pidä suomalaisista elokuvista, mutta Veijarit oli poikkeus: sen voisimme katsoa uudelleenkin.
Sanni Ahokas ja Marjaana Hyttinen