Kategoria: Ruoka

Kouluruoka on hyvää!
Monien mielestä kouluruoka ei ole hyvää tai se näyttää ällöttävältä. Usein he kuluttavat rahansa lähikaupan epäterveellisiin tuotteisiin, kuten makeisiin ja muihin naposteltaviin. Me väitämme, että kouluruoka on hyvää ainakin kolmella eri tavalla. Ensinnäkin kouluruoka on …

Aamupalan vaikutus opiskeluun
Tunnetusti aamupala on päivän tärkein ateria. Se käynnistää meidät uuteen päivään ja antaa tarvittavia vitamiineja ja ravintoaineita. Aamupala antaa energiaa koko päiväksi ja pitää kehon ja mielen liikkeessä. Toki aamupalan lisäksi täytyy muistaa monipuolinen ruokavalio ja säännöllinen syöminen. Tutkimuksissa kerrotaan, että aamupalan unohtaminen johtaa mielitekoihin ja usein sorrutaan kaloripitoisiin välipaloihin tai raskaaseen ateriaan. Useimmissa tutkimuksissa todistetaan myös, että koululaiset/opiskelijat, jotka jättävät aamupalan välistä, saavat vähemmän aikaiseksi kuin aamupalan syöneet.

Eurooppalainen tuulahdus jälkiruokapöytiin
Monesti sitä miettii, ettei aina jaksaisi tarjota jälkiruuaksi sitä perusvaniljajäätelöä tai pullaa ja kahvia. Jos on kyllästynyt vanhoihin perinteisiin suomalaisiin jälkiruokiin, niin tässä on pari ohjetta, jotka varmasti tuovat pienen eurooppalaisen tuulahduksen keittiöösi ja tarjoiluastioihisi. …

Unelmien kahvihetki Kaisan Cafessa
Perusmaanantai. Kaikki menee pieleen. Märkä sää kastelee kengät heti aamusta, ja juuri ennen lähtöämme joudumme juoksemaan bussiin, juuri tuossa samassa loskassa. Painavat laukut selässä muistuttavat meitä valtavasta läksyjen vuoresta, joka meitä odottaisi kotona. Viikonloppu on ohi …

Huono kouluruoka – missä vika?
Oppilaat valittavat paljon kouluruuasta ja siitä, miten keittäjät tekevät huonoa ja pahaa ruokaa. Onko vika keittäjissä, ylemmässä tahossa vai kenties itse oppilaissa? Ruokalassa kuulee paljon valituksia kouluruuasta ja siitä, miten huonoa tai ala-arvoista se on. …

Raakasuklaan lumoissa
Sunnuntai-aamuina syntyvät parhaat ideat. Seuraava artikkeli kertoo, kuinka hurahdin eräänä sunnuntaina raakaruuan, varsinkin raakasuklaan maailmaan. Suklaa- ja hyvä olo-holistina päätin kokeilla, onko raakasuklaa maineensa veroinen. Superfood-trendi on rantautunut Suomeen ja tuonut mukanaan uusia ulottuvuuksia harrastelijakulinaristin …

Ruoka ja liikunta tasapainossa
Tanssi on yksi suosituista liikunnan muodoista. Onko tavoitteenasi elää terveellisemmin ja saada hyvä kunto? Tähän päästäksesi sinun tulisi syödä monipuolisesti ja liikkua runsaasti. Ei ole helppoa muuttaa elämäntapojaan yhtäkkiä, mutta vauhtiin päästyä huonoista elämäntavoista pääsee eroon …

Täydellistä chaita etsimässä
Masala chai, suomeksi ”maustettu tee” on Intiasta asti tänne rahdattu tee. Chai on nimensä mukaan voimakkaasti maustettua mustaa teetä, jota nautiskellaan yleensä sokerin ja maidon kanssa. Chaita myydään kahviloissa usein nimellä ”Chai Latte”, vaikka siinä …

Viikon ruokalista
Viikko 21 Maanantai Lounas Pippurinen liha-pekonikastike, keitetyt perunat, salaatti Kasvislounas Kikherne-kasviscurry, keitetyt perunat, salaatti Tiistai Lounas Pinaattiohukaiset, juuresperunasose, salaatti, puolukkasurvos Kasvislounas Pinaattiohukaiset, juuresperunasose, salaatti, puolukkasurvos Keskiviikko Lounas Bolognesekastike, spagetti, raaste, tomaattiketsuppi Kasvislounas Kasvis-bolognese, spagetti, raaste, …

Ruokaohjeita
Alkoiko tehdä mieli jotain hyvää,muttet jaksa lähteä kauppaan ? Ruokapalstallamme on herkullisia ohjeita, joista voit valita itsellesi mieleisimmät. Suurin osa ohjeista on helppoja valmistaa ja maistuvat varmasti monelle. Herkut valmistetaan yksinkertaisista aineista eikä niiden tekemiseen tarvita …