-
Suomi ulkopuolisen silmin: haastattelussa Branson Gerst
Yksi Pohjois-Tapiolan lukion kansainvälisyyden muoto on jokavuotiset vaihto-oppilaat, jotka saapuvat Pohjikseen ympäri maailmaa opiskelemaan ja tutustumaan suomalaiseen kulttuuriin vuodeksi. Eräs heistä lukuvuonna 2010-2011 oli Branson Gerst Texasista, Yhdysvalloista. Verkkolehti Pilkku haastatteli 16-vuotiasta poikaa siitä, millaista on olla Suomessa vaihdossa ja miten vaihto-oppilas viihtyy juuri Pohjiksessa. Branson oli oppinut toukokuuhun mennessä, jolloin teimme haastattelun, uskomattoman paljon…
-
Reissussa koulun kanssa: matka Firenzeen
Suurin osa meistä on ainakin joskus elämässään käynyt jossakin ulkomailla. Yleensä matkat on tehty perheen kanssa, on joku onnekas saattanut jo reissata ystäviensäkin kanssa. Mutta harva on käynyt koulun kanssa ulkomailla. Omalla yläasteellani ei ulkomaanmatkoihin ollut mahdollisuutta, ja sen kaksi vuotta mitä olen viettänyt Pohjiksessa, ei kursseja ulkomailla ole järjestetty. Millaista sitten on matkata suuren…
-
Kehtaatko katsoa Euroviisut?
Olen katsonut jokaiset Euroviisut siitä asti, kun muistan. En usko, että pakkomielle on periytynyt vanhemmilta, vaikka hekin yleensä vilkuilevat kisoja ainakin toisella silmällä. Jokin siinä paljettien ja tuulikoneiden, modulaatioiden ja purkkapopin maailmassa on aina viehättänyt minua. Katsoessani Euroviisujen korneja esityksiä tunnen outoa yhteenkuuluvuuden tunnetta muun Eurooopan kanssa. Siinä on sellainen fiilis, että tässä on nyt meidän…
-
Horoskooppi
Tässä horoskooppisi toukokuulle, joka kertoo, miten viimeinen jaksosi sujuu ja mitä kesä tuo tullessaan. Kauris 22.12-19.1 Tasaisen koulumenestyksesi vastapainoksi sinulla pyyhkii ihmissuhteissa liiankin kovaa. Pidä pää kylmänä, ja muista, että uusi tuttavuus ei ole ikinä tärkeämpi kuin pitkään vierelläsi kulkeneet ihmiset. Jos toimit oikein, kuukauden kuluttua kaikki on mahtavasti, ja saat varautua elämäsi kesään. Vesimies…