-
Katri Kostiainen – koulumme ilmaisutaidon opettaja ja paljon muuta
Kevätaurinko puskee ikkunoista sellaisella voimalla, että silmiin sattuu. Tämä ei kuitenkaan tunnu häiritsevän koulumme ilmaisutaidonopettaja Katri Kostiaista, joka kertoo tarinaa innosta puhkuen ja käsillä kiivaasti alustaen. Katri aloitti työskentelyn koulussamme tänä lukukautena. Hän opettaa sekä yläasteen että lukion oppilaita. Aiemmin hän on työskennellyt Kallion ilmaisutaidon lukiossa sekä monissa produktioissa ja opetustehtävissä. Alkuperäinen tapiolalainen Katri syntyi…
-
Ajatuksia herättävä lauantai
Kävimme äidinkielen kolmoskurssin kanssa katsomassa Ian McEwanin yhdenpäivänromaaniin perustuvan näytelmän Lauantai. Sitä esitetään Helsingin Kansallisteatterissa, ja se saa nyt samalla ensiesiintymisensä suomessa. Näytelmän on ohjannut Irene Aho ja näytelmämuotoon dramatisoinut Eva Buchwald. Rooleissa esiintyvät Maria Kuusiluoma, Petri Liski, Seppo Pääkkönen, Kristiina Halkola, Johannes Holopainen, Markus Järvenpää, Antti Litja, Ulla Raitio ja Joonas Saartamo. Näytelmään voi tutustua Kansallisteatterin nettisivuilta. Näytelmässä ja siihen…
-
Apua – koeviikko!
Koeviikko tuntuu aina lähestyvän pelottavan huomaamattomasti. Vastahan ne vanhat koepaperit palautettiin! Nyt pitäisi taas aloittaa kertaaminen ja mahdoton lukeminen. Illat kuluvat tuskaisissa tunnelmissa ja stressi tuntuu mahdottomalta. Kylmä hiki sekoittuu tuskan kyyneliin, kun edessä olisi satoja sivuja luettavaa. Mutta jos haluaisikin välttää kaiken tämän ja selvitä koeviikosta kunnialla, ilman turhaa stressiä? Yksinkertaisin keino olisi se, mitä opettajat…
-
Huippu-urheilu kuuluu naisillekin
Sotshin talviolympialaiset ovat ohi. Kisat ovat painuneet jo unohdukseen ja katseet kääntyneet odottamaan uusia urheilutapahtumia, kuten meillä Suomessa miesten jääkiekon mm-kisoja. Itse en kuitenkaan haluaisi jättää Shotshia vielä vaan ottaa kantaa monien urheilukisojen yleiseen ongelmaan: naisten huippu-urheilun tilanteeseen ja siihen, miten sitä yleensä pidetään vähempiarvoisena kuin miesten. Tätä juttua aloittaessani googlasin ”sotshin naisurheilu” ja sain yli…
-
Onko terveydenhoitajalle vaikea päästä?
Painan nappia ja saan pian vastauksesksi keltaisen valon. ”Odota hetki”, lukee kyseisen valonlähteen vieressä. Istahdan odotushuoneen penkille, joka on viimeisten viikkojen ajan käynyt jo liiankin tutuksi. Viereisellä penkillä hammaslääkäriaikaansa odottava nainen nostaa katsettaan hieman Me Naisistaan, mutta jatkaa pian sivujen nopeaa selailua. Alkaahan tämä vähän turhauttaa. Olen pyrkinyt terveydenhoitajan luo nyt jo toista kertaa tällä…
-
Abien versio Tshehovin Lokki-näytelmästä
Lokki-näytelmä sai ensi-iltansa 6.2 koulumme auditoriossa. Kyseessä on abien kolmannen vuoden produktio. Ohjaajana toimi koulumme ilmaisutaidon opettaja Katri Kostiainen. Vajaa kaksi tuntia kestävä näytelmä on lyhennetty versio venäläisen Anton Tšehovin neljäosaisesta samannimisestä näytelmästä. Näytelmä on tragedia, mutta siihen on lisätty sopivasti myös komediallisia piirteitä. Lokissa näyttelivät Pipsa Ilpala, Kalle Soini, Visa Lampi, Elena Kantinkoski, Valter Kulomaa, Anna Pesonen, Jenny Sonne, Kaius…