Tekijä: Mira Salmi

  • Pohjiksesta levyjen taakse – Dj Veldome

    Dj Veldome, eli Andre Juselius, on 19-vuotias Pohjiksesta keväällä 2012 valmistuva nousujohteinen tiskijukka. Hän kertoo, kuinka löysi itse kutsumuksensa ja millaista on työskentely levyjen takana. Urheilijasta DJ:ksi Ensimmäisenä herää kysymys, miksi Andre on valinnut tiensä  DJ:n hommiin. Aloittamiseen vaikutti ikävä tapaus, jonka vuoksi hänen polvensa vahingoittui niin pahasti, että aikaisemmin keskimäärin seitsemän kertaa viikossa treenannut…

    Lue lisää

  • Lukio yli kolmessa vuodessa – laiskuutta vai järkevä päätös?

    Kun kerron ihmisille, että käyn lukion kolmessa ja puolessa vuodessa, ihmiset yleensä naurahtavat: ”Ai sinulla kävi niin, eikö tullutkaan kursseja tarpeeksi?” Silloin saan vastata, että tämä oli oma valintani. Monet nuoret harmittelevat, kuinka koulunkäynti stressaa ja tekemistä on liikaa. Jos tilanne on todella se, asiaan voi tehdä muutoksen. Toisen asteen opintoihin siirtymisen jälkeen meille on…

    Lue lisää

  • ,

    Ylioppilasmuoti nyt ja silloin

    Abivuonna lukioissa kohdataan etenkin tyttöjen keskuudessa tärkeä, usein jopa stressaava kysymys: kuinka pukeutua tuleviin ylioppilasjuhliin? Kyseiset juhlat osuvat omalle kohdalle vain kerran lukiolaisen elämässä, joten vakaviin tyylivirheisiin ei ole varaa. Mutta mistä tietää, mikä on yo-muodissa juuri tänä keväänä ja mikä on jo menneen talven lumia? Päätin ottaa siitä selvää. Otin yhteyttä helsinkiläisen mekkoliike Stilissiman…

    Lue lisää

  • Project X – elokuva täynnä överiksi vedettyä mauttomuutta

    Project X (2012) lupailee olevansa hauska teinikomedia perinteisine piirteineen, kuten alkoholi, bileet, nuoruus ja hauskanpito. Sellaisenaan se kuulostaa viihdyttävältä hömpältä, mutta totuus iskee päin näköä yhtenä 88 minuuttia kestävänä mauttomana ryöppynä. Oletukseni Project X:ää kohtaan olivat korkealla, sillä rakastan viihdyttäviä, sopivan aivottomia teinikomedioita. Luettuani elokuvan hauskalta kuulostavan kuvauksen ihmettelin hieman 16 vuoden ikärajoitusta. Elokuvan alkaessa…

    Lue lisää