-
Kulttuurieroja – pohjislaiset maailmalla
Vaihto-oppilaaksi lähteminen on vuosi vuodelta suositumpaa, kun nuoret janoavat uusia kokemuksia ja ystäviä ulkomailta. Halutuimpia kohteita tuntuvat olevan Yhdysvallat ja Etelä-Eurooppa, mutta myös eksoottisemmat kohteet kuten Uruguay ja Ecuador kiinnostavat. Kokemukset vaihto-oppilasvuodesta vaihtelevat paljonkin: joillakin on voinut käydä huonompi tuuri, mutta yleisesti sen kerrotaan olevan elämän parasta aikaa. Vaihtarivuotta hehkuttavat myös Pohjois-Tapiolan lukion opiskelijat Ines…
-
Meidän poika on tullut kotiin
Suomen Leijonien kahden viikon pituinen, eeppinen MM-taival Slovakiassa huipentui sunnuntain finaaliin rakasta vihollista, länsinaapuria Ruotsia vastaan. Kun 16 vuotta kestänyt odotus siitä seuraavasta MM-voitosta päättyi uskomattomin lukemin 6-1, repesi riemu koko kansan keskelle. Helsingin, Tampereen, Turun, Porin ja monen muun paikkakunnan keskustat, asuinalueet, aukiot, baarit, puistot ja jopa suihkulähteet täyttyivät onnellisista juhlijoista. Sunnuntain bileet olivat kuitenkin…
-
Uusi ystävämme Malawi
Malawista tulee mieleen Afrikan lukuisat pienet ennen siirtomaavallan ja nykyään suuryhtiöiden otteessa kärvistelevät, mutta valitettavasti suurelle yleisölle tuntemattomat valtiot. Lukuisat opinahjot alakouluista lukioihin perustavat sympaattisia kummikouluprojekteja saadakseen oppilaille enemmän tietoa maista, joiden sekä elinolosuhteet että polittiset tilanteet ovat radikaalisti erilaisia kuin Suomessa. Näin myös meillä Pohjois-Tapiolassa. Mutta millainen valtio on Malawi ja mikä on sen…
-
Äkäpussin kesytys
Pohjois-Tapiolan ILME-linja tarjosi vuoden 2010 keväällä Tapiolan Kulttuurikeskuksessa oman versionsa Anna-Leena Härkösen näytelmästä Häräntappoase. Tulos oli yllättävänkin hyvä, ja kun kuulimme seuraavan ILME-sukupolven tarttuvan niinkin suureen haasteeseen kuin William Shakespearen Kuinka äkäpussi kesytetään, olivat odotukset ristiriitaiset mutta innokkaat. Miljööksi oli vaihtunut Pohjois-Tapiolan lukion auditorio, joten tila oli paljon intensiivisempi, ja välillä esitys tuntui jopa rikkovan…