-
Kaikki jälleen yhdessä
Ehdottomasti eniten draamaa sisältävä American Pie – luokkakokous on American Pie -elokuvien kahdeksas osa. Elokuva sai ensi- iltansa 6. huhtikuuta 2012. Elokuvassa näyttelevät kaikki samat henkilöt kuin American Pien osissa 1-3. Elokuvassa kaikki East Great Fallsin vanhat oppilaat kokoontuvat luokkakokoukseen. Elokuvassa henkilöt näkevät toisensa pitkän tauon jälkeen. Kaikki ovat muuttuneet vuosien saatossa, ja elämä on…
-
Metromatka jatkuu länteen
Faktaa länsimetrosta Länsimetro jatkaa pääkaupunkiseudun metroyhteyksiä Lauttasaaren kautta Espooseen Matinkylään asti. Länsimetro on tällä hetkellä Suomen suurin ja työllistävin infrahanke. Uuden metron mukana saadaan seitsemän uutta asemaa sekä kaksi 14 km pituista tunnelia. Uudet asemat valmistuvat Matinkylään, Urheilupuistoon, Tapiolaan, Otaniemeen, Keilaniemeen, Koivusaareen sekä Lauttasaareen. Länsimetro on pituudeltaan 13,9 kilometriä,ja metromatka Matinkylästä Ruoholahteen kestää 16 minuuttia. Länsimetro…
-
Open mind: Matti Iivanainen
Laskeudumme koulumme rappuset alas kirjastoon. Päästyämme Matti-opon oman pikku kopperon ovelle näemme, miten hän on täydessä työntouhussa. Matti moikkaa heti iloisesti. 1. Moi Matu! Miten päiväsi on lähtenyt käyntiin? – Hyvin! Heräsin kello 5 ja Wilma toimii! 2. Miksi heräsit niin aikaisin? -Olen niin vanha. 3. Matu oletko tosimies? Määrittele tosimies! -Olen!…
-
Tallinna on shoppailijan mekka
Naaapurimaamme Viro sijaitsee suoraan alapuolellamme noin 100 kilometriä etelään. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2011 Viron-matkoja tehtiin Suomesta likimain miljoona. Tämä suuri kävijämäärä johtunee Viron hyvistä shoppailumahdollisuuksista, halvoista hinnoista, mukavista lomakaupungeista ja matkustamisen helppoudesta. Hyviä shoppailupaikkoja on Virossa monia. Eniten niitä on kuitenkin oman kokemuksemme mukaan Tallinnassa, jossa sijaitsevat kauppakeskukset Rocca Al Mare, Kristiine Keskus, Viru Keskus sekä Rottermann. Shoppailijat on otettu hyvin huomioon Tallinnassa,…