Apua, autoni pysähtyi

Käyn tällä hetkellä autokolua. Olen suorittanut lähes kaikki teoriatunnit, mutta ajotunteja minulla on ollut vasta muutama. Lähdin eilen ensimmäistä kertaa kunnon liikenteeseen. Ajo-opettajani neuvoi minua ryhmittymään kaistoille ja kertoi, mitä milloinkin tuli tehdä. Ajaminen oli hirmuisen jännittävää. Olin naulinnut katseeni tiehen, ja kylmä hiki valui otsaltani. Opettajani käski minun rentoutua ja pitää ratista hellemmin kiinni –  käteni olivat kuulemma ihan lukossa.

Selvisin ajotunnista, mutta tyrmistyin muiden autoilijoiden käytöksestä. Aluksi kaikki meni hyvin, sillä ajelimme pikkuteillä. Päädyimme kuitenkin isommalle Vihdintielle. Se olikin hurjaa! Ajoin 80 km/h, minä? Ensimmäistä kertaa auton ratissa? Ja tosiaan, kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes minun tuli ryhmittyä pois Vihdintieltä. Painoin kytkimen pohjaan, vaihdoin ykköselle, ainakin luulin vaihtaneeni. Kun nuolivalo näytti vihreää, yritin lähteä liikkelle, mutta auto pysähtyi. Uusi yritys,  mutta valo vaihtui punaiselle. Olin taas valmiina lähtöön, kun valo vaihtui uudestaan,  mutta autoni pysähtyi. Kuulin tööttäyksiä. Olin letkan ensimmäisenä. Minulla oli kamala olo, en saanut autoa liikkeelle vaikka halusin. Muut autoilijat tööttäsivät, ja minä olin paniikissa, kunnes tajusin, että vaihde olikin kolmosella ykkösen sijaan. Vaihde nopeasti ykköselle, ja pääsin liikkeelle.

Ajoni meni hyvin, kunnes käännyin eräästä risteyksestä vasemmalle ja  säikähdin vastaantulevaa autoa. Yllätys yllätys, autoni pysähtyi. Olisin halunnut vääntää itkua, mutten kehdannut nuoren miesopettajani seurassa. Harjoittelimme lopuksi vielä pysäköimistä,ja siinäkin tilanteessa tunsin vihaisia katseita selässäni, tai autossani. Vaikka olen ajanut vähän, voisin melkein jo yleistää, että muiden autoilijoiden suhautuminen autokoululaiseen on poikkeuksetta melkoisen aggressiivista. Mutta jokainen, joka on ratin takana, on käynyt autokoulun, ja tietää, millaista  on silloin, kun auto sammuu risteykseen. Toivoisin siis hiukan empatiaa minua ja muita tuoreita autoilijoita kohtaan. Enhän minä tahallani  autoa pysäytä, enkä jää tahallani risteykseen seisomaan.

3 vastausta artikkeliin “Apua, autoni pysähtyi”

  1. nimetön avatar
    nimetön

    Mä oon samaa mieltä! Ite sain tänään kortin.. Samanlailla mullekin kaikki tööttäili ja jopa keskaria näytti joku vanha äijä kun sammutin vahingossa auton risteykseen. Ja tämä tapahtui hetki ennen inssiä, joskus se auto vaan vahingossa sammuu. Ei sille voi mitään, sitä sattuu monta kertaa vielä sen jälkeen kun on saanut kortin.

    P.S. Eikö se kolmio autokoulun autossa tarkoita juuri sitä että pitää varautua esim. auton sammumiseen, että siellä on oppilas _opettelemassa_ ajamista?

    1. Milena Tormi avatar
      Milena Tormi

      Voi että! Vihastuttaa tuollainen. Mulle ei ole sentään keskaria näytetty. Ymmärrän sua ! Mutta hei, sait kortin ja selvisit inssistä, onnea!

    2. Sami Keijonen avatar
      Sami Keijonen

      Muistathan kommentoida seuraavan kerran omalla nimellä. Enkä ollut se vanha äijä…