Anni Saukkolan yo-puhe kevät 2012

Arvoisa rehtori ja opettajat. Hyvät juhlavieraat, opiskelijat ja ennen kaikkea me uudet ylioppilaat.

Tänään juhlimme yhdessä meidän uusien ylioppilaiden saavutusta ja yhteinen lukiotaipaleemme tulee päätökseensä. Mutta palataanpa ajassa hiukan taaksepäin. Syksyllä, vajaat kolme vuotta sitten, Pohjois-Tapiolan lukion ovista astui sisään monenkirjava joukko toisiaan epäluuloisesti vilkuilevia nuoria, joista suurin osa oli täysin vieraita toisilleen. Vähitellen yhteiset kokemukset ja jokainen arkipäivä täällä lähensivät meitä. Minä ainakin olen saanut täältä vähintään 123 uutta ystävää!  Opimme pitämään, paitsi toisistamme, myös tästä lukiosta, ja varmasti enemmän kuin moni olisi aluksi uskonut. Kapinointi myöhästymismerkintöjä vastaan muuttui tunnille ajoissa saapumiseksi. Kurssitarjottimen kanssa menetettiin aluksi yöunia, mutta lopulta sekin muuttui rutiiniksi.

Lukion varrella koulussamme ovat usein puhaltaneet kansainväliset tuulet. Koulumme on hyvin aktiivinen monissa kansainvälisissä projekteissa. Tänä vuonna Pohjis oli edustettuna Strassbourgin nuorten parlamentissa ja saimme myös mahdollisuuden käydä tutustumassa hiukkasfysiikan tutkimukseen Sveitsin Genevessä sijaitsevassa hiukkastutkimuskeskuksessa, vain muutamia  mainitakseni. Kansainvälisyyttä tänne lukioon konkreettisesti tuovat vaihto-oppilaat, joita on täällä ilonamme yleensä monia vuosittain.Esimerkiksi toista vuottamme täällä oli ilahduttamassa texasilainen vaihto-oppilas Branson, joka tanssi kanssamme Vanhojen tanssitkin.

Tänne Pohjikseen mahtuu monenlaisia opiskelijoita ja meistä uusista ylioppilaistakin jokainen on käynyt lukion omaa reittiään. Kuka ilmaisupainotteisella, kuka luonnontieteellisellä suuntauksella, kuka pienemmällä ja kuka sitten vähän suuremmalla kurssimäärällä. Erilaisista mielenkiinnon kohteista ja näkökulmista sekä samoista muistoista ja kokemuksista rakentuu meidän yhteinen lukioaikamme. Tänään olemme kuitenkin kaikki yhtä lailla ylioppilaita.

Nyt, aikuisuuden kynnyksellä, on käynnissä hurja etsintä: mikä on minun paikkani maailmassa. Yhtäältä jollain on jo hyvin kirkas haave siitä, mitä haluaa tulevaisuudeltaan, toisaalta monet vielä etsiskelevät mielenkiinnon kohdettaan ja arvojaan. Uskon kuitenkin, että kaikki meistä vielä etsivät tavalla tai toisella itseään, ehkä pitkäänkin.

Tulevaisuudesta ei tiedä kukaan. En voi kuin toivoa kaikille meille onnea. Sitä, minkälaisten vaiheiden kautta tuon onnen saavutamme, emme voi vielä tietää. Hyvätkään suunnitelmat eivät nimittäin aina käy toteen. Toteutumattomilla unelmilla saattaa myös olla tarkoituksensa. Tärkeintä kuitenkin on, että meillä on oikeus – ja meidän tuleekin – kurkoittaa tähtiin, tavoitella mitä ikinä haluamme, ilman muita rajoja kuin se, mitä itse haluamme ja mihin pystymme. Meidän käsillämme muutetaan maailmaa ja juuri me voimme rakentaa parempaa ja vaikuttaa asioihin. Meidän tuoreiden ylioppilaiden elämäntilanteeseen sopivat mielestäni hienosti Aatos Erkon sanat  ”paikallaan seisominen on aina taaksepäin menoa.” On siis rohkeasti tartuttava uusiin haasteisiin ja edettävä kohti unelmiaan pelkäämättä epäonnistumisia.

Haluan kaikkien uusien ylioppilaiden puolesta kiittää eräitä henkilöitä.

Ensinnäkin kiitos rehtori Toini Rauhamäelle, joka on ollut meidän tukenamme aina, kun on ollut tarvis. Me olemme todella voineet luottaa sinuun ja olet aina työskennellyt sinnikkäästi meidän opiskelijoiden hyväksi, meidän etuamme ajaen.

Toiseksi: kiitos kaikille lukiomme opettajille. Ilman teitä tämä saavutus ei olisi ollut mahdollinen. Lukiotaipaleen alun kapinointi teitä kohtaan on muuttunut ihailuksi, ja teistä on tullut meille esikuvia ja suunnannäyttäjiä. Olette opettaneet meitä ymmärtämään, epäilemään, suvaitsemaan, vaikuttamaan, olemaan kriittisiä ja paljon, paljon muuta. Kiitos siitä.

Erityisen lämpimän kiitoksen ansaitsevat ryhmänohjaajamme Tanja, Minna, Aino, Mikke ja Alexander.

Lämmin kiitos myös ylioppilaiden perheille ja läheisille, jotka ovat antaneet kallisarvoista tukea ja jaksaneet kannustaa ja ymmärtää meitä vaikeissakin tilanteissa.

Vaan kukapa ymmärtäisi lukiolaista paremmin kuin toinen lukiolainen! Olemme onnekkaita kun olemme saaneet oppia tuntemaan toisemme. Itse haluan siis kiittää myös opiskelutovereitani näistä hienoista kolmesta vuodesta, kaikista mukavista muistoista ja yhdessä ylitetyistä esteistä.

Haluaisin lopettaa tämän puheen katkelmaan L. Onervan runosta Ihminen.

”Alistukaa, avaruudet,
pienen tähden välkynnälle
Tahdon loistaa, tahdon laulaa
kiitoslaulun elämälle!”

Tämän myötä toivotan uusille ylioppilaille hyvää ja onnellista elämää sekä kaikille oikein hienoa juhlapäivää, sillä nyt, jos koskaan, on juhlan aika.

Kiitos!