”An-nyeong-ha-se-yo!”

Mitä ihmettä tuo äskeinen oikein tarkoitti? Sehän oli tietysti korealainen tervehdys!

Koulussamme vietettiin Korea-tapahtumaa 9.5.2012.  Tilaisuus oli hauska siinä mielessä, että vieraiden tulo oli yllätys opiskelijoille.

Kuulimme, että korealaiset ovat erityisen ihastuneita Suomen koulujärjestelmään  ja haluaisivat Koreaan samanlaisen. Rehtorimme Toini Rauhamäki on puolestaan vieraillut Koreassa suuressa koulutuskonferensissa kertomassa suomalaisesta koulujärjestelmästä.

Korealaiset vieraat ja suomalaiset korean kielen opiskelijat Helsingin yliopistosta pitivät luokissa pienen Korea-tietovisan, jossa tuli ilmi kaikkea pientä nippelitietoa Koreasta. Tutustuimme myös korealaisiin aakkosiin ja  kuulimme lausuttavan eri äänteitä. Yksi ohjelmanumeroista oli oman nimen kirjoittaminen koreaksi. Kauniiden merkkien piirtäminen oli kuin kuvataiteen tunnilta. Miten ihmeessä korealaiset aakkoset voi oppia?

Korealaiset aakkoset ovat kauniita.

 

Korea-tapahtuma huipentui salissa, jossa tutustuimme korealaiseen taistelulajiin taekwondoon. Kolme suomalaista taekwondokaa viihdyttivät  ja hämmästyttivät äänekkäällä esityksellään: hurjia potkuja, voimaa, tekniikkaa ja notkeutta.

Erilaiset pienet maistiaiset antoivat pienen  kuvan korealaisista ruoista. Tarjolla oli katkaravun makuisia sipsejä, pikkuisia seesamkakkuja sekä riisisnackseja, jotka maistuivat makeilta riisimuroilta.

Kaiken tämän hauskan ohjelman jälkeen kokoonnuimme koko lukion voimin salissa seinän vierustalle ja korealaiset ottivat meistä yhteispotretin.

Suolaista ja makeaa.
Luokassamme vieraili korealaisia opiskelijoita ja korean kielen opiskelijoita Helsingin yliopistosta.