Koulua on jäljellä piskuiset pari viikkoa. Ulkona vihertää ja kesä lähestyy, minua kuitenkin hiukan hirvittää. Abivuotemme lähestyy Pohjiksen kakkoset! Tähän astisen elämämme tärkeimmät kokeet lähestyvät. Niihin valmistautuminenkin on jo aloitettu. YO- kirjoitukset mittaavat kypsyyttämme. Olemme siis opiskelleet koko elämämme tähän asti kyseistä koerupeamaa varten. Tietenkin tämä kuulostaa hiukan kärjistetyltä, mutta kuitenkin. Onhan ylioppilaaksi pääseminen aika iso juttu!
Mutta entä jos en pääsekään ylioppilaaksi? Onko kaikki tämä vuosien tuska ja aherrus ollut turhaa. Joillekin, toivottavasti useimmille henkilöille opiskelu on mielekästä. Minulle se on kuitenkin ollut aika ajoin kivistä ojantanteretta: ongelmia kielten kanssa, matemaattisia yhtälöitä, suuria päätöksiä, kysymyksiä, mutta myös oppimisen iloa.
Ennen kaikkea minua hirvittävästi ahdistaa se, etten tietäisi tarpeeksi ja että minulta puuttuu joku taito, tieto selviytyä ylppäreistä. Rauhoittelen itseäni ja päätän selviytyä, mutta kun tavalliset kurssikokeemme arvostellaan jo yhtä tiukasti kuin YO- vastaukset ja kun aherrukseni tuloksena on tasaista seiskaa, niin ahdistukseni ei ainakaan helpotu.
On ihanaa, että kesä tuo tullessaan kauneutta, lämpöä, ruokaa, juomaa, ystäviä, rakkautta, romantiikkaa, sadepäiviä, lukuhetkiä ja ihan mitä tahansa! Toivottavasti koen lopullisen kypsymisen ylppäreihin tulevan kesän, ihmisten ja tulevan vuoden kurssien aikana. Ehkä minä, ja varmasti me kaikki, selviydymme ylppäreistä, jos haluamme.
Hyvää kesää!