Lokki-näytelmä sai ensi-iltansa 6.2 koulumme auditoriossa. Kyseessä on abien kolmannen vuoden produktio. Ohjaajana toimi koulumme ilmaisutaidon opettaja Katri Kostiainen.
Vajaa kaksi tuntia kestävä näytelmä on lyhennetty versio venäläisen Anton Tšehovin neljäosaisesta samannimisestä näytelmästä. Näytelmä on tragedia, mutta siihen on lisätty sopivasti myös komediallisia piirteitä. Lokissa näyttelivät Pipsa Ilpala, Kalle Soini, Visa Lampi, Elena Kantinkoski, Valter Kulomaa, Anna Pesonen, Jenny Sonne, Kaius Kiiras, Raouf Fahandezh ja Milja Wirtanen.
Rakkautta, joka ei saa vastakaikua
Näytelmä kertoo kahden sukupolven yhteentörmäyksestä ja ihmissuhteiden ristiriidoista sekä rakkaudesta. Siinä jokainen havittelee jotain, mitä ei voi saada. On rakkautta, joka ei saa vastakaikua, ikävöidään menetettyä nuoruutta, tai ei myönnetä, että se olisi ohi. Näytelmä on hyvin taiteellinen, ja se sisältää paljon piilotettuja käsitteitä. Loppu on hyvin traaginen ja jättää katsojalle mahdollisuuden itse luoda sille jatkoa.
Näytelmän ohjaaja Katri Kostiainen kommentoi näytelmää seuraavasti:
”Näytelmä tehtiin tiukalla aikataululla. Sen teko aloitettiin toisessa jaksossa, ja esitys oli neljännen jakson alkupuolella. Valitsimme Lokki-näytelmän, koska olin ohjannut sen jo aikaisemminkin ja oppilaat innostuivat uudenlaisesta haasteesta. Näytelmä sopi hyvin tämänikäisille, ja sillä oli sopivankokoinen näyttelijämäärä. Minun mielestäni näytelmä ja näyttelijät onnistuivat todella hyvin. Puhuimme produktion aikana paljon roolihenkilöiden kehollisesta viestinnästä ja tunteiden fyysisestä ilmaisemisesta. Tässä näyttelijät onnistuivat todella hyvin ja sen näkee lopputuloksestakin. Olen heistä ylpeä!”
Kuvat: Nelma Lampi.
2 vastausta artikkeliin “Abien versio Tshehovin Lokki-näytelmästä”
Tämä oli hieno näytelmä ja loistosuoritus abeilta! Monipuolista osaamista ja tunnelma oli parempi kuin monessa ”oikeassa” teatterissa.
Väkevä tulkinta klassikosta. Kylläpä koulussanne tehdään korkeatasoista teatteria!