Ateneumissa oli Alvar Aallon arkkitehtuurin ja taiteen mielenkiintoinen esittely. Oppaamme Tuija Maija Piironen kierrätti meitä museossa ja kertoi Aallon mahtavasta urasta. Edelleenkin Alvar Aalto on hyvin tunnettu ja hänen teoksensa näkyvät meidän kaikkien arkipäivässä. Myös Alvar Aallon vaimo Aino oli mukana teoksissa, mutta ei tullut yhtä tunnetuksi esiinnyttyään miehensä nimen alla ja siksi jäi hänen varjoonsa.
Aalto aloitti arkkitehdin uransa suunnittelemalla pohjapiirroksia. Myöhemmin hän suunnitteli myös rakennuksiin sisustuksen, toisin sanoen koko kokonaisuuden. Aalto oli kunnianhimoinen ja laajensi töitään eri tyylillä kuin muut arkkitehdit. Paimion parantolan rakennuksen suunnittelun jälkeen hänen uransa lähti nousuun. Hän suunnitteli rakennuksesta viihtyisän sekä työntekijöille että potilaille, sillä se oli tuberkuloosin parantamista varten. Hän suunnitteli kaapit silmää miellyttäviksi ja erityiset sälekaihtimet, ettei aurinko häikäise.
Aalto tuli maailmalla kuuluisaksi ja pääsi työskentelemään New Yorkiin. Hän suunnitteli messuille Revontuli-rakennuksen, jonka alakertaan sijoitettiin Suomen vientituotteita näytteille. Hän sai myös videon pyörimään seinälle heijastettuna. Videosta hän oli haaveillut jo parikymmentä vuotta aikaisemmin. Hän nimittäin olisi halunnut heijastaa “Turun Sanomien” etusivun suunnittelemansa rakennuksen ulkoseinälle jo 1930-40-luvulla.
Vaikka Aalto suunnitteli lukuisia rakennuksia, esimerkiksi Finlandia-talon ja monia muita kohteita jopa ulkomaille, hänet tunnetaan myös huonekaluistaan. Hän suunnitteli hyvin tunnetuksi tulleen “kolmijalkajakkaran” ja näki tämän jalan olevan tärkeä muissakin kalusteissaan. Aalto patentoi “L-jalan” ja “X-jalan” ja käytti niitä myös pöydissä sekä monenlaisissa tuoleissa.
Hän suunnitteli myös valaisimia, ja oppaamme kertoi, että Aalto oli sanonut: “Lampun täytyy näyttää hyvältä sekä palaessaan että sammutettuna.” Myös Aallon suunnittelemat astiat kuuluvat jokapäiväiseen elämäämme, esimerkiksi Aalto-maljakko on luultavasti jokaisessa suomalaisessa kodissa.
Vaikka Aalto aloitti uransa aivan tuntemattomana, hän nousi huimaan julkisuuteen ahkeran työn tuloksena. Ateneumin esittelyssä kerrottiin, kuinka hän eteni urallaan uskomattoman hienosti. Aalto-yliopistossa näemme nykyäänkin Aallon mahtavaa käden jälkeä.