Matikantunti. Luokan edessä opettaja selittää meille lineaarisen funktion saloja. Jotkut kuuntelevat, useimmat juttelevat vieruskaverinsa kanssa ja kaikki loput selailevat kännykkäänsä. Facebook, Foursquare, pelit ja ilmaiset tekstiviestit WhatsAppin kautta pitävät monet kiireisinä tunneillakin. Opettajat saavat jatkuvasti huomauttaa kesken tunnin oppilaita kännyköistään, mutta se ei tunnu vähentävän sen käyttöä.
Tekemämme Facebook-kyselyn mukaan Pohjiksen ykkösistä suurin osa käyttää kännykkää melkein koko ajan. 90% kyselyyn vastanneista sanoi pitävänsä kännykkää useimmiten tunnilla pulpetillaan, mistä he kuulevat huomautuksia opettajilta. Tämä häiritsee tietenkin oppituntien kulkua ja oppilaan keskittymistä opetukseen, niin kuin 90% Pohjiksen ykkösluokkalaisista itse myöntääkin. Monille olisi siis luultavasti helpompaa oppia ja olla aktiivinen tunneilla, jos kännykän käyttö olisi kiellettyä.
Matkapuhelimet alkoivat yleistyä Suomessa vasta 90-luvun alussa. Lapsilla ja nuorilla ei useimmiten sellaisia edes ollut. Nykynuoresta on vaikeaa edes kuvitella arkea ilman kännykkää, vaikka ennen vanhaan ikäisemme pärjäsivät loistavasti pelkällä kotona olevalla lankapuhelimella. Kun haluttiin saada kaveriin yhteys, mentiin kotiin asti soittamaan ja toivottiin, että toinen oli sillä hetkellä tavoitettavissa. Nykyään ajatus tuntuu vaivalloiselta, sillä olemme tottuneet soittamaan tai tekstaamaan milloin ja missä tahansa. Myös 80% Pohjiksen ykkösistä myöntää olevansa riippuvaisia puhelimestaan. Yhteiskunnassamme on tultu vaiheeseen, jossa pienillä lapsillakin on kalliit älypuhelimet. Kysymys kuulukin, onko siitä haittaa?
Kasvatusasiantuntijat sanovat, että älykännykän hankkiminen liian nuorelle lapselle on vaikeuksien kerjäämistä ja että harva alle kouluikäinen tarvitsee edes tavallista matkapuhelinta. Älypuhelin voi olla varhaisteinillekin liian rankka laite. Nykyään yli puolella eskari-ikäisistä on jo oma kännykkä ja koulunaloittajista lähes kaikilla. Viestintäviraston tutkimuksesta selviää, että päiväkodeissa tiedetään neli- ja viisivuotiaitakin kännykänkanniskelijoita. Mutta mihin ihmeeseen alle 6-vuotias lapsi oikeasti tarvitsee omaa puhelinta? Tuntuu luontevalta, että ensimmäinen kännykkä hankitaan kouluunmenon lähestyessä, kun lapsi alkaa kulkea itsekseen kodin ulkopuolella.
Kehityksessä emme voi mennä taaksepäin, mutta onko jotain, mitä voisimme tehdä kasvavalle kännykkäongelmalle? Opettajat voisivat tietenkin takavarikoida oppilaiden puhelimia, mutta toisaalta onko se heidän tehtävänsä? Varsinkin lukiossa opiskelijoiden tulisi olla jo sen verran opiskeluun motivoituneita, että he ymmärtäisivät itse rajoittaa kännykän käyttöä, jos tuntee sen häiritsevän. Ratkaisu lähtee siis oppilaasta itsestään, tarvitaan vain itsekuria.
Onko puhelimen käyttö kuitenkaan vaikuttanut oppilaiden arvosanoihin? Ainakaan päällepäin ei vaikuta siltä, joten spekuloidaanko puhelimen käyttöä sittenkin liikaa? Ehkäpä älypuhelimet ovat vain hetkellinen muoti-ilmiö, ja niiden käyttöön lopulta totutaan tai jopa kyllästytään. Siihen asti voimme kuitenkin itse yrittää rajoittaa puhelimen käyttöä varsinkin paikoissa, joissa sitä ei kuulu käyttää.