Helsingin Messukeskuksessa syksyllä 2021 esitettävä näyttely ART OF POP yhdistää Bob Dylanin The Original Drawn Blank Series -kokoelman sekä Andy Warholin Posters-näyttelyn. Warholin julisteet on kerätty pääosin 1960-luvulta 1980-luvulle, kun taas Dylanin työt ovat myöhemmältä ajalta. 1990-luvun alussa työstetyt hiilipiirrokset on viimeistelty 2010-luvun vaihteessa lisäämällä vesi- ja guassivärejä teosten digitaalisiin suurennoksiin, jolloin lopputuloksena on syntynyt 92 teoksen The Drawn Blank Series.
Näyttelyn tarkoituksena on ollut luoda ajankuva sekä Dylanin että Warholin nuoruusvuosista. Kokoelmia yhdistävät kirkkaat ja rohkeasti riitelevät värit 1960- sekä 1970-luvulle tyylin mukaisesti, mikä luonnehtii kelvollisesti aikakauden kapinahenkeä. Vuosikymmenet, jotka tulivat tunnetuksi toisen sukupolven feminismistä, rock-vallankumouksesta, seksuaalisesta vapautumisesta sekä Yhdysvaltojen ihmisoikeusliikkeestä, piirtyvät näyttelysalin seinille. Selkeät linjat ja “väriblokit” ovat kuin kunnianosoitus ensimmäisen modernin aallon taitelijoille, kuten Henry Matisselle ja 1920-luvun art decon taitajille. Kaikesta huolimatta näyttelyn taiteilijoiden, Warholin ja Dylanin, yhdistäminen tuntuu harkitsemattomalta päätökseltä.
Jotta näyttely olisi ehyempi kokonaisuus, näyttelytilassa soi aikakauden musiikkia. Bob Dylanin poeettisten protestilaulujen rinnastaminen The Rolling Stonesin bluesrockiin ja Studio 54:ään kuitenkin luo tilkkutäkkitunnelman, jossa kaikki 1960- sekä 1970-luvun kulttuuri-ilmiöt on niputettu yhteen. Taiteilijat myös edustavat eri tyylisuuntia. Siinä, missä Dylan mukailee fauvismia, Andy Warhol on ilmiselvä poptaiteilija. Aikanaan rajoja rikkonut poptaide tuntuu nykypäivänä kaupalliselta ja vanhentuneelta, kun taas Dylanin taide on aiheiltaan ajattomampaa. Muusikko-maalari kykenee teoksissaan vangitsemaan ohikiitäviä hetkiä vaivattomalla ja jopa lapsekkaalla tavalla. Sen sijaan, että maalaukset luotaisiin korkeakulttuuria varten, arkipäiväiset tilanteet on tahdottu säilyttää muistoksi.
Maalauksessa Dad’s Restaurant, joka on ilmestynyt aiemmin mainitussa kokoelmassa vuonna 2013, Dylan hyödyntää suuria siveltimenvetoja ja räikeitä, katseen vangitsevia värejä. Maalauksessa piirtyy kuva naisesta, joka nojaa autoon, vanhanaikaisen “dinerin” ikkunoiden tuikkiessa taustalla. Kuten Dylanin teoksille on ominaista, kohdetta tarkastellaan lintuperspektiivistä aivan kuin katselija olisi eristäytynyt tilanteesta. Tummasävytteisessä teoksessa huomio kiinnittyy ensimmäisenä ihmishahmoon, joka hohtaa kirkkaana punaista taustaa vasten. Nainen pitää päätään käsissään, ja kulmat ovat kurtistuneet epätoivoiseen ilmeeseen. Se, missä hänen katseensa lepää, on rajattu maalauksen ulkopuolelle. Vastavärit, pahaenteinen taivas ja korostuneet viivat lisäävät levottomuutta, jolloin taideteos ei ole rauhoittava tai harmoninen, vaan pikemminkin hermostuttava. Ennen kaikkea teoksessa loistaa Bob Dylanin taito tallentaa katoavainen tunnelma.
