Otaniemen lukion teatterielokuvan “Millä mielellä?” on ohjannut teatteriopettaja Katri Kostiainen. Elokuvan oli tarkoitus ilmestyä vuonna 2020, mutta koronarajoituksien takia harjoitukset piti kuitenkin lopettaa ja esityskausi viivästyi.
Teatterielokuvassa seurataan tarkasti päähenkilön Pihla Sorjolan mielentilan vaihtelua ja henkistä kasvua. Havaitsin myös, kuinka kaikki sivuhenkilöt vaikuttivat päähenkilöön jollain tavalla, muun muassa mummon muistisairaus askarruttaa Pihlaa ja Takkimiehen näyttämä esimerkki huonoista elämäntavoista puistattaa häntä. Kyseisessä Takkimies Markon kohtauksessa huomasin, kuinka Pihla ei missään tapauksessa halunnut sellaista elämää.
Ottaen huomioon lyhyt valmistautumisaika ja koronarajoitteet teatterielokuva oli mielestäni kokonaisuudessaan mainio. Itse en pitänyt yksinkertaisesta lavastuksesta, ja elokuvan pituuden takia katsomiseen tylsistyi helposti. Tällaisen tilan käyttöön oli kuitenkin syynsä, ja yksinkertaisuus auttoi juonen ymmärtämisessä. Lavastuksen puutteita kompensoivat kohtauksiin sovitetut ääniefektit. Lisäksi minua vaivasi se, että käsikirjoituksista luettiin omat vuorosanat. Pihlan ”Mieli” ei myöskään sopinut hänen persoonaansa.
Parhainta teatterielokuvassa oli näyttelijöiden erinomainen esiintyminen. Useat sivuhenkilöt osasivat pysyä kulloisessakin roolissaan, vaikka he joutuivat vaihtamaan osaansa. Tästä esimerkkeinä Karl-Gustav Kurnin näyttelemät roolit Albert, Takkimiehen koira, ja Jarkko, Anun miesystävä.
Pystyin myös samaistumaan elokuvaan. Uskon, että monet muut nuoret pystyvät samaan, sillä taideteoksessa käsitellään etäopetuksen aiheuttamaa uupumusta.
Comments are closed.
Tämä arvostelu oli kokonaisuudessaan mainio, mutta minua jäi häiritsemään, kuka tämä Marko on?