Tietämättömänä taiteen parissa

Itse olen harvoin tekemisissä taiteen kanssa. Museot ovat minulle melko vieraita paikkoja, enkä ole niissä käynyt paljoakaan koulun ulkopuolisella ajalla. Tuntuu kuitenkin siltä, että taide on nykymaailmassa sen verran paljon esillä, että olisi jopa sivistävää tutustua museoihin. Jos en aivan väärässä ole, minulla pitäisi olla jopa museokortti, jonka olen tädiltäni saanut. Olisi siis aika ottaa sekin käyttöön. Taidetta on kuitenkin paljon erilaista, pelkästään maalaukset eivät sitä ole. Monet myöntävät esimerkiksi musiikin ja tanssin eri lajit taiteeksi. Musiikkiin liittyy usein paljon erilaisia tunteita, ja monet muusikot ilmaisevat omiaan nimenomaan sävelin. – Siinä mielessä olen varsin aktiivinen taiteen kuluttaja, että kuuntelen musiikkia miltei aina, kun minulla on siihen mahdollisuus.

Kävimme äidinkielen kurssiryhmäni kanssa 12.11.2020 katsomassa Didrichsenin taidemuseon 55-vuotisjuhlanäyttelyä ja Vincent van Gogh -näyttelyä. Opas jakoi meistä jokaiselle laitteen, josta saatoimme kuunnella opastusta. Meille kerrottiin paljon van Goghin varhaisimmista töistä, joita hän oli tehnyt lähinnä piirtämällä ja joissa hän oli käyttänyt paljon maanläheisiä värejä. Myös mallit näissä teoksissa olivat tavallisia henkilöitä eivätkä ammattimalleja, minkä vuoksi heille ei tarvinnut maksaa isoja summia palkkaa.

Yllä olevassa kuvassa näkyy van Goghin yksi ensimmäisistä töistä nimeltään Perunoita kuoriva nainen (1881). Teos on tehty paperille, ja siinä on käytetty useaa eri tekniikkaa ja materiaalia, kuten liitua ja lyijykynää. Työssä kuvataan tavallista maalaisnaista arjen askareita tekemässä. Taiteilijaa on kritisoitu siitä, kuinka teoksessa esiintyvän naisen mittasuhteet eivät ole kuin oikealla ihmisellä, reiden pituus on lähes yhtä pitkä kuin kehon yläosa ja sääret yhteensä.

Mielestäni on hienoa, että van Gogh halusi taiteessaan kuvata ikään kuin normaaleja ihmisiä, sillä monet muut saattoivat teoksissaan tuoda esille vain ylellistä aateliselämää, vaikka vain murto-osalla oli mahdollisuus sellaiseen. Tuntuu ihmeelliseltä, että edellä mainittua teosta on arvosteltu niinkin paljon, sillä omasta mielestäni se on erittäin onnistunut. Mikäli opas ei olisi kertonut taiteilijan saamasta palautteesta, en olisi osannut kiinnittää asiaan mitään huomiota.

Van Gogh käytti teoksissaan mallina paljon myös silloista rakastettuaan. Yläpuolella näkyvä teos on nimeltään Nainen kuolinvuoteellaan (1883). Niin kuin edellisessä teoksessa  hän on tässäkin hyödyntänyt monia eri tekniikoita lopputuloksen saavuttamiseksi. Lyijykynää hän on käyttänyt jälleen paljon, mutta nyt myös öljyvärejä. Van Goghin työskentely oli ajoittain hieman kovakouraista, ja hän jopa hankki itselleen paksumpia papereita, jottei kynä menisi paperista läpi. Jos katsoo teoksen taustaa, voi mustan värin päällä nähdä viivoja, jotka johtuvat juurikin siitä, että paperi on mennyt rikki. On jokseenkin erikoista, että taiteilija kuvasi rakastettuaan tällaisella teoksella. Itselleni kuvasta välittyvät synkkyys ja surullisuus. Tyyli tuntuu päinvastaiselta tavalle, jolla itse kuvaisin rakastamaani henkilöä.

Opas kertoi meille, että Perunansyöjät (1885), joka näkyy yläpuolella, oli työ, jota van Gogh työsti varsin pitkään. Se oli litografi, jonka piti alun perin olla peilikuvana lopputulokseen nähden. Taiteilijan silloinen mentori kritisoi jälleen teosta, henkilöt siinä olivat kuulemma aivan kamalan näköisiä, eivätkä heidän mittasuhteensa olleet vieläkään oikeat. Jokainen kuitenkin kehittyy tekemisessään, ja niin tekee myös van Gogh.

Tässä näkyy ensimmäinen versio edellä mainitusta teoksesta. Vasemmalla näkyy, kuinka van Gogh oli piirtämässä kuvaan toisenkin henkilön, mutta yritys epäonnistui, joten teos jäi kesken. Se on nimeltään Perunoita kuoriva nainen tulisijan äärellä (1885).

Vincent van Gogh teki harvoin teoksia itsestään, vaan käytti lähes aina muita ihmisiä malleinaan. Tässä on hänen omakuvansa, jossa hän on käyttänyt poikkeuksellisen paljon värejä. Lisää ulottuvuutta teokseen tuovat pienet siveltimenvedot usealla eri saman värin sävyllä. Omakuvan (1887) hän maalasi Pariisissa öljykartongille. Monet, jotka eivät tunne taidetta sen enempää, kuitenkin tunnistavat tämän teoksen, mukaan lukien minä. Teos on yllättävän pienikokoinen, mutta siitä näkyy silti taitava kädenjälki.

Kokonaisuudessaan museokäynti oli mielestäni oikein mukava kokemus, ottaen huomioon sen, että en ole erityisen perehtynyt kuvataiteeseen. Asia, joka minulle jäi erityisen hyvin mieleen, oli se, kun opas kertoi, että museo oli saanut erikoisluvalla teokset lainaan viideksi kuukaudeksi normaalin kolmen kuukauden sijasta. Ihmetystä herätti myös se, että teokset vietäisiin näyttelyn jälkeen ainakin kahdeksi vuodeksi pimeään tilaan, jossa ne eivät altistuisi valolle lainkaan. Tätä en olisi tullut lainkaan ajatelleeksi. Jos hauraat lyijykynäteokset joutuvat liiallisen valon kohteeksi, ne haalistuvat eivätkä ole enää alkuperäisessä muodossaan.

Posted by Ada Kekkonen