Avaimet

Istun kahvilassa äitini ja siskoni kanssa. Siskoni esittelee ylpeänä meille juuri saamiaan uusia vaatteita ja kenkiä. Äidin mielestä sisko on ansainnut ne. En tiedä miksi. Huomaan sukassani reiän ja kysyn, voisimmeko hankkia minulle muutamat lisää. Äiti ei ota pyyntöäni kuuleviin korviinsa. En ole haluttua seuraa pöydässä. Katselen muualle ja huomaan isän ostoskeskuksen käytävällä. Ihmettelen. Isän pitäisi olla työmatkalla. Lähden pöydästä ja juoksen kohti isää. Tartun häntä kädestä takaapäin. Mies kääntyy, mutta hänellä on vieraat kasvot. Valtava yksinäisyyden tunne vyöryy päälleni. Ilkeä nauru raikaa korvissani.

Nostan pääni heti tyynystä, jotta saan itseni välittömästi hereille. Nousen ylös ja sijaan hämärässä sänkyni. Aina samassa järjestyksessä: tyynyt, peitto, päiväpeitto, viisi tyynyä ja viltti. Avaan molempien ikkunoiden verhot ja raotan tuuletusikkunaa. Pilvet taivaalla näyttävät raskailta ja tummilta. Katselen ympärilleni ja varmistan tilan siisteyden. Kaikki on paikoillaan lukuun ottamatta pöytälampun vinksallaan olevia höyheniä. Kuulen naurua yhä.

Siirryn kylpyhuoneeseen. En löydä harjaani. Jonkun on täytynyt varastaa se. Epäilen siskoani, sillä hän ei pidä tavaroitaan järjestyksessä. Se on ainut vaihtoehto, sillä itse en voisi olla niin huolimaton. Pesen kasvoni ja hampaani. Ainakin hammasharja surisee ja peittää hetkeksi alleen vimmaani kasvattavan naurun. Kuivaan suuni pyyhkeeseen ja asetan tavarat paikoilleen. Yksi hammas tuntuu vielä karhealta. Pesen hampaani uudestaan. Vilkaisen itseäni peilistä ja käännyn nopeasti pois. Kello on tasan seitsemän ja olen valmis aamiaiselle. 

Astun keittiöön ja äiti toivottaa minulle hyvää huomenta. Tunnen oloni hieman vihaiseksi hänelle, vaikka en oikeastaan muista miksi. Hän kyselee, onko koulussa tänään kokeita. Vastaan, että tänään on kemian testi orgaanisista reaktioista. Hän toteaa, että pärjään kuitenkin hienosti. Mutta tiedän, että se ei ole totta. En pärjää, koska en lukenut kuvatekstejä huolellisesti kirjasta. En pärjää, koska heräsin keskellä yötä minua vaivaavaan päänsärkyyn. En pärjää, koska en tiedä, missä avaimeni ovat. Mihin hittoon olen unohtanut ne?

Seuraavaksi on vuorossa vaatteet. Mietin kauan farkkujen ja juoksuhousujen välillä. Punnitsen vaihtoehtojani ja päädyn lopulta farkkuihin. Kadun kuitenkin heti valintaani, sillä tänään on pitkä päivä ja tarvitsen mukavan asun. Vaihdan juoksuhousut. Olen kuitenkin tällä viikolla pitänyt niitä jo useaan otteeseen. Kaverini varmaan ajattelevat, että minulla ei ole muita vaatteita. Vaihdan suorat mustat housut, mutta en näytä mielestäni hyvältä. Vaihdan vielä kerran, kunnes minun on pakko lähteä etsimään avaimiani.

En vain löydä niitä mistään. Etsin kaikkialta: katson jokaisen kaapin, kurkistelen kukkaruukkuihin, tarkastan aivan kaikkialta. Äiti kysyy, olenko kunnossa. Isä, sisko, äiti ja veli tuijottavat minua. Miksi kaikki ovat kerääntyneet keittiöön? Kuulen lattian alta helinää ja arvaan, että avaimet ovat siellä. Pyydän, että joku lopettaisi nauramisen. Myöhästyn kohta koulusta. Minun on saatava avaimet käsiini. Otan veitsen ja alan repiä parkettia pois. Avaimia ei löydy. Revin tapettia irti ja epätoivoni alkaa kasvaa. Tajuan, että nauru kuuluu minusta. Lopeta se. En kestä enää. Minun on revittävä hampaani irti.

Posted by Ella Rouvinen