Pohtiva kirjoitelma: Suomessa kuka tahansa voi sanoa mitä tahansa

Suomen perustuslain kahdestoista pykälä turvaa maahan sananvapauden. Länsimaisen oikeusajattelun ja kansainvälisten ihmisoikeuksien kanssa tämä lakipykälä mahdollistaa Suomeen demokraattisen ja yksilöitä arvostavan yhteiskunnan. Länsimaisen käsityksen mukaan nyky-yhteiskunnassa kaikesta voi kirjoittaa ja puhua julkisesti.

Ihmisten luontoon kuitenkin kuuluu tietty itsesensuuri, joka on todennäköisesti muodostunut evolutiivisessa kehityksessä rajoittamaan konflikteja ihmisten välillä. Olen itse huomannut monesti, kuinka nykypäivänä ihmiset sanovat anonyymeilla sosiaalisen median alustoilla törkeyksiä, joita ei ikinä sanottaisi ilman laajaa paheksuntaa esimerkiksi oppitunnilla. Toisin sanoen nyky-yhteiskunnassa varsinkin sosiaalisen median vaikutuksesta tabujen avautuminen ja kaiken kirjoittamisen vapaus aiheuttavat joskus ylilyöntejä. Yhteiskunnallisiin normeihin vaikuttaa myös taiteen ja kirjallisuuden postmodernistinen näkökulma tabuihin, sananvapauteen ja siihen, mistä saa ja ei saa puhua. Postmodernistisen kirjallisuuden kulmakivenä voidaan pitää estottomuutta.

Nyky-yhteiskunnassa ongelmista voi kirjoittaa vapaasti ja tilastojen lisäksi inhimillisestä näkökulmasta. Tapio Kankaanpään näytelmän “Burnout” (2015) kohtauksessa käsitellään monia ajankohtaisia ennen tabuina pidettyjä asioita kuten psyykkisiä sairauksia. Näytelmän päähenkilö on yksinäisyydestä kärsivä ja todennäköisesti masentunut mieshenkilö, joka turvautuu ystävien ja äidin puutteessa Tinderiin ja alkoholiin monen nykysuomalaisen tapaan. Kankaanpää onnistuu tuomaan lyhyessä kohtauksessa esille monet yhteiskunnan tabut ja kasvavat ongelmat kuten vanhempien kuoleman, yksinäisyyden, syrjäytymisen, elämän jatkuvan kiireen sekä alkoholiin turvautumisen. 

Nämä edellä mainitut ja sadat muut yhteiskunnan polttopisteessä olevat ongelmat ovat nyky-Suomessa jatkuvassa keskustelussa. Silti ongelmat katoavat hitaasti. Kankaanpään näytelmän kohtauksesta on pääteltävissä, että päähenkilö haluaa ongelmistaan huolimatta ylläpitää toivon kulissia ammattiapuun hakeutumisen sijaan. “Mut mä nyt oon vaan semisti sekaisin”, päähenkilö toteaa tuntemattomalle istuessaan “halvassa räkälässä” juoden. Samalla päähenkilö tiivistää monen suomalaisen merkittävän ongelman – alkoholismin.

Huumori on merkittävässä asemassa tabujen avaamisessa. Monesti yhteiskunnassa huumorin turvin saa olla epäkorrekti ja puhua vapaammin vaikeista ja tabuina pidetyistä asioista verrattuna esimerkiksi julkiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Suomen yhteiskunnan kehityksessä on usein nähty, että ensin yhteiskunnallisia normeja on voitu kyseenalaistaa ja vaietuista asioista puhua huumorin luoman tekosyyn turvin. Muun muassa suomettumisen aikana Neuvostoliittoa ei uskallettu julkisessa keskustelussa arvostella, mutta silti jokainen iltapäivälehti vilisi pilapiirroksia Neuvostoliiton johtajista ja joulupöydissä naurettiin sukulaisten kesken kommunistivitseille. Vähä vähältä nuorempi sukupolvi uskalsi tuoda näitä huumorin takana piileviä polttavia vääryyksiä ja epäkohtia esille. Siinä missä Kekkosen vuosina Suomi painotti puolueettomuuspolitiikkaa, 80-luvulla media arvosteli avoimesti Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden tiedotusta Neuvostoliitossa ja Berliinin muurin murtuessa Suomi antoi julkisen tukensa yleiseurooppalaisen demokratiakehityksen puolelle.

Lisäksi huumori auttaa käsittelemään erityisen vaikeita ja yhteiskunnallisesti tabuina pidettyjä tapahtumia kuten murhaa. Tuomas Rimpiläinen analysoi artikkelissaan “Petri käveli kotiin katsomaan elokuvaa, kun murhaaja iski: Perhe kertoo ensi kertaa Tesoman uhrista” (Aamulehti, 24.4.2016) raakaa murhaa tamperelaisessa lähiössä. Vakavasta ja seikkaperäisestä kerronnasta huolimatta artikkeli on täynnä pieniä kevennyksiä. Nämä huumoriksi luokiteltavat viittaukset saattavat ensi lukemalta jäädä lukijalta huomaamatta, mutta ne keventävät artikkelin tunnelmaa. “Kello lienee nyt noin puoli kaksitoista. Nuorissa sankareissa on ehditty vasta esitellä päähenkilöt, heiluttaa vähän lassoa ja heitellä isoja veitsiä”, todetaan artikkelissa. Murhan uhri on ilmoittanut tulevansa kotiin viimeistään puoli kahdeltatoista nähdäkseen Nuoret sankarit -elokuvan. Tähän aikaan uhri murhataan puukolla vajaan puolen kilometrin päässä kotoaan. Edellä lainatut virkkeet sekä keventävät hieman artikkelia että luovat tiettyä ironista tragediaa murhailtaan.

Postmodernistisessa länsimaisessa yhteiskunnassa, missä individualismia arvostetaan, voidaan puhua avoimesti myös vaikeista asioista. Nykyajan kirjallisuus tarkoituksenhakuisesti ottaa kantaa ja tuo esille yhteiskunnallisia ongelmia ja koko kansakunnalle kipeitä tabuja. Hyvät esimerkit tabuja avaavista ja yhteiskunnallisia ongelmia esille tuovista 2000-luvulla ilmestyneistä kirjoista ovat kielletystä rakkaudesta ja sodasta kertova Pajtim Statovcin kirjoittama “Bolla” sekä Neuvostoliiton miehittämän Viron kansalaisten kärsimyksestä kertova Sofi Oksasen kirjoittama “Puhdistus”. Toki kantaa ottavia ja kipeitä tabuja esille nostavia teoksia on Suomessa nähty ennenkin. Väitetysti Suomen kirjallisuushistorian ikonisin teos – Väinö Linnan kirjoittama “Täällä Pohjantähden alla” -trilogia – on ilmestynyt 1950- ja 1960-luvuilla ja tuonut yhteiskunnan keskusteluun laajasti Suomen sisällissodan hävinneen osapuolen kärsimykset inhimillisestä perspektiivistä. 

Nyky-yhteiskunnassa vapaus puhua vaikeistakin asioista on levinnyt laajalle. Nykynuoriso lähes yksimielisesti kannattaa mahdollisuutta ilmaista avoimesti itseään ja ajatuksiaan. Maaliskuussa 2020 Yhdistyneiden kansakuntien alainen järjestö Maailman terveysjärjestö WHO julisti Cocid-19-virusepidemian globaaliksi pandemiaksi. Virus on levinnyt kaikkialle maailmaan ja uhkaa kymmenien miljoonien ihmisten henkeä. Virus on ensimmäinen maailmanlaajuisen internetin ja sosiaalisen median aikakaudella tapahtunut pandemia. Internetin luoman suoran ja välittömän tiedonvälityksen ansiosta pandemiasta on laajasti kaikkien saatavilla ajantasaista tietoa. Sananvapaus ja sen toteutumisen mahdollistama internet ovat johtaneet ennennäkemättömään informaatiotulvaan. Valitettavasti sen joukossa on paljon valetietoa. 

Lisäksi nyky-yhteiskunnassa ryhmäpaine rajoittaa yksilöitä puhumasta avoimesti tabuista, esimerkiksi mielenterveysongelmistaan. Sosiaalisen median räjähdysmäinen kasvu 2010-luvulla on vaikuttanut erityisesti nuorten käsitykseen ryhmäpaineesta ja itseilmaisusta. Sosiaalisessa mediassa koettu ryhmäpaine on epäsuoraa ja vaikuttaa erityisesti siihen, minkä näköinen elämäntyyli on tavoiteltavaa nuorten keskuudessa. Lisäksi tutkimusten mukaan teini-ikäiset tytöt kokevat sosiaalisen median aikakaudella enemmän ulkonäköpaineita kuin koskaan aiemmin. Risto Isomäki käsittelee romaanissaan “Sarasvatin hiekkaa” (2005) laajasti ilmastonmuutokseen liittyviä tunteita, mutta myös ihmismielelle ominaista konservatiivista ja välinpitämätöntä asennetta todella suuriin ongelmiin. Romaanin katkelmassa eräs romaanin henkilö toteaa:“Ehkä ilmaston lämpeneminen ja mannerjäätiköiden sulaminen nyt vain tuntuivat jollakin tavalla niin suurilta asioilta, että niihin oli vaikea suhtautua vakavasti.” Katkelmassa laajasti kuvattu välinpitämättömyys rakentuu osaksi suurempaa kokonaisuutta, mikä rajoittaa sekä tabujen avautumista että suuriin ongelmiin liittyvää avointa keskustelua.

On huomioitava, että romaani on julkaistu jo viisitoista vuotta sitten. Siinä ajassa yhteiskunnallinen keskustelu ilmastonmuutoksen tuomista ongelmista sekä ilmastonmuutoksen hidastamisesta on kokenut vallankumoukseen verrattavan muutoksen. Silti varsinkin vanha ja konservatiivinen ikäluokka Suomessa jarruttaa yhteiskunnallista kehitystä ilmastonmuutoksen hidastamisen saralla ja epäsuorasti rajoittaa julkista keskustelua ilmastonmuutoksesta valetiedolla, virheargumentaatiolla, vääristelyllä ja pseudotieteellisillä argumenteilla. Suomen perustuslain turvaava sananvapaus joskus ironisesti kostautuu yhteiskunnalliselle keskustelulle. Kun kuka tahansa voi kirjoittaa tai sanoa mitä tahansa, voi myös esimerkiksi Päivi Räsänen osoittaa mieltään Senaatintorilla tasa-arvoista avioliittoa vastaan jarruttaen yhteiskuntaa siirtymästä kohti avoimempaa tulevaisuutta.

Laaja pandemian aiheuttama kriisi on laajentanut globaalia sananvapautta. Edes Kiinan kommunistisen puolueen rakentama suureksi palomuuriksi nimetty internetin ja sananvapauden rajoittaja ei ole pystynyt estämään kiinalaisia arvostelemasta hallintoaan pandemian hidastamiseksi tehdyistä toimista. Sosiaalisen median alustat mahdollistavat erilaisten vitsien, meemien ja uutisten leviämisen viraaleiksi ilmiöiksi. Täten kuka tahansa voi luoda anonyymisti mitä tahansa, mikä hetkessä leviää ympäri maailmaa sadoille miljoonille sosiaalisen median käyttäjille avaten tabuja ja laajentaen sananvapautta kehittyvissä valtioissa.

Länsimainen sananvapaus, individualistinen yhteiskunta ja vapaa asenne ovat mahdollistaneet Suomeen yhteiskunnan, jossa voidaan vapaasti arvostella valtionjohtoa, puhua yhteiskunnan ongelmista, puolustaa vähemmistöjen oikeuksia ja esittää avoimesti omia mielipiteitänsä. Yhteiskunnassa, jossa kaikesta voi puhua, jokainen voi elää haluamaansa elämää ja olla oma itsensä. Siksi on äärettömän arvokasta ja hienoa, että olemme yhdessä vuosikymmenten saatossa rakentaneet Suomesta tällaisen yhteiskunnan. Yhteiskunnan, jossa kuka tahansa voi sanoa mitä tahansa.’

Olli Särkilahti

Materiaalit: Kaikki materiaalit löytyvät Särmä 6 -tehtäväkirjan luvusta 19.
Katkelma Risto Isomäen romaanista Sarasvatin hiekkaa (2005).
Katkelma Tapio Kankaanpään näytelmästä Burnout (2015).
”https://www.aamulehti.fi/kotimaa/petri-kaveli-kotiin-katsomaan-elokuvaa-kun-murhaaja-iski-perhe-kertoo-ensi-kertaa-tesoman-uhrista-https://www.aamulehti.fi/kotimaa/petri-kaveli-kotiin-katsomaan-elokuvaa-kun-murhaaja-iski-perhe-kertoo-ensi-kertaa-tesoman-uhrista-

Posted by Olli Särkilahti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *