Idän pikajunan arvoitus – Tarina rikoksesta ja oikeudesta

Agatha Christien kirjoittama Idän pikajuna arvoitus (Murder on the Orient Express) on julkaistu vuonna 1934. Siitä on muotoutunut salapoliisikirjallisuuden klassikkoteos, ja se on nykyään yksi Agatha Christien tunnetuimpia teoksia. Kirjasta on vuosien aikana tehty useita eri elokuva- ja näyttämöadaptaatioita ja päähenkilöä, Hercule Poirot’ta, sekä kirjan juonta on tulkittu monin eri tavoin. Olen aikaisemmin nähnyt Hercule Poirot -televisiosarjan jakson Idän pikajunan arvoituksesta sekä vuonna 2017 julkaistun elokuvan: Idän pikajunan arvoitus. En ole koskaan lukenut alkuperäistä teosta, mutta tarinan juoni on ollut kuitenkin suhteellisen tuoreessa muistissani jo ennen Suomenlinnan kesäteatterissa elokuussa 2019 näkemäni esityksen katsomista.

Pinnalta katsottuna tarina kertoo mysteeristä ja kauheasta tapahtumasta, mutta syvällisemmin tarkasteltuna se on todellisuudessa tarina ihmisyydestä, rakkaudesta ja oikeudesta. Idän pikajunan arvoituksen tarinan loppu on kuuluisa; lähes jokainen pikajunan matkustaja paljastuu olleen murhaaja ja toimineen yhteistyössä muiden kanssa. Lopulta salapoliisi Poirot joutuu tekemään päätöksen siitä, päästääkö hän murhaajat menemään vai kertooko hän poliisille, mitä oikeasti on tapahtunut. Christien tarina sijoittuu 1930-luvulle, jolloin murhan rangaistuksena on ollut kuolemantuomio, mikä tuo uuden näkökulman oikeuden toteutumiseen ja lisää painoarvoa Poirot’n lopulliselle päätökselle. Lopulta Poirot päästää junan matkustajat menemään, mutta jää loppuiäkseen pohtimaan, onko hän tehnyt oikeudenmukaisen päätöksen.

Tarinassa murhan uhri, salanimeä “Samuel Ratchett” käyttävä Lanfranco Cassetti, on kaikin tavoin halveksuttava mies. Hän on kidnapannut ja murhannut pienen tytön ja epäsuorasti myös aiheuttanut usean eri ihmisen itsemurhan ja kuoleman. Näyttämöllä hänet esitetään likaisena ja epämiellyttävänä lurjuksena, mikä lisää inhoa häntä kohtaan. Cassetti on tarinassa pakomatkalla Idän pikajunan kyydissä ja olisi varmastikin päässyt kuin koira veräjästä, jos häntä ei olisi junassa pysäytetty. Kaikki murhaajat ovat tavalla tai toisella yhteydessä murhatun tytön perheeseen, ja murhaa motivoi kosto perheenjäsenten puolesta. 

Näytelmän katsottuaan moni varmasti pohtii, toteutuuko oikeus tarinan päätyttyä. Voidaan ajatella oikeuden toteutuneen sillä perustelulla, että lopputulos olisi ollut käytännössä sama, jos Cassetti olisikin saatu kiinni teoistaan; hän olisi saanut kuolemantuomion ja joutunut hautaansa. Sen sijaan, jos häntä ei olisi pysäytetty Idän pikajunassa, hän olisi päässyt pakoon seurauksitta ja mahdollisesti satuttanut ihmisiä tulevaisuudessa. Moraalisesti kyseenalainen osa Cassettin kuolemasta on se, että Cassettille kaunaa kantaneet ihmiset ottavat oikeuden omiin käsiinsä ja päättävät itse Cassettin kohtalosta – ilman minkäänlaista oikeudenkäyntiä. Onko heillä oikeutta kostaa heille rakkaiden ihmisten puolesta? Poirot’n omasta mielestä ei, mikä aiheuttaa syvän ristiriidan hänen arvoissaan. Cassettin murhaajien ilmiantaminen poliiseille olisi myös saattanut lopulta johtaa syyllisten kuolemaan. Murhan rangaistuksena on kuolema, vaikka murhaahat olisivatkin toimineet omasta mielestään oikeudenmukaisesti. Yhdeksän ihmistä kuolisi jo yhden kuolleen lisäksi, jos mestarisalapoliisi päättäisi toimia lainmukaisesti. Tilannetta ei auta, että Poirot on kiintynyt ja mahdollisesti rakastunut yhteen syyllisistä.

Hercule Poirot päättää lopulta valehdella poliiseille ja päästää murhaajat menemään. Hän tulee lopun ikäänsä kyseenalaistamaan päätöksensä oikeellisuuden, mutta omasta mielestäni tarinan loppuratkaisu on oikeudenmukainen: Hirviö saa ansaitsemansa, ja tässä tapauksessa lopputulos on tärkeämpi kuin siihen johtaneet tapahtumat. Poirot’n päässä kummittelevat ajatukset ovat ainoat ikävät jäljet, jotka jäävät junan tapahtumista jäljelle, ja ihmiset elävät elämäänsä mahdollisimman onnellisina.

Posted by Anni Hakonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *