Näytelmä, joka esittää hulvattomasti ja todellisuutta peilaavasti erään ihmisen vastauksen muuttuvaan maailmaan

Näytelmä, joka esittää hulvattomasti ja todellisuutta peilaavasti erään ihmisen vastauksen muuttuvaan maailmaan

Okko Leon kirjoittama ja Robin Svartströmin ohjaama näytelmä Onnellisten saari kertoo pian isäksi tulevasta keski-ikäisestä näytelmäkirjailijasta, joka elää melko keskiluokkaista ja seesteistä elämää Lauttasaaressa vaimonsa kanssa. Kaksi asiaa kuitenkin tulevaa isää huolestuttavat ja suututtavat – uudisasukkaat ja suojateille jätetyt autot. Näytelmä seuraa tulevan Lauttasaaren vapautusrintaman johtajan pakonomaista naapureiden kyttäämistä ja nurkkapatriotismin ohjaamaa arkea, jotka kaikki vaikeuttavat suuresti lasta odottavan parin sisäistä dynamiikkaa.

Onnellisten saari kertoo kaksinaismoralismista, syrjinnästä, ahneudesta ja pelosta. Kaikki nämä näytelmässä esille tulevat elementit ovat myös olemassa todellisessa maailmassa, ovat ne sitten meille näkyvissä tai katseiltamme piilossa. Katsojille näytetään tavallisen keski-ikäisen miehen elämää tulevana isänä, puolisona ja ystävänä, mutta myös miehenä, joka hukkuu syvälle pakkomielteisiinsä ja ahdasmielisiin ajatusmalleihinsa. 

Mielestäni Ryhmäteatterin produktio on onnistunut monin tavoin. Teos saa katsojan nauramaan hulvattomilla kohtauksillaan ja repliikeillä, joihin Onnellisten saaren miestä näyttelevä Santtu Karvonen ja hänen vaimoaan esittävä Pihla Penttinen eläytyvät onnistuneesti. Näytelmä onnistuu raottamaan katsojalle ihmisen ja yhteiskunnan rumaa puolta huumorin avulla. Vihapuhe, syrjintä, kuplautuminen – kaikki nämä ongelmat esitetään hauskasti poskettoman päähenkilön ulosannilla ja aatoksilla. Päähenkilö on vegaani ja mielestään avarakatseinen vapaa kirjailijan sielu, kun taas espoolaiset ovat keskiluokkaisia tärkeilijöitä. Näytelmässä esitetään hupaisasti, miten mielestään liberaali päähenkilö kuitenkin meuhkaa vaimolleen siitä, kuinka uudisasukkaat tuhoavat Lauttasaaren,ja siitä, kuinka “natiivien” veret sekoittuvat kaupunkiin muuttaneiden kanssa. 

Onnellisten saari on piikki kaikille kaksinaismoralistisille ja syrjiville ihmisille, joiden elämä pyörii vain oman navan ympärillä. On vain surullista, että usein nämä yksilöt väistävät tämän näpäytyksen tietämättömyydellään omasta tietämättömyydestään. Näytelmän juoni kulkee loogisesti, ajatusmalleista sanoihin, sanoista paikallisten Facebook-ryhmien seinille kirjoittamiseen, kirjoittamisesta yhteisöön liittymiseen… Näytelmä on kiehtova, koska sen aihe on kiinnostava ja ajankohtainen. Aihe koskettaa meitä jokaista, koska yhä globaalimpi maailma tuo eteemme muutoksia, jotka herättävät epävarmuutta ja jopa pelkoa. Onnellisten saari näyttää yhden miehen vastauksen epävarmuuteen ja pelkoon. Vastaus kertoo miehestä enemmän kuin siitä, mihin hän ulkoisesti sanoillaan ja teoillaan pyrkii vastaamaan ja vaikuttamaan. 

Sävyeroltaan täysin erilaiset taidearvostelut Onnellisten Saari -näytelmästä:

Toimittaja Laura Kytölän kirjoittama arvostelu Okko Leon kirjoittamasta ja Robin Svartströmin ohjaamasta näytelmästä Onnellisten saari Helsingin Sanomiin 6.10.2019 esittää hyvin kantansa näytelmästä kokonaisuutena. Martti Saarela taas arvostelee samaa näytelmää blogissaan Kielipuolen päiväkirja kiinnittäen huomion näytelmän viestiin ja samaistuttavuuteen.  Kytölä ja Saarela aloittavat molemmat kertomalla oleellisimmat tiedot näytelmästä. 

Kytölä esittää näytelmän lähtökohdan kertoen päähenkilöstä – pian isäksi tulevasta näytelmäkirjailijasta, joka kanavoi ahdistuksensa elinympäristönsä jatkuvaan kyttäämiseen. Kytölä ylistää päähenkilöä esittävän Santtu Karvosen suoriutumisesta roolistaan: ”Voisi kuvitella, että näytelmän päähenkilön rooli on kirjoitettu Santtu Karvosen suuhun. Karvosella on ilmiömäinen kyky suoltaa absurdia dialogia konetuliaseen ketteryydellä.”

Saarela lähestyy näytelmän päähenkilöä vertaamalla häntä Jussi Halla-Ahoon, Boris Johnsoniin ja Donald Trumpiin. Tämä kolmikko kuitenkin painii Saarelan mukaan tasoa ylemmässä sarjassa kuin näytelmän päähenkilö, mutta kolmikko ja päähenkilö kuitenkin edustavat kaikki  samaa lajia.

Kytölä  kritisoi sivuroolien vähäistä osallistumista näytelmässä. Kritiikin kohteeksi joutuu samalla näytelmän tekstin runsaus. Kytölä kirjoittaa, että tekstin runsaudessa on sekä esityksen vahvuus että heikkous. Näytelmän itseään kommentoiva monologisuus jättää hänen mielestään suuren ja ehkä liian ison vastuun Santtu Karvoselle. Saarela kritisoi samaa asiaa arvostelussaan, hän kuvailee Onnellisten saari -näytelmää “hengästyttävällä tappotahdilla vedetyksi monologiksi”. 

Kytölä kuvailee arvostelussaan Onnellisten saarta näytelmäksi, joka piirtää kuvan taiteilijamiehen ja keskiluokan identiteettikriisistä, kuplautumisesta ja suvaitsevaiston suvaitsemattomuudesta. Hän kirjoittaa arvostelussaan myös, kuinka kaupunginosanationalismista rakentuva komedia on välillä aivan naurettavan tunnistettava. Kytölä kuitenkin huomauttaa, että jännityselementin kasvattaminen ja rytmin vaihteluiden tarkempi sääntely olisi saanut näytelmän nousemaan uudelle tasolle. Saarelan mielestä kaksi ja puoli tuntia kestävästä näytelmästä olisi voitu nipistää kaksikymmentä minuuttia pois, jotta näytelmän katsominen olisi katsojalle miellyttävämpää. 

Kytölä kuvailee näytelmää objektiivisesti tuomatta liioin esille Onnellisten saari -näytelmään verrattavissa olevia tilanteita tai näytelmän päähenkilöön rinnastettavia henkilöitä. Kytölä tosin mainitsee näytelmiä, jotka myös pohtivat yhteiskunnallisia ilmiöitä kuten Onnellisten saarikin, mutta Kytölän mukaan sitä paremmin. Saarela puolestaan kehuu näytelmän kirjoittajan Okko Leon taitoa kuvata yhteiskunnallisia muutoksia yksilöiden kautta ja toteaa hänen onnistuneen siinä myös Onnellisten saari -näytelmässä.

Martti Saarelan ja Laura Kytölän taidearvostelut Onnellisten saaresta tuovat joitakin samoja kritiikin ja arvostuksen kohteita esille, mutta arvosteluista löytyy myös eroavaisuuksia. Merkittävin niistä on mielestäni arvosteluiden sävyero. Saarelan arvostelussa huomaa selvästi subjektiivisuuden, esimerkiksi siinä, kuinka kriitikko viittaa itseensä arvostelussaan: ”Itse olen aina synkästi vihannut jokaista, joka on ehdottanut minun tekstieni tiivistämistä ja lyhentämistä. Ehdottajat ovat olleet mielestäni kaikki tyynni jo syntymästään – -. Näin siitä huolimatta, että olen ihan toivoton lavertelija.” Kytölä pyrkii selvästi objektiivisuuteen eikä tuo itseään samalla tavalla esille kuin Saarela. Kytölä ei myöskään mainitse todellisen maailman poliitikkojen nimiä, kun taas Saarela mainitsee niistä muutaman vertailukohteiksi. Sävyeroon vaikuttavat varmasti myös mediat, joille arvostelut on kirjoitettu. 

Laura Kytölän ja Martti Saarelan taidearvostelut ovat onnistuneita, sillä niissä tulee monipuolisesti esille kirjoittajan mielipide näytelmästä ilman turhia juonipaljastuksia. Etenkin Kytölän arvostelu on formaali ja asianmukainen. Hänen arvostelunsa  sopii alustalleen – vaikutusvaltaiseen sanomalehteen. Saarelan arvostelu on hieman rempseämpi, mutta tarkoituksensa täyttävä taidearvostelu blogiin. Taidearvostelut onnistuvat eri alustoilla samassa tehtävässä.

Molemmat arvostelut eroavat kokonaisuuksina minun näkemyksestäni samasta näytelmästä. En ole kiinnittänyt huomiota samoihin epäkohtiin, joihin Laura Kytölä ja Martti Saarela arvosteluissaan keskittyvät. Kytölä ja Saarela ottavat arvosteluissaan huomioon lähes jokaisen aspektin näytelmästä. Pyrin parhaani mukaan myös tuomaan näytelmän eri näkökohdat esille, mutta olen uppoutunut syvemmälle tulkitsemaani viestiin, jonka näytelmä minulle välittää. 

Laura Kytölä (HS): https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006263803.html

Martti Saarela (Kielipuolen päiväkirja): https://www.kielipuolenpaivakirja.fi/2019/10/naytelmakirjailija-okko-leolla-on-taito-kertoa-ikavien-tyyppien-kautta-jotakin-yleispatevaa-tasta-maailmasta-ryhmateatterin-onnellisten-saari-hyytyi-naytelman-alussa-puheen-paljouteen/

Posted by Kaarina Harkonmäki

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *