Kaunis näytelmä sisäpiiriläisille

4. syyskuuta on esitetty Teatteri Jurkassa ennakkonäytös monologinäytelmästä Puhdistus. Teatteri on koko olemukseltaan pieni ja pittoreski. Katsomoon mahtuu nelisenkymmentä henkeä ja näyttämön koko on noin kymmenen neliömetriä. Tunnelma on ollut hyvin intiimi. Näyttelijänä on nähty Wanda Dubiel – Aliide Truun roolissa.

Dubielin taidot korostuvat pienellä näyttämöllä. Ensimmäisen tunnin aikana ennen väliaikaa tunnelma on käsinkosketeltava. Lämpötilan noustessa tilassa ja tarinan lähestyessä huippukohtaa tuntuu siltä kuin olisi loikannut ajassa taaksepäin Aliide Truun naapuriksi.

Esityksessä tarkastellaan tapahtumia Aliide Truun näkökulmasta hyvin samaan tapaan kuin alkuperäisteoksessa, Sofi Oksasen Puhdistus-romaanissa. Aliiden vuorosanat ovat hänen omia ajatuksiaan, ja dialogi eri hahmojen välillä käydään ikään kuin vain Aliiden muisteluna. Hieno taiteellinen valinta, joka korostaa teemaan vahvasti liittyvää yksinäisyyttä.

Yksinäisyys tuntuu vaivaavan myös koko miehitettyä Neuvosto-Viroa, johon tarina sijoittuu. Neuvostoliiton ikeen alla tapahtunut yhteiskunnan ja hallinnon rapautuminen tekee elämästä selviytymistä. Näytelmässä tämä vaihe konkretisoitui väliajan jälkeen, kun teema hieman siirtyy yhteiskunnalliselta tasolta vielä syvemmin Aliiden henkilökohtaiselle tasolle.

Aliide painii omantuntonsa kanssa ja puntaroi vuosien varrella tekemiään asioita. Hän tuntee syyllisyyttä historiasta ja ajautuu yksinäisyyteen. Tässä vaiheessa katsoja voi kysyä itseltään: kuinka paljon Aliide on itse syypää kärsimykseen ja kuinka paljon epäinhimillinen ympäristö on häneen vaikuttanut? Tämä on kysymys, jota Aliide myös pohtii, kunnes hän saa tilaisuuden korjata vuosien kyselyiden aiheuttaneet teot.

Kuin tyhjästä tupsahtaa Aliidelle tilaisuus auttaa siskonsa lapsenlasta. Hän auttaa tätä ja tuntee viimein sovittaneensa tekonsa. Yksinäisyys ja katumus kääntyvät vihdoin anteeksiannoksi ja Aliide kokee valonpilkahduksen pimeydessä.

Alkuperäisteos on jo itsessään niin monimutkainen, että sen tiivistäminen alle kahden tunnin näytelmäksi on saavutus. Näytelmä seuraa hyvin kuuliaisesti romaanin tapahtumaketjua, eikä havaittavissa ole selviä omia vapauksia. Tästä aiheutuu kuitenkin se, että katsojalle, jolle tarina on täysin uusi, voi näytelmä esiintyä hyvin sekavana. Teatterissa onkin tuntunut ajoittain siltä, että katsomossa olisi ikään kuin oma sisäpiirin porukka, joka ymmärtäisi paremmin näytelmän tapahtumia kuin toiset.

Näytelmä on hieno niin puvustuksellisesti, tehosteellisesti kuin kerronnallisestikin. Erityiskiitoksen ansaitsee Wanda Dubielin näytteleminen, joka kantaa tunnelmaa tyydyttävästi koko esityksen ajan. Lavastus hämmästyttää kyvyllä kätkeä pieneen tilaan niin paljon olennaista ja saada se tuntumaan riittävältä. Suosittelisin joka tapauksessa tutustumaan tarinaan etukäteen, siten näytelmästä nauttii eniten.

Posted by Matias Varjonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *