Euphoria vai todellinen onni?

Gilbert & Georgen teos Euphoria vuodelta 2013 on suunnilleen kahden metrin korkuinen ja kolmen metrin levyinen kollaasi, joka kuljetusongelmien välttämiseksi koostuu 20 laatasta. Gilbert & George on brittiläinen taiteilijapari, joka yrittää käsitetaiteensa kautta vaikuttaa muuhun maailmaan. He käyttävät usein teoksissaan itseään eivätkä pelkää ottaa kantaa haastaviin ja ajankohtaisiin kysymyksiin.

Euphoria-teoksen keskelle on sijoitettu kaksi karvalakkipäistä, kaapuihin kääriytynyttä, kerjäläisen näköistä ihmistä, joilla on kuitenkin jaloissaan laadukkaat urheilukengät. Heidän kehonsa on peilattu suoran suhteen niin, että ihmisten mittasuhteet näyttävät luonnottomilta ja oudoilta: oikeanpuoleisella on liian leveät hartiat sekä kapea lantio ja vasemmanpuoleisella taas toisinpäin. Heidän vieressään ovat tummemman harmaan sävyiset Gilbertin ja Georgen omat kuvat, joissa he näyttävät torjuvan käsillään jotakin. Heidän frakkipukunsa hajoavat osiin, jotka näyttävät pikkulapsen leikkaamilta. Taiteilijoiden raajat on kehystetty tummilla varjoilla, jotka tuovat kollaasiin syvyyttä. Teos on myös rajattu mustin ääriviivoin, jotka näyttävät pitävän kaiken sisällön koossa. Räikeänpunaisen taustan täyttää auto, joka erottuu siitä vain tummemman sävyn ansiosta. Myös kerjäläisten päiden yläpuolella näkyy putkia muistuttavia rakennelmia, jotka sulautuvat taustaan ja toistuvat pari kertaa yläreunassa. Etualalla, taiteilijoiden omien kuvien alla, on kaksi metallista kaasupulloa.  Ne ovat Helsingin taidemuseon HAMin näyttelyn The Major Exhibition oppaan mukaan englantilaisessa kulttuureissa tiiviisti sidoksissa epävirallisiin suuntauksiin, huumeisiin ja seksiin.

Kuvan koko tehostaa sen vaikutusta katsojaan ja erityisesti huomiota kiinnittävän punaisen värin paljous saattaa tuntua ahdistavalta. Se luo tukalan tunnelman, joka sopii hyvin teoksen tulkitsemiseen. On selvästi korostettu kerjäläisten ja hyväosaisemmilta näyttävien taiteilijoiden erilaisuutta, vaikka he ovat samaa harmaaseen pukeutuneen ihmisen perustaa. Valkoiset sävyt sekä putkimuodostelmat päiden yläpuolella saavat kerjäläiset näyttämään pyhiltä. He ovat näköjään myös nähneet vaivaa hyvien kenkien löytämiseen tai sitten jalkineet ovat osa siunausta. Kun tähän lisää heidän oudot mittasuhteensa ja punaisen taustan, alkaa vaikuttaa siltä, että pyhiksi he ovat päässeet kärsimystensä kautta. Taiteilijat taas ovat pukeutuneet hyvin, mutta tummat varjot ja osiin hajoaminen luo tunnelman kirouksesta tai elämän negatiivisesta puolesta. Taustalla oleva auto vaikuttaa olevan hyväosaisempien varakkuuden merkki. Koska se näyttää sulavan taustaan, sen merkitys pienenee, minkä kautta voidaan ajatella materialismin mitättömyyttä. Kaasupullot saattavat kuvata joko kerjäläisiksi muuttumisen tietä tai esimerkiksi sitä, kuinka huumeet vaikuttavat ihmiseen hajottavasti.

Mahdollisesti taiteilijapari haluaa nostaa esille tässä teoksessa varakkuuserojen ongelman, toisaalta ehkä sen, kuinka vähemmillä olosuhteilla voi olla onnellisempi kuin kaiken tarvittavan ympäröimänä. Teoksen nimi Euphoria tukee väitettä hyvänolontunteesta, joka johtuu varakkaammilta näyttävillä taiteilijoilla mahdollisesti juuri kaasupullon symboloimista huumeista, joita he yrittävät käsillään torjua. Teoksella on saatettu yrittää eritellä todellinen onni keinotekoisesta ja sen merkittävyys.

Kuitenkin mielestäni tässä teoksessa pari kertoo tarinan siitä, kuinka heidän tapaamansa kerjäläiset muuttivat heidän maailmankuvaansa. He alkoivat työskentelemään kävellen kaduilla, koska sieltä löytyy aina symbolisimpia ja ajankohtaisimpia aineksia ja ideoita teoksiin. Vaikka he eivät koskaan olleetkaan todella varakkaita, tarve vaurauteen ja luksuselämään katosi täysin. Työn symmetrisyyden tuntuma saa katsojan luomaan analogioita kerjäläisten ja taiteilijoiden välillä. Kerjäläisten laulu, jonka opas kertoi heidän usein laulavan, vain korostaa välikohtauksen merkitystä heidän taiteelleen. Mahdollisesti tällä teoksen tarinalla taiteilijapari yrittää korostaa myös ihmisen muuttumisen mahdollisuutta. Tällöin kaasupullot saattavat kuvastaa hänen piilotettuja tahtojaan.

Mielestäni Euphoria-teos voi vaikuttaa katsojaan, jos siihen suhtautuu ajatuksella. Se saa pohtimaan, miksi mikäkin asia on kuvaan lisätty ja mitä se symboloi. Kuitenkin ensimmäinen vaikutus voi olla helposti negatiivinen ja ahdistava torjuvien käsien sekä kirkkaan punaisen värin takia. Se saattaa johtaa vaikeuksiin kuvan katsomisessa ja poistaa halun jatkaa silmäilyä. Ne ihmiset eivät ole valmiita analysoimaan rankempaa taidetta, joka suurella todennäköisyydellä kuvaa heidän elämänsä haaroja. Juuri sellaisia asioita taiteilijapari yrittää teoksissaan nostaa.

Posted by Alisa Vlasova